sunnuntai 6. elokuuta 2017

Week 31

Siis musta tuntuu, että mä kirjoitan nykyään kaikki mun postaukset tosi myöhään illalla, vaikka mulla olisi päivälläkin aikaa kirjoittamiseen. Tykkään kuitenkin enemmän kirjoittaa ja julkaista postauksia illalla, vaikka en kylläkään tiedä miksi. Nyt olisi kuitenkin tarkotus taas kurkata snäpin avulla, että mitä kaikkea mä tällä viikolla olenkaan tehnyt. Jos haluat oikein reaaliajassa seurata mun tekemisiä snäpin kautta, mut kannattaa lisätä siellä nimimerkillä @sofiaa_ida !
Week 31 (1)
Tiistaina lähdettiin Siljan kanssa käymään Kauhavalla sukulaisten luona viemässä mun ylioppilaskuvia, jotka otettiin oikein valokuvausstudiossa. Mun huulissa on tuossa kuvassa äidin lahjoittamaa huulipunaa. Mietin hetken aikaa, että onko tuo liian tummaa, mutta nyt oon kyllä tullut siihen tulokseen, että se on tosi kivan sävyistä. // Olen blogien kautta lukenut näistä juomista paljon hyvää, joten ajattelin ostaa yhden testiin. Ei tämä kyllä valitettavasti ainakaan mulla jatkoon pääse, mutta tulipa nyt ainakin kerran kokeiltua. // Olin käynyt edellisen kerran parturissa yli kaksi kuukautta sitten, joten juurikasvu oli todellakin jo värjäyksen tarpeessa!
Week 31 (2)
Parturissa leikattiin myös vähän mun etuhiuksia, jotka meinasi koko ajan tulla silmille ja se oli häiritsevää. // Keskiviikkona tilasin Vamokselta uudet kengät, vaikka kenkiähän mulla riittää. En vain malttanut olla tilaamatta niitä, kun ne tuli tuolla vastaan. Kaikenlisäksi ne oli alennuksessa! // Kaikista kauhein hetki on se, kun joutuu terveyskeskuksen aulassa odottamaan sitä, että hammaslääkäri kutsuu huoneeseen sisälle. Selvisin kuitenkin hengissä tuolta, tosin ensi keskiviikkona joudun mennä sinne uudestaan paikkauttamaan yhden pienen reiän, joka oli maitohampaassa (kyllä, mulla on edelleen maitohampaita).
Week 31 (3)
Palkitsin itseni hammaslääkärin jälkeen uusimmalla Demillä ja Cosmopolitanilla. Ehdottomasti kaksi mun suosikkilehteä, jotka luen melkein poikkeuksetta joka kuukausi! // Äiti pakotti mut viemään Siljan torstaina alkuillasta uimaan. Vaikka oli noin lämmin, en siltikään uskaltanut itse heittää talviturkkia vieläkään. Silja kuitenkin viihtyi munkin edestä vedessä, koska meillä vierähti tuolla yli tunti. // Perjantaina mulla olikin aikainen herätys, kun menin Kaustiselle yhdeksäksi soveltuvuuskokeisiin. Vähän meinasi väsyttää, varsinkin kun mun unirytmi on "vähän" sekaisin tällä hetkellä.
Week 31 (4)
Olen sellainen ihminen, joka lähtee kaikkialle vähän liian ajoissa ja sitten joudun odottamaan muita. Nytkin perjantaina lähdin aivan liian aikaisin ajamaan kohti Kaustista ja jouduinkin odottamaan yli puoli tuntia ennen kuin pääsin opistoon sisälle soveltuvuuskokeita varten. // Päästiin soveltuvuuskokeen kirjallisesta osiosta puoli kahdeltatoista ja seuraava osio (ryhmätilanne) mun osalta alkoi vasta kahdeltatoista. Jouduin siis istumaan ja odottamaan puoli tuntia ja aika meinasi käydä pitkäksi, varsinkin kun jännitin niin paljon. // Joo, tosiaan noista soveltuvuuskokeista jäi niin paljon parempi fiilis kuin silloin Seinäjoen soveltuvuuskokeista. Toi paikkakin vaikutti paljon viihtyisämmältä ja opettajien kanssa pystyi jo tuossa koe vaiheessa keskustelemaan aika vapaasti ja rennosti. Nyt keskiviikkona tai torstaina pitäisi tulla tieto siitä, että sainko opiskelupaikan tuolta vai en.
Week 31 (5)
Kävin perjantai-iltana hakemassa Kristiinan linja-autoasemalta ja odottaessani linja-autoa, taivaalle alkoi kerääntymään tosi tummia pilviä. Eipä siinä mennyt kuin ehkä viisi minuuttia ja satoi kaatamalla. // Ylioppilasjuhlista on vieläkin jäljellä kaikenlaisia leivonnaisia ja kakkuja. Perjantai-iltana söinkin tuollaisen marja leivonnaisen erittäin terveelliseksi iltapalaksi. // Olin niin innoissani naapurin häistä ja nehän oli aivan mahtavat!  Eiliseksi päiväksi oli luvattu sadetta, mutta onneksi koko päivänä oli vain pari sadekuuroa, jotka eivät kestäneet kauaa. Sade alkoi juuri kun me kaikki astuttiin ulos kirkon ovista.
Week 31 (6)
Kuten jo äsken sanoin, häät oli ihan mahtavat! Osa meistä vieraista jatkoi tanssimista vielä senkin jälkeen kun itse hääpari oli lähtenyt ja mä pääsin nukkumaan vähän ennen neljää viime yönä. Sinne juhlapaikalle jäi vielä munkin lähdön jälkeen vielä tosi paljon ihmisiä tanssimaan. Mulla tuli kuitenkin raja vastaan ja mun oli pakko lähteä jalat kipeinä kävelemään kotiin. // Olin koko päivän niin väsynyt eilisistä häistä, että makasin vain suurimmaksi osaksi tänään sängyssä. Alkuillasta oli kuitenkin pakko lähteä pienelle happihyppelylle ja sain Teresan ja Eevan onneksi mun seuraksi. Muuten olisin varmaan eksynyt tuolla metsästä, koska mulla on niin huono suuntavaisto, hahah.

Harmittaa vähän, että en ottanut eilen ollenkaan kuvia siellä häissä. Ajattelin kuitenkin nauttia niistä ihan täysillä, koska pääsen häihin niin harvoin. Itse hääjuhla tosiaan pidettiin morsiamen kotona, eli ihan tässä meidän naapurissa, mikä oli mun mielestä kätevää, koska pääsin yöllä kävelemään sieltä kätevästi kotiin. Hääjuhlassa oli soittamassa eräs paikallinen bändi ja ihmiset kyllä tanssivat hyvin mukana. Illan vaihtuessa yöksi, DJ alkoi myöskin soittamaan biisejä ja porukka tanssi vielä enemmän. Viimeisimmät vieraat olivat kuulemma lähteneet viiden aikaan aamulla.

Mun maha kurisee nyt siihen malliin, että mä taidan mennä syömään jotain. Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille!

-Sofia

18 kommenttia:

  1. En tiiä tuliko mun kommentti perille, kun sen tällä puhelimella laitoin..
    Kommentoin siis, että mustakin on tullut iltapostailija! Ajattelen usein monen tunnin ajan, että avaan koneen, mutta ryhdyn tuumasta toimeen vasta illalla :-D Ja joskus se on hyvä juttu, mutta aina ei iltaisin juttu hyvin luista tai hypin aiheesta toiseen.

    http://holyfacepalm.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt ainakin tuli! :D
      Illalla on ainakin mun mielestä jotenkin paljon luontevampaa postata. Se on kyllä totta, että välillä tekstin kirjoittaminen ei ollenkaan suju :D Sillon mä teen yleensä niin, että suljen bloggerin ja jätän postauksen luonnoksiin joksikin aikaa :)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Mäkin kuulun noihin iltakirjoittajiin, tosin usein ajoitan postauksen vasta seuraavalle päivälle & julkaisen sen sitten ihmisten aikoihin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pitäisi itekin joskus tehdä niin, että jättää postauksen julkaisemisen vasta seuraavalle päivälle, mutta en ikinä malta odottaa, vaan julkaisen postauksen heti, kun olen saanut sen valmiiksi :D

      Poista
  3. Itse kirjoitan postaukseni lähes poikkeuksetta yöllä, useinmiten 2-4 aikaan. Mun unirytmi on niin sekaisin, mutta en mahda mitään sille, että yöllä mulla on eniten inspiraatiota sekä aikaa. Usein kuitenkin ajastan postaukseni, että ne tulisi julkaistuksi hieman parempaan aikaan :D. Nyt mulla muutenkin on ollut huomattavasti luovempi kausi, joten postausten luonnososiossa on hyvä kasa ideoita hautumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin unirytmi on kyllä tosi sekaisin :D Pitäisi pikkuhiljaa kyllä alkaa edes vähän korjailemaan sitä. Mä en oo koskaan kokeillutkaan postauksen ajastamista. Pitäisi kokeilla joskus! :D Mullakin on muutama julkaisematon postaus luonnoksissa lojumassa. Tekstin oon saanut suurimpaan osaan jo kirjoitettua, mutta ne odottaa vielä sopivia kuvia :D

      Poista
  4. Tuo ekan kuvan huulipuna sopii sulle kyllä tosi hyvin! Yäk, tuo Nocco päärynä ei kyllä ollut hyvää. Siinä oli tosi outo jälkimaku D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Sini! :) Mä kuvittelin sen ihan eri makuiseksi, koska tosi monet oli kuvaillut sitä mulle Smurffi limsan makuiseksi. Joo, ei kyllä ainakaan mun mielestä maistunut hirveästi Smurffi limsalta nimenomaan tuon oudon jälkimaun takia.. :D

      Poista
  5. Oikein kivalta viikolta kuulosti! Mäkin oon lähinnä iltapostailija, että vaikka kirjottaisin tekstin jo päivällä niin laitan sen vasta illalla pihalle. Toi huulipuna sopii oikein hyvin, saisinpa ite yhtä kauniin värisen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä syy siihen, että postailen enimmäkseen illalla on se, että silloin lukijoillakin (tai ainakin sellainen tunne mulla on) on enemmän aikaa lukea postauksia :D Kiitos tosi paljon! ♥

      Poista
  6. Upee huulipuna. :) ja voi itekin haluaisin häihin. <3 ehkäpä viimeistään kolmen vuoden päästä, kun sisko menee naimisiin! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Häissä on niin ihanaa ♥ Mäkin haluaisin jo mahdollisimman nopeasti uusiin häihin :D

      Poista
  7. Puhelinkuvapostaukset on parhaita eikä tääkään tuottanut poikkeusta! Haluisin niin kovasti johinkin häihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään niistä tosi paljon! :) Mäkin haluaisin jo nyt toisiin häihin, hahah :D

      Poista
  8. Mä tykkään ihan simona tälläsistä postauksista!<3 Mä niin haluaisin johon häihin.. kun haluaisin inspistä omiin, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on munkin lemppareita :D Koska teillä on häät? :) Toivottavasti pääset joihinkin häihin ennen teidän omaa suurta päivää ♥

      Poista
  9. Mä myös olen iltapostaaja, päivisin tulee oikeastaan vain jos oon ehtinyt tehdä postauksen jo aiemmin valmiiksi :D ja hei et oo ainoa joka ei tykkää Nocco-juomista, mäkään en oo oikein lämmennyt niille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla ihan sama juttu :D Iltaisin on vaan kaikista parasta tehä kaikkea bloggaamiseen liittyvää! Mä en oo maistanut muun makuisia Nocco-juomia, mutta musta tuntuu että en tykkäisi myöskään niistä muun makuisista, koska tuokin oli aika iso pettymys.

      Poista