lauantai 12. elokuuta 2017

Päivä kanssani 11.8.

Julkaisin joskus alkukeväästä muistaakseni tänne yhden tällaisen postauksen ja ajattelin että olisi kiva taas vaihteeksi tehdä tällainen. Ihan kaikkea en kuitenkaan valitettavasti muistanut eilen kuvata, mutta suurin osa tapahtumista tallentui silti kännykän kameralle.
Untitled
7.50 Äiti avaa mun huoneen oven että heräisin ja tottuisin jo heräämään vähän aiemmin. Ihan vaan kouluakin varten, joka alkaa maanantaina. Herään kuitenkin ehkä minuutiksi ja sitten nukahdan uudestaan.

10.00 Herään uudestaan siihen että aurinko paistaa suoraan mun silmiin. Vaikka mua väsyttää edelleen, päätän että nyt on aika herätä. Selailen kännykkää ja vastailen uusiin viesteihin kuitenkin aika kauan aikaa ennen kuin nousen sängystä.
Untitled
10.45 Jaksan vihdoin nousta ja syön aamupalan parvekkeella, koska sinne paistaa aurinko niin lämpimästi. Yleensä laitan mun leipien päälle myös kurkkua, mutta nyt meiltä oli kurkku loppu. Sen jälkeen menen suihkuun, kuivaan hiukseni ja meikkailen vähän.
Untitled
12.00 Alan olemaan pikkuhiljaa valmis. Lähden käymään pikaisesti kaupassa ennen kuin lähden Siljaa vastaan linkkapysäkille. Silja on kulkenut kouluun vasta kaksi päivää linkalla, joten sen takia oon vastassa.
Untitled
13.00 Olen tähän mennessä palannut kaupasta ja nyt mun on aika lähteä kävellen Siljaa vastaan. Aurinko paistaa edelleen tosi lämpimästi ja mulla on farkut jalassa, jotka todellakin on ihan liikaa. Shortsit on tietysti kotona, koska en ajatellut tarvitsevani niitä sinä aikana kun ollaan Hakalassa pari päivää.

13.45 Isoäiti on taas tällä viikolla vanhainkodissa, joten mennään Siljan kanssa käymään siellä pikku visiitillä. Oon tällä viikolla käynyt joka päivä katsomassa isoäitiä siellä.
Untitled
14.15 Tullaan Siljan kanssa kotiin ja melkein heti Eeva tulee hakemaan meitä sen seuraksi noukkimaan vadelmia. Valitettavasti suurin osa vadelmista oli jo keritty noukkimaan tuolta mihin mentiin, mutta kyllä tuolta vielä sen verran löytyi että mahan sai täyteen, hahah.

16.30 Lähden viemään Siljan takaisin kotiin ja sitä myötä lähdetään käymään Eevan ja Teresan kanssa pyörillä kauppaan. En ole koko kesänä pyöräillyt, joten oli ihan hauskaa vaihteeksi pyöräillä.

17.00 Ostetaan kaupasta jäätelöt ja istahdetaan kaupan ulkopuolella oleville penkeille vaihtamaan viime aikojen kuulumisia. Eeva on siis meidän entinen naapuri, joka on asunut Sotkamossa nyt parin vuoden ajan. Nyt viikko sitten hän tuli viettämään kesäloman viimeistä viikkoa tänne ja nyt meillä oli oikein kunnolla aikaa vaihtaa kuulumisia.

18.45 Alkaa tulemaan vähän kylmä, joten lähdetään pyöräilemään takaisin kotia kohti.
Untitled
19.10 Takaisin kotona. En oikein osaa päättää avaisinko koneen ja vastailisin viimeisimpiin kommentteihin vai lukisinko kirjaa. Lopulta päädyn makaamaan sohvalle ja selailemaan kännykkää, yllätys.
Untitled
19.30 Nousen ylös sohvalta, käyn hakemassa koneen ja alan vastailemaan kommentteihin. Juon samalla Smurffi limsaa, koska se vain on yksinkertaisesti parasta, hahah.

20.45 Äiti huutaa iltapalalle ja menen syömään. Tapani oli grillannut sillä välin, kun oltiin Eevan ja Teresan kanssa käymässä kaupassa, joten syön grillattua kanaa sekä makkaraa.

21.00 Menen takaisin yläkertaan ja alan kuuntelemaan musiikkia sekä lukemaan uusimpia postauksia.
Untitled
21.30 Mun tekee mieli lähteä ulos kävelemään, joten niin mä myös teen. Haluan ottaa kaiken irti siitä että tähän aikaan on vielä valoisaa ja suht lämmintä. Matkan varrella saan pari kissakamua mun seuraksi, hahah.

22.30 Kävin vaan tien päässä (tie on 700 metriä pitkä), mutta mulla kesti näin kauan, koska pysähtelin kissojen kanssa monta kertaa, hahah. Näin myös pari sellaista kissaa, jotka oli mulle ihan vieraita. Toinen niistä oli kuitenkin niin kesy, että hyppäsi mun syliin kun kyykistyin sitä silittämään. Kun tuun kotiin, avaan Netflixin ja katson sitä koko loppuillan.

0.30 Mun on pakko sammuttaa kone, koska huomenna me mennään Powerparkiin, joten tiedossa on melko aikainen nousu. Otan kuitenkin kännykän vielä käteen ja kuuntelen hetken aikaa musiikkia. Hyvää yötä kaikille!

Kirjoitin tämän postauksen suurimmaksi osaksi jo eilen ja mun oli tarkoitus julkaista tämä tänään aamulla ennen Powerparkiin lähtöä, mutta aamu oli niin kiireinen että en kerennyt. Tässä tämä nyt kuitenkin olisi. Haluaisitteko te tulevaisuudessakin enemmän tällaisia postauksia? Vai tykkäättekö te näistä edes ylipäänsä?

-Sofia

21 kommenttia:

  1. My day postaukset on tosi kivoja! Voisin itsekin toteuttaa joskus vastaavan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään näistä paljon :) Olisi kyllä kiva kurkata myös tarkemmin sun päivään :)

      Poista
  2. Munki mielestä my dayt on tosi kivoja! Hyvin toteutettu postaus ja mukavan oloinen päivä!

    VastaaPoista
  3. Komppaan edellisiä! My dayt on tosi kivoja ja tässä oli just sopivassa suhteessa kuvia ja tekstiä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) ♥ Itseä jäi vähän harmittamaan, että en ihan kaikesta muistanut ottaa kuvaa ja sen takia muutamassa kohdassa on enemmän tekstiä kuin jossain muussa kohdassa :D

      Poista
  4. Hei tosi kiva postaus! Ite oon kans aatellu omaan blogiin tämmösiä, mutta blogini olisin vähän liian sekalainen, jos sinne mukaan laittaisin näitä. Ehkä säästän ne muille. :3

    https://jabuvaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Musta tuntuu, että munkaan blogia ei hirveästi voi lokeroida pelkästään yhteen kategoriaan, koska täältä löytyy niin paljon sekalaisia postauksia, hahah :D Kiitos kommentista ja käyn tsekkaamassa sun blogin!

      Poista
  5. Ite en oo ennen tainnu törmätä tämmösiin my day postauksiin, mutta tykkäsin! :)

    https://insomniacmoon.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla, että nämä postaukset olivat vähän suositumpia silloin vuosi tai pari sitten, koska itsekään en hirveästi ole viime aikoina törmännyt näihin postauksiin :D Pari vuotta sitten näihin postauksiin törmäsi melkein jatkuvasti.

      Poista
  6. Kiva postaus, oon itekkin halunnut toteuttaa tälläisen, mutta tällä hetkellä mun päivät kuluu pääosin vaan löhöillessä ja vetelehtiessä kotona. Ei siis kovin jännittävää, joten täytyy oottaa sellasta hetkeä, että on ees jotain sanottavaa ja kuvattavaa päivässä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mullaki suurin osa päivistä on samanlaisia. Nyt tosin huomenna alkava koulu vähän tuo jotain ekstraa päiviin :D

      Poista
  7. En ookkaan enneb törmännyt tälläiseen postaukseen. Oli tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Sofia! :) ♥ Mun mielestä näitä postauksia on kiva sekä toteuttaa että lukea muiden blogeista!

      Poista
  8. Ite tykkään tällaisista my day -postauksista! Tää oli kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! ♥ Pitääpäs tulevaisuudessa alkaa tekemään enemmän näitä myday postauksia :)

      Poista
  9. Oli kiva lueskella minkälainen päivä sulla on ollut :) Hyvin olit kertonut ja nuo kellonajat on aina plussaa! Mielelläni siis lukisin myös tulevaisuudessa sun päivistäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin tässä just, että nyt kun mulla alkaa opiskelut uudessa koulussa, voisin jonain päivänä kuvata myös sieltä mydayn tälleen kuvina :) Tulevaisuudessa on siis todennäköisesti tulossa lisää tämänkaltaisia postauksia :)

      Poista
  10. My Dayt on kivoja! Ainakin ite oon sen verran utelias että mua kiinnostaa mitä ihmiset tekee! :) Mä yritin tehdä tätä kanssa mutta unohdin kuvata joten se postaus jäi tekemättä :D Pitää kokeilla uudestaan syksymmällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään lukea postauksia ihmisten päivistä! :D Mullakin meinasi välillä unohtua kokonaan kuvaaminen, joten sen takia tekstiä on nyt enemmän kuin kuvia. Seuraavalla kerralla mäkin yritän muistaa ottaa enemmän kuvia :D

      Poista