sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Lemmikki tag

Halusin myös tehä Misusta oman postauksen, koska luulen että Misu tulee vilahtamaan aika monessa postauksessa esimerkiksi kuvien muodossa. Pienen googlettamisen jälkeen löysin myös pari kivaa kysymystä, johon aion siis vastata tässä postauksessa. Eiköhän kurkata kysymykset sekä vastaukset!

1. Mikä eläin sinulla on?
Nooh, kaikki varmaan tietää jo ensimmäisen postauksen perusteella. Mutta siis kissahan mulla on.

2. Mikä lemmikkisi nimi on?
Misu :)

3. Kuinka vanha lemmikkisi on?
Misu on syntyny 15.5.2003 eli se täyttää vajaan kuukauden päästä 14.
DSC_0022
4. Milloin hankitte/saitte lemmikin?
Koko mun elämän ajan meillä on ollu kissa. Misua ennen meillä oli Minni, joka kuoli 18-vuotiaana. Minni oli meidän entisen kissan pentu (sitä edellistä kissaa en oo kuitenkaan nähny koko elämäni aikana). Misu sen sijaan hankittiin meidän naapurilta heti seuraavana keväänä sen jälkeen, ku Minni oli kuollu.

5. Millainen suhde sinulla on lemmikkiisi ja mitä se merkitsee sinulle?
No tottakai Misusta on tullu tosi tärkeä mulle, koska se on ollu meillä yli puolet mun elämästä. Harmittaa vaan vähä, että Misu ei voi olla sisällä, koska Silja on allerginen kissoille, mutta kyllä mä välillä otan sen mun huoneeseen nukkumaan, varsinkin talvella ku on paljo pakkasta ;)

6. Mitä outoa lemmikkisi tekee?
Hmm.. yritin jopa oikeesti hetken aikaa miettiä tähän vastausta, mutta en oikeen kunnolla keksiny mitään. Ehkä outoa on se, että jos jotain kangasta raaputtaa esimerkiks kynsillä, Misu menee heti makaamaan, oli se sitten vaa maassa tai lattialla ja alkaa nukkumaan. Enkä nyt oo ihan varma, että onko toikaan nyt mikään hirveen outo juttu :D
DSC_0959
7. Millainen luonne lemmikilläsi on?
Misu ei viihdy ihmispaljoudessa ja se on uusien ihmisten seurassa tosi säikky. Oikeestaan ainoat ihmiset, jotka Misu päästää lähelleen on minä ja Silja. Äitiä ja Tapania se jostain syystä pelkää. Misu on aina ollu sellanen ns. "kitisijä", koska jos sillä on nälkä, se on ihan maailmanloppu ja se maukuu ihan mahottomasti.

8. Harrastatteko lemmikkisi kanssa jotakin?
No eipä oikeestaan.

9. Minkä rotuinen ja värinen lemmikkisi on?
Misu on vaan ihan perus maatiaiskissa ja se on harmaavalkonen
DSC_0742
Onko teillä jotain lemmikkejä? Jos ei ole, niin haluaisitteko jonkun eläimen? :)

-Sofia

4 kommenttia:

  1. Voi kuinka suloinen kisu! :) Tällä hetkellä minulla ei ole lemmikkejä (nuorempana minulla oli koira, vanhuksen siirryttyä paremmille metsästysmaille en ottanut uutta tilalle). Tekisi kyllä kovasti mieli kissaa tai koiraa, ne on niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ja koirat on kyllä ihania! :) Kunpa pystyttäis hankkimaan koira, mutta pikkusisko on koirillekin allerginen :/

      Poista
  2. Ihana postaus! Meillä asustelee kaksi kissaa, Lilli ja Mindi. :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista