tiistai 12. joulukuuta 2017

12. luukku: Joko tai -haaste

Luukku 12
Wau, uskomatonta että nyt ollaan joulukalenterin puolivälissä jo! Olin alkuun vähän epäileväinen sen suhteen, että miten ehdin joka päivä julkaista vähintään yhden postauksen, mutta eihän tässä ole ollut minkäänlaista ongelmaa missään välissä :-D Tätä toki helpotti aika paljon se, että olin etukäteen kirjoittanut jo valmiiksi pari luukkua ja ajastanut ne sitten. Mutta alkujaarittelut nyt sikseen. Tänään vuorossa oli Joko tai -haaste, jonka löysin täältä.

Torttu vai piparit?
- Tortut, mutta ei pipareissakaan mitään vikaa ole. Hassua, että vielä pari vuotta sitten en tykännyt joulutortuista ollenkaan.

Entä torttu vai pasteija?
- Vastaan tähänkin torttu, koska en tykkää pasteijoista ollenkaan. Tai siis aiemmin tykkäsin, mutta en ole sen jälkeen pasteijoita syönyt, kun oksensin niiden syömisen jälkeen. Olin siis tulossa oksennustautiin silloin. Siitä on jotenkin jäänyt sitten kauhu pasteijoita kohtaan :-D

Kinkku vai kalkkuna?
- Kinkku ihan vain sen takia, että se on mulle se perinteisempi vaihtoehto.

Paras joululaatikko?
- Apua, tähän on vaikea vastata, koska tykkään kaikista :-D Okei, maksalaatikko on aina ollut mulle ihan se kaikkien lempparein ja viime jouluna rakastuin myös bataattilaatikkoon!

Pehmeä vai kova paketti?
- Yleensä sitä tulee toivottua enemmän kovia paketteja, mutta rakastan kuitenkin pehmeitä paketteja tosi paljon
DSC_0045
Riisipuuroon soppaa vai voisilmä?
- En yleensä laita mun riisipuuroon mitään muuta kuin sokeria ja kanelia jouluisin, mutta vastaan tähän soppa :-D

Glögi rusinoilla vai ilman? Entä manteleilla vai ilman?
- Nyt täytyy kyllä myöntää, että en ole edes koskaan kuullut glögiin laitettavan rusinoita. Oonko ainut? :-D Vastaan siis ilman ja manteleilla!

Suolainen vai makea leivonnainen?
- Yleensä tykkään enemmänä makeista leivonnaisista.

Suklaa vai marmeladi?
- Suklaa tietysti!

Joulusaunaan ennen vai jälkeen ruoan?
- Joulusaunaan mennään heti ensimmäisenä jouluaattona, joten ennen.

Mulla oli tänään ensimmäinen koulupäivä kahteen ja puoleen kuukauteen! Vähän tuntui kyllä oudolta tulla taas tänne Kaustiselle noin pitkän ajan jälkeen, mutta oli kyllä ihana nähdä pitkästä aikaa muita luokkalaisia ja opettajiakin! Kivaa tiistaita kaikille!

14 kommenttia:

  1. Hei tää oli kiva joulupostaus (toki kaikki jouluun liittyvät on) ❤️ Voisin ehkä itekin toteuttaa tän ennen joulua :)

    VastaaPoista
  2. Joulusauna aamulla tai päivällä on mullekin pakollinen<3 Mäkään ei laita riisipuuroon muuta kuin kanelia ja sokeria, parempaa niin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka käynkin muuten illalla saunassa, niin jouluaattona on pakko päästä saunaan heti aamusta! :D Mun mielestä puuro maistuu paljon jouluisammalta, jos siihen päälle laittaa pelkästään kanelia ja sokeria :D

      Poista
  3. Meillä joulusauna on aina ihan illalla, juuri ennen lahjojen avaamista. Kuulostaa hassulta, että aamulla käytäisiin saunassa mutta sekin on varmasti tottumiskysymys :D Tää oli kyllä kiva postaus♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, hauska kuulla miten kaikkien perheiden perinteet poikkeaa toisistaan :D Me ollaan muistaakseni koko mun elämän ajan käyty jouluaatto aamuna saunassa, tosin joskus ollaan saatettu lämmittää sauna myös illalla toisen kerran :D Kiitti Sini ♥

      Poista
  4. Ihanan jouluinen postaus <3 Apua meillä joulusauna on se joka kruunaa päivän eli kaikista viimeisin asia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Hahah, tosiaan jännä miten kaikkien perinteet eroaa toisistaan!

      Poista
  5. Ihana postaus <3 Oonkohan toteuttanut tän joskus sellaisella nimellä kuin Christmas tag, muistelisin aikalailla itsekin joskus vastanneeni tällaisiin kysymyksin:) Huh meillä ei oo nyt saunaa joten taitaa joulusauna jäädä multa välistä. Voisi toki siskon luona käydä mut saa nähdä:D Joulusaunassa tuli käytyä viime vuonna pitkästä aikaa ja illalla 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! ♥ Joo, nämä haasteet varmaan pyörii blogeissa vuodesta toiseen vähän eri nimillä :D Mäkin oon esimerkiksi tänä vuonna tehnyt jo toisenlaisen Christmas tagin. Voi että, mä en edes osaisi kuvitella joulua ilman saunaa :D

      Poista
  6. Kiva jouluinen postaus! <3
    Voisin ehkä itekin toteuttaa tän ennen joulua. :)

    VastaaPoista
  7. Nää jouluiset haasteet on aina kyllä kivoja! :) Luo semmoista joulufiilistä <3

    VastaaPoista