maanantai 19. kesäkuuta 2017

Week 24

Edellisellä viikolla snäppiin tuli päivitettyä tavallista enemmän. Viime viikolla tapahtu taas paljon kaikkea, joten ehkä sen takia snäppiä tuli päivitettyä aika tiuhaan tahtiin, varsinkin kuluneen viikonlopun aikana. Jos mun tekemisiä kiinnostaa seurailla oikein reaaliajassa, kannattaa lisätä mut snäpissä nimimerkillä @sofiaa_ida ! :)
Week 24 (1)
Muuta en oikeastaan riparin aikana kaivannutkaan kuin Netflixiä, hahah :D Koko maanantai ilta kului oikeastaan pelkästään Netflixin parissa. // Kyllä mulla oli parin viikon tauko etten käyny Subissa ollenkaan. Mutta tiistaina oli pakko taas päästä käymään siellä Siljan kans. // Päätin jättää yo-kuvan menon näin myöhäseks sen takia, että en missään nimessä halunnut silloin juhlapäivänä mennä kuvaan, koska se olisi aiheuttanut vain lisää kiirettä kaiken muun kiireen keskelle ja melkein heti juhlien jälkeen meninkin sinne riparille.
Week 24 (2)
Vaikka meillä on nyt ollut tuo lasitettu terassi jo vuoden verran, en vaan voi lakata hehkuttamasta sitä. Siellä tarkenee olla myös iltaisin, koska koko päivän sinne on paistanut aurinko, sinne ei pääse hyttyset tai muut inhottavat hyönteistet juuri lasien takia ja koska yöt on niin valoisia, tuolla näkee myös lukea tosi myöhään. // Käytiin Siljan kans testaamassa uuden Seon pehmikset ja täytyy kyllä myöntää, että oli tosi hyvää, nam! // Kai sitä vihdoin sit voi sanoa, että on kesä, koska oikeastaan melkein koko viikon mittari näytti tuollaisia lukemia ja aurinko on paistanut ihanasti!  Tällaiset kelit saisi nyt jatkua mahdollisimman pitkään!
Week 24 (3)
Perjantai-iltana suuntasin auton nokan kohti Kaustista. Kävin pitkästä aikaa Ronjan luona ja pyörittiin siinä kylällä jonkin aikaa. // Kuvassa näette Ronjan koiranpennun Lucan  Haluaako joku ilmoittautua vapaaehtoiseksi ja lahjoittaa/ostaa mulle koiranpennun? // Yritin mennä perjantaina ajoissa nukkumaan, mutta eipä siitä oikein mitään tullut. Ei tässä kyllä pysty syyttämään ketään muuta kuin itseään, koska oon vaan onnistunu pilaamaan mun unirytmin. Lisäksi tuona yönä mun huoneessa oli niin tukalan kuuma, että senkin takia oli vaikea saada unta.
Week 24 (4)
Sainpas yhtäkkiä päähäni tilata Netflixin lisäksi myös Viaplayn, ainakin tämän kesän ajaksi. Tähän mennessä sieltä on tullu katottua Olipa kerran ja Supernatural. Varmasti alotan tänään illalla sieltä jonkun uuden sarjan taas vaihteeksi, hahah. // Käytiin lauantaina Teresan kanssa missäs muuallakaan kuin Subissa. Musta oikeasti tuntuu että ne myyjät siellä muistaa tarkalleen mun tilauksen :DD // En ees muista koska olisin viimeksi keinunut, mutta lauantaina mentiin Marun kanssa vanhan koulun pihaan ja keinuttiin siellä. Tuli ihan lapsuusajat mieleen!
Week 24 (5)
Oon tosiaan erittäin laiska ruuanlaittaja, joten viikonloppuna mun ruokavalio ei ehkä ollut siitä parhaimmasta päästä. Olin yksin koko viikonlopun, kun muut oli käymässä Kalajoella. // Eilen vietettiinkin rippijuhlia. Meidän isosten piti kiertää kaheksassa eri paikassa, joten maha oli aika täynnä kaikkien paikkojen jälkeen. Onnistuttiin eksymään Härmässä, koska ei meinattu millään löytää oikeaa paikkaa ja kierrettiinkin 20 kilometrin verran ylimäärästä :D Olin vähän väsynyt, kun pääsin eilen illalla kotiin ja meninkin nukkumaan jo puoli yhdeltätoista ja nukuin tänään melkein yhteentoista asti. Ehkä tässä tosiaan oli tarpeeksi juhlia, ainakin hetkeksi aikaa. Seuraavat onkin sitten elokuussa, kun pääsen pitkästä aikaa häihin!

Mun oli tarkoitus tulla julkaisemaan tämä postaus jo eilen illalla juhlien jälkeen, mutta olin niin väsynyt, että en kertakaikkiaan jaksanut avata enää konetta. Tämäkin päivä on mennyt tietynlaisessa "sumussa" ja hetki sitten vasta tajusin, että en oo vieläkään tätä julkaissut. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

-Sofia

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Mietinkin sun snäppejä katellessa, että miks meet niin moniin juhliin, mutta tästähän se selvis. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, täälläpäin on tosiaan tapana, että isoset kiertää yhdessä leirinohjaajien kanssa kaikkien rippilasten luona, jotka meidät kutsuu juhliin :D Mun mielestä ihan kiva tapa, mutta toisaalta aika rankkaa!

      Poista
  2. Hei vinkki! Jos haluat nuo flickr tekstit yms pois kuvan päältä (näyttäytyy siis kun hiiren vie kuvan päälle!) niin kun liität kuvaa HTML puolelle postaukseen, poista siitä linkistä KAIKKI ennen tätä < img src kohtaa oleva teksti. Niin että se rimpsu siis alkaa tuosta < img src.... Ja sitten sieltä lopusta se pätkä mikä on script sanojen välissä, mukaan lukien nuo script sanat :) (silloin se rimpsu loppuu siis tällaiseen < / a >) Eli se HTML puolelle jäävä flickristä linkitettävä pätkä jää tosi lyhyeksi :) Kysy jos et saanut kiinni mitä tarkoitin!
    Niin ja mun mielestä ne on siis ärsyttäviä kuvissa, ja ajattelin siks vinkata tästä sulle :D Toki jos sulla ne on tarkoituksella, niin ei sitten mitään :)

    ♥:llä HENNA M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon! :) Oon miettinytkin että miten ne sais pois ja yrittäny googlaillakin asiaa, mutta en oo löytänyt tarpeeksi selkeitä ohjeita. Pitää kokeilla seuraavaa postausta tehdessä tuota, koska muakin tosiaan häiritsee nuo tekstit kuvissa! :D

      Poista