torstai 18. toukokuuta 2017

Mitä minulle kuuluu tällä hetkellä?

Tällä viikolla onkin jo kerennyt tapahtumaan kaikenlaista, vaikka nyt onkin vasta torstai - ja paljon kaikenlaista onkin vielä luvassa! Mulla meinaa olla vähän kiire koko loppuviikon ajan, joten en oo varma kerkeenkö tulla postailemaan mitään ennen sunnuntaita, joten sen takia halusin nyt tulla kirjottamaan tänne pikku postauksen. Postauksen kuvat on otettu joskus viime kesänä.
DSC_1108
Maanantai oli suurimmaksi osaksi ihan normaali päivä. Eli olin vaan kotona, nukuin myöhään, katoin Netflixiä ja kävin hakemassa Siljan koulusta kolmen aikoihin. Viiden kieppeillä lähettiin äitin kanssa viemään isoäitiä vanhainkotiin, jossa hän on taas tämän viikon. Meillä on siis käytössä sellainen menetelmä, että isoäiti asuu kolme viikkoa kotona ja sitten yhden viikon vanhainkodissa. Tää systeemi meillä on ollu käytössä nyt joulukuusta asti, koska ei isoäiti mitenkään pärjää koko aikaa yksin. Asutaan kyllä samassa pihassa hänen kanssaan, mutta on se mulle ja äitille aika rankkaa rampata monta kertaa päivässä isoäitin luona auttamassa milloin missäkin asiassa.
DSC_1105
Tiistaina Karo tuli käymään meillä. Ollaan siis samalla luokalla lukiossa. En ollu nähny Karoa melkeen kahteen kuukauteen, vaikka yhteyksissä ollaan viikoittain, joten oli kiva päästä vaihtamaan kuulumisia oikeen kasvotusten. Kävästiin Härmässä ja Kauhavalla. Kauhavalta ostin äitille lyyran mun ylioppilasjuhlia varten, jotka alkaa lähestymään tosi nopeaa tahtia, koska tässä on enää vähä yli kaks viikkoa juhliin, jaiks! En nyt muista mainittinko tiistain postauksessa, mutta tiistaina myös ala-asteen rehtori soitti ja kysy mua sijaiseksi eskariin eiliseksi ja täksi päiväksi. Menin tietysti enemmän kuin mielelläni. Sattui sillä lailla, että jätin kännykän sisälle siksi aikaa kun kävin hakemassa postia ja sillä välin ala-asteen rehtori oli soittanu mun kännykkään. Onneks kerkesin soittamaan takasin, ettei sijaispaikka kerenny menemään kenellekään toiselle, hahah.
DSC_0960
Täytyy kyllä myöntää, että eilen aamulla jännitti kyllä melkosen paljon, kun piti lähteä ensimmäistä kertaa sijaiseksi eskariin. Onneksi oli kuitenkin tuttu paikka ja tuttu eskari opettaja, koska mulla oli sama opettaja silloin eskarissa. Paikka puolestaan oli tuttu sen takia, että olin tuolla samassa paikassa TET-harjottelussa sillon 9.-luokalla vähän yli kolme vuotta sitten. Eilinen päivä meni oikeastaan vain siinä, että opettelin jokaisen eskarilaisen nimen ja opettelin ns. "talon tavoille." Tänään kaikki sujui jo paljon paremmin, vaikka eihän eilenkään mitään tosin vikaan mennyt. Tänään eskarilaiset uskalsivat tulla jopa syliini ja kun ulkona oltiin, osa eskarilaisista roikku mussa koko ajan kiinni. Työpäivän päätyttyä tänään, osa jopa saatteli mut mun autolle. Toivottavasti pääsen tuonne vielä sijaiseksi tässä parin jäljellä olevan viikon aikana!

Huomenna päivällä oon taas vaan kotona, mutta illalla ollaan ilmeisesti menossa käymään äitin ja Siljan kans Kauhavalla. Lauantaina päivällä mun kummi tulee juhlimaan mun ylioppilasjuhlia jo etukäteen, koska se ei pääse varsinaisena lakkiaispäivänä valitettavasti paikalle. Tänään töiden jälkeen kävin tosiaan hakemassa yo-tulokset ja kyllä nyt näyttää aika pahasti siltä, että mä saan painaa ylioppilaslakin päähäni parin viikon päästä lauantaina. Oon niin innoissani ja onnellinen!

Mitäs teille kuuluu? :)

-Sofia

2 kommenttia:

  1. Kuulumispostauksia on kivaa lueskella! :) Ja ihania kesäkuvia tässä!

    https://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään kuulumispostauksista :D Kiitos paljon! :)

      Poista