keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Toukokuun luetut kirjat

Nyt kun oon taas takaisin blogimaailmassa, haluan ehdottomasti jatkaa myös näiden kuukausittaisten kirjapostausten kirjoittamista! Nyt kun toukokuu on vaihtunut kesäkuuksi (wau, tuntuu jotenkin tosi oudolta sanoa, että nyt on kesäkuu!), vuorossa on luonnollisesti kaikki kirjat, mitä luin toukokuun aikana. Mulla oli toukokuun alkupuolella tosi paljon vapaa-aikaa, joten se selittää osittain tätä kirjojen määrää, mitä kuukauden aikana tuli luettua. Kertokaa toki kommenteissa oletteko lukeneet samoja kirjoja kuin mä!
DSC_0425
Stephen King - Tervetuloa Joylandiin
Kesällä 1973 Devin Jones kokee ensimmäisen sydänsurunsa, tutustuu Joylandin huvipuiston omaperäisiin ihmisiin, oppii jotakin tosirakkaudesta, kohtaa kuoleman silmästä silmään ja kasvaa aikuiseksi. Tivolin kesätyöläisille Kummitustalo on kauhujen paikka, koska huhujen mukaan siellä kummittelee murhattu tyttö. Devin alkaa epäillä, että myös murhaaja olisi edelleen huvipuistossa, elävänä ja vaarallisena..

Ensimmäinen kirja pitkään aikaan Kingiltä, jonka luen! Tykkään tosi paljon Kingin kirjoista, mutta viime vuosina niiden lukeminen on jäänyt jostain syystä vähemmälle, mutta nyt tämän kirjan myötä oon taas alkanut lukemaan enemmän Kingin kirjoja. Tämä kirja ei ollut ihan niin paljon kauhua kuin muut Kingin kirjat, joten uskoisin että myös sellaiset, jotka ei yleensä niin hirveästi kauhusta piittaa, saattaisivat tykätä tästä. Itse kiinnostuin tästä kirjasta ihan vain Kingin itsensä lisäksi myös senkin takia, että olen itse Powerparkissa nyt kesätöissä ja itsekin kummitusjunassa siis kuskina, hahah. Tykkäsin tästä kyllä aika paljon, vähän erilaisempaa Kingiä vaihteeksi. Sivuja tässä kirjassa on 288.
DSC_0426
Golnaz Hashemzadeh Bonde - Olimme kerran
Nahid saapui Ruotsiin 30 vuotta sitten puolisonsa ja pienen lapsensa kanssa. He pakenivat Iranin islamilaista vallankumousta. Vuosia myöhemmin Nahidin puoliso on kuollut, ja lääkärit antavat hänelle itselleen korkeintaan puoli vuotta elinaikaa syövän takia. Nahid on yksinäinen ja katkera, eikä hänellä ole mitkään parhaimmat välit ainoaan tyttäreensäkään. Yhtäkkiä Nahid saa odottamattomia uutisia, ja uutisten myötä hänessä herää suunnaton halu elää.

Mä aloin lukemaan tätä mun kaverin suosituksesta ja oli kyllä ihan hyvä kirja, vaikka yleensä en tällaisia luekaan. Kirja oli tosi nopea lukuinen, koska muistaakseni en itse lukenut tätä kuin yhden illan ja seuraavana päivänä sain tämän jo loppuun. Tosi koskettava tarina, tykkäsin! Sivuja tässä kirjassa on 224.
DSC_0427
Laura Haapala - Tiktak
Kirja kertoo Tiktakin alkuvaiheista, kun he eivät olleet vielä ihan niin suosittuja kuin he sitten loppujen lopuksi olivat. Tämä kirja on siis kirjoitettu tosiaan vuonna 2000, eli melkein 20 vuotta sitten. Tuntui ehkä hieman hassulta lukea tätä, mutta oli silti hyvä kirja. Mitenkään hirveän paksu tämä kirja ei ollut ja lisäksi fontti oli tosi isoa, joten tämän kirjan luki helposti yhden illan aikana. Sivuja tässä kirjassa on 132.
DSC_0428
Madonna - Omin sanoin
Tähän kirjaan oli koottu Madonnan eri haastatteluista kysymyksiä ja vastauksia sekä jaettu ne erilaisiin aihealueisiin. Ideana ihan kiva, mutta silti en jotenkin lämmennyt tälle kirjalle, koska vaikka kirjassa oli aihealueet, tämä oli silti ehkä vähän sekava. Nopealukuinen tosin, koska tässä ei ollut kuin alle 100 sivua.
DSC_0429
Anne Frank - Salaisen siiven tarinoita
Kaikkihan varmaan tietää Anne Frankin päiväkirjan, mutta tämä Salaisen siiven tarinoita on jäänyt monelle vähän vieraammaksi. Päiväkirjansa ohella Anne siis kirjoitti perheen piilopaikassa myös tarinoita, satuja ja kertomuksia, jotka hän itse nimitti Salaisen siiven tarinoiksi. Salaisen siiven tarinoista löytyy tuokiokuvia heidän elämästään salaisessa siivessä sekä mielikuvitustarinoita, jotka kertovat satuolennoista.

Mä luin silloin lukiossa jollekin äidinkielen kurssille Anne Frankin päiväkirjan ja mun oli silloin tarkoitus lukea myös tämä kirja, mutta se unohtui. Nyt pari vuotta myöhemmin törmäsin kirjastossa tähän kirjaan ja halusin tottakai edelleenkin lukea tämän. Itse en pitänyt tästä ihan niin paljoa kuin Annen päiväkirjasta, mutta tämä on vain mun mielipide. Sivuja tässä kirjassa on 181.
DSC_0430
Olavi Koivukangas - Titanicin kolmas luokka
Titanic-laivassa oli suomalaisia matkustajia mukana 63, joista 43 hukkui laivan mukana. Kirjan päähenkilö on Ylihärmästä kotoisin ollut 41-vuotias Maria Panula, joka lähtee yhdessä viiden poikansa kanssa Amerikkaan huhtikuussa 1912. Perillä odottaa isä Juho Panula, joka oli jo edellisenä syksynä matkustanut Amerikkaan ja hankkinut sekä työn että asunnon perheelleen. Voimme vain kuvitella mantereella odottaneen Juhon tunteet, kun laiva ei saapunut koskaan perille. Olavi Koivukangas kirjoittaa kirjassaan elävästi ja mukaansatempaavasti näistä rohkeista unelmiaan etsivistä siirtolaisista.

Tämä kirja oli tosi hyvä, etenkin siksi että se perustui tositapahtumiin. Maria ja Juho Panula ovat oikeasti olleet olemassa ja Maria poikineen on valitettavasti hukkunut Titanicin mukana. Lisäksi kirjasta teki mielenkiintoisen se, että Maria ja Juho molemmat olivat Ylihärmästä kotoisin, eli noin 30 kilometrin päässä täältä, missä itse asun. Kirja todellakin tempasi mukaansa heti ensimmäisestä sivusta lähtien, eikä tätä meinannut millään malttaa laskea pois käsistään. Suosittelen todellakin lukemaan, jos Titanic kiinnostaa edes jollakin tasolla! Sivuja tässä kirjassa on 165.
DSC_0431
Ulla Appelsin - Titanicin tuntematon lapsi
Vuonna 1912 Titanicin tuhon jälkeen merestä löytyi pienen, tunnistamattoman pojan ruumis, joka kellui vedessä ilman pelastusliivejä kasvot kohti taivasta. Tuosta lapsesta tuli kaikkien Titanicin lapsiuhrien symboli. Kuka tuo tunnistamaton poika oikein oli? Nyt arvoitus on ratkennut, ja poika on tunnistettu suomalaiseksi, vuoden ikäiseksi Eino Panulaksi. Kirja kertoo huikean tarinan siitä, keitä olivat lapsen vanhemmat Maria ja Juho Panula, miten he elivät ja mitä heille tapahtui Titanicilla, ja mitä tuhon jälkeen.

Tässä kirjassa siis kerrotaan vielä lisää Panulan perheestä ja se olikin syy, miksi lainasin ja luin tämänkin kirjan. En osaa oikein vertailla kumpi näistä kirjoista oli parempi, koska molemmat oli niin hyviä, mutta tässä kirjassa on enemmän faktatietoa kuin tuossa toisessa. Suosittelen myös tämän lukemaan, jos Titaniciin liittyvät asiat kiinnostaa! Tässä kirjassa sivuja on 223.
DSC_0432
Linnea Parkkonen - 112 vihaan itseäni
112 vihaan itseäni vie lukijan raadollisen syvälle nuoren maailmaan, jossa anoreksia ottaa vallan. Voiko elämässä selvitä, kun oma peilikuvakin oppii valehtelemaan?

Kaikki syömishäiriöihin ja mielenterveyteen liittyvät kirjat on mun mielestä tosi mielenkiintoisia ja se olikin suurin syy, miksi tämän lainasin kirjastosta ja päätin lukea. Oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja hyvä kirja, vaikka tosiaan vähän synkkä, minkä pystyi jo kannen kuvastakin päättelemään. En sen kummemmin ala tästä kertomaan, mutta suosittelen kuitenkin lukemaan. Sivuja tässä kirjassa on 351.
DSC_0433
Lina Bengtsdotter - Francesca
Francescan paras ystävä kuolee, eikä kukaan usko hänen väitteitään, ettei kuolinsyy olisikaan itsemurha. Sitten Francesca katoaa. 20 vuotta myöhemmin rikostutkija Charlie Lager päätyy selvittämättä jääneen tapauksen perässä takaisin lapsuutensa kotikaupunkiin. Painajaisten riivaama Charlie saa huomata, etteivät kaikki kotiseudulla suhtaudu vanhan jutun avaamiseen suopeasti.

Tämä on kirjasarjan toinen osa. Ensimmäinen osa oli nimeltään Annabelle. Molemmissa kirjoissa on yli 300 sivua, mutta silti luin molemmat tosi nopeasti. Molemmat osat ovat tosi koukuttavia ja helppolukuisia sekä pitää jännityksessä ihan kirjan loppuun asti, mikä lisää vielä entisestään sitä koukuttavuutta. Uskon, että kaikki, jotka dekkareista tykkäävät, tykkäävät myös tästä sarjasta!
DSC_0434
Andrew Michael Hurley - Hylätty ranta
Teini-ikäinen Tonto ja hänen autistinen veljensä Hanny ovat vuosittaisella pyhiinvaellusmatkalla Loneyn rannikkokaistalla. Katolilaisen perheen äiti uskoo, että paikallisen kapppelin vesi vielä joskus parantaa hänen vammaisen poikansa. Ihmettä ei kuulu, mutta Tonton mielessä pyörii arvoituksia: miksi viimeisillään raskaana oleva tyttö istui Bentleyn takapenkillä odottaen laskuvettä? Mitä metsästä öisin kuuluvat huudot merkitsevät?

Tässäpä kuukauden suurin pettymys kirjojen suhteen. Odotin tältä kirjalta niiiin paljon, mutta jouduin karvaasti pettymään. Tämä kirja oli niin tylsä, että mun teki niin paljon mieli jättää tämä ensimmäisen sadan sivun jälkeen kesken, mutta halusin kuitenkin antaa tälle vielä mahdollisuuden ja sinnittelin loppuun asti, mutta ihan turhaan. Tämä kirja oli mun mielestä niin sekava ja tylsä. Tulipahan nyt kuitenkin luettua. Sivuja tässä kirjassa on 427.

Tältä näytti mun toukokuu kirjojen osalta. Minkä kirjan sä oot lukenut viimeksi ja mitä tykkäsit siitä?