perjantai 4. elokuuta 2017

7x juuri nyt

Törmäsin Jennin blogissa tähän postaukseen ja en ollut aiemmin tämän tyylistä nähnytkään missään muussa blogissa. Ajattelin, että miksipä en samalla postaisi tätä myös omaan blogiini. Tässä saa samalla päivitettyä vähän kuulumisiakin!

Olen innoissani: huomisesta! Pääsen siis juhlistamaan meidän naapurin häitä. Olen ollut häissä viimeksi viisi vuotta sitten, joten on tosi kiva päästä pitkästä sellaisiinkin. Harmittaa vaan, kun tänne on luvattu tosi sateista säätä koko huomiseksi päiväksi.

Haluan: että mun uudet kengät tulisivat jo! Tilasin keskiviikkona itselleni uudet kengät (ihan kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi, hahah) ja luulen, että ne tulee joko maanantaina tai tiistaina postiin. Ajattelin tehdä niistä sitten postausta tänne blogiin, jos teillä riittää kiinnostusta.

Luen: tällä hetkellä sellaista kirjaa kuin Valinta. En ole hirveästi vielä kerennyt sitä lukemaan, mutta pelkästään sen alun perusteella vaikuttaa tosi hyvältä kirjalta.
DSC_1105
Kuuntelen: tällä hetkellä yleisurheilua tv:stä. Äiti ja Tapani siis katsovat niitä ja en ole jaksanut hakea kuulokkeita yläkerrasta, että pystyisin kuuntelemaan musiikkia Spotifystä. Oon niin laiska :D

Toivon: saavani tulevan viikon aikana hyviä uutisia Kaustisen kansanopistosta. Mulla oli siis tänään ne soveltuvuuskokeet lastenohjaajaksi ja täytyy sanoa, että näistä soveltuvuuskokeista jäi paljon parempi mieli kuin niistä keväällä olleista Seinäjoen soveltuvuuskokeista. Ensi viikon aikana tosiaan tulee tulokset kirjeitse. Mä niin toivon, että pääsen sinne, koska se vaikutti tosi kivalta paikalta!

Katson: tällä hetkellä aivan liian montaa sarjaa sekä Netflixistä ja Viaplaysta. Mun on pakko saada nää nyt katottua ennen kuin alotan mitään uutta sarjaa kummassakaan paikassa.

Suunnittelen: juttuja ensi viikolle. Jos pääsen Kaustiselle kouluun, tuleva viikko tulee olemaan mun viimeinen kesälomaviikko. Aion ottaa siis siitä mahdollisimman paljon irti.

Olipas kiva kirjoittaa vaihteeksi vähän rennompi ja lyhyempi postaus mitä yleensä. Oletteko te jo tehneet tällaisen postauksen blogiinne? Mitä suunnitelmia teillä on nyt viikonlopulle?

-Sofia

24 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus! <3 Mä toivon kans aina aurinkoista ilmaa jos jollain on häät, vaikka se ilma ei varmasti oo se pääjuttu päivässä.. mutta silti, aurinkoinen ilma on parempi! :) Oon taas viikonlopun töissä,ullatuus. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Eilen oli ihan kohtuullinen sää :D Kun tultiin kirkosta, sato vettä mutta muuten oli sitten sellasta vähän pilvistä, mutta ei onneksi satanut! :) Vastaan vähän myöhässä, mutta toivottavasti sulla oli mukavat työpäivät nyt viikonloppuna :)

      Poista
  2. Täälläkin kuuluu yleisurheilu. :D mut tää oli kyl kivan rento postaus. :) Pitäis itekin opetella tekeen postauksia, jotka ei oo aina niin viilattuja ja aikaa vieviä. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, yleisurheilu näyttää olevan suosittua :D Välillä on kyllä ihan piristävääkin tehdä tällaisia rennompia postauksia. Nää on varmaankin yksiä mun lemppareita :)

      Poista
  3. Tää on mun mielestä kiva tagi 😊 Munkin mielestä ois ihana päästä joihinkin häihin! Ne on niin ihania 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin rakastan häitä! ♥ Harmi, että niitä on vaan aika harvoin :/ Mäkin olin edellisissä häissä vuonna 2012, sitä edellisissä 2005 ja ensimmäisissä 2001. Eli nää oli koko mun elämän neljännet häät vasta :D

      Poista
  4. Voi että toivottavasti pääset opiskelemaan! :) ja hei tää oli tosi kiva postaus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kans sitä niin paljon, koska tuntuu että viihtyisin siellä paljon paremmin kuin mitä olisin viihtynyt Seinäjoella. Keskiviikkoon asti joudun elämään jännityksessä :D Kiitos ♥

      Poista
  5. Tosi kiva postaus, ei oo itellekkää tullu tätä vastaan ennen. Valinta oli aivan järkyttävän hyvä, en malta oottaa että saan siitä toisen osan luettavaksi *.* Postaus uusista kengistä kiinnostaa!

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska oon tehnyt niin monta haaste postausta aiemmin, nii on kiva löytää myös uuden tyyppisiä haaste postauksia :D Oon nyt puolessa välissä menossa tota kirjaa ja ootan kans jo innolla sitä että pääsen toisen osan kimppuun! Teen uusista kengistä heti postauksen kunhan saan ne käsiini ja jos ne on sopivat :)

      Poista
  6. Hei tää oli todella kiva postausidea, täytyypä joskus toteutaa itsekin tämä! Ja oi vitsin, kun tekisi mieli päästä juhlistamaan jonkin häitä. Toivottavasti teillä tulee hauska päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä hauska! :) Häissä on aina niin ihana ja mahtava tunnelma. Oli tosi hauskaa, eikä pieni sadekaan haitannut ollenkaan, kun oli sateenvarjot ja päästiin kuitenkin kirkosta aika nopeasti siirtymään varsinaiselle juhlapaikalle :D

      Poista
  7. Ihana postausidea, täytyy ottaa itsekkin käyttöön tää! :)

    VastaaPoista
  8. hauska postausidea, pitäisi itsekin joskus kokeilla! muuten ihan mahtava blogi, ja liityin lukijaksi! :)

    http://aadaaws.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kokeile vaan! :) Hei kiitos paljon ja tervetuloa mun blogiin! :) Käyn kurkkaamassa myös sun blogin!

      Poista
  9. Eikä miten hauska haaste! Pitäisiköhän itsekin toteuttaa tämä, kivoja vastauksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toteuta vaan :) Mun mielestä näitä on aina tosi kiva lukea!

      Poista
  10. Vitsi miten kiva postaus! Ois itsekin hauska toteuttaa tällainen 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykästyin tähän ideaan heti, kun näin tämän ekaa kertaa :D Toteuta ihmeessä!

      Poista
  11. Kiva postaus!
    Vois joskus itsekin tehdä tällaisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tee vaan, koska näitä on aina kiva lukea muidenkin blogeista :)

      Poista
  12. Mä pidän sormet ja varpaat ristissä, että saat hyviä uutisia soveltuvuuskokeista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sainkin jo eilen sähköpostin välityksellä hyviä uutisia! Sain opiskelupaikan ja lisäksi vielä asuntolastakin huoneen :)

      Poista