keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Heinäkuun suosikit

Listasin jo viime perjantaina heinäkuun kosmetiikkasuosikit, mutt tänään olisi vuorossa kaikki muut tämän kuukauden suosikit. Ajattelin nyt tässä kuussa lisätä myös muutaman uuden kategorian tähän postaukseen, mitä aiemmissa kuukauden suosikeissa ei ole nähty, koska suosikkeja todellakin riitti tässä kuussa :D Ja syy muuten siihen miksi julkaisen tämän postauksen jo nyt on se, että en todennäköisesti kerkeisi julkaista tätä enää tämän kuukauden aikana muuten.
Kuukauden suosikkibiisi on Jenni Vartiaisen Se oikea. Oon tämän kuukauden aikana nähnyt Jennin livenä kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran Provinssissa ja toisen kerran Helsingissä ilmaiskonsertissa ja oon kyllä tykästynyt Jennin musiikkiin noiden keikkojen myötä. Tämän biisin Jenni julkaisi tämän kuun alussa ja tää on joka päivä soinut useaankin otteeseen mun Spotifysta.
Once upon a time
Kuukauden sarjasuosikki on tällä kertaa mikäs muukaan kuin Olipa kerran! Sarja kertoo siis satuhahmoista, jotka on Pahan kuningattaren kirouksen myötä joutuneet meidän maailmaan ilman muistoja entisestä elämässään Lumotussa metsässä. Vain Lumikin ja hänen prinssinsä tytär Emma pystyy murtamaan kirouksen ja palauttamaan kaikille satuhahmoille heidän muistinsa takaisin. Seurasin tätä sarjaa jo silloin kun tämä tuli televisiosta muutama vuosi sitten, mutta nyt Viaplayn myötä oon löytänyt tän sarjan uudestaan ja rakastan tätä niin paljon
Indiana jones
Kuukauden leffasuosikki on tällä kertaa leffasarja, nimittäin Indiana Jones! Äiti tilasi alkukesästä netistä nämä kaikki elokuvat ja nyt oon vasta katsonut näitä. Sarjassahan on siis tällä hetkellä neljä eri elokuvaa. En usko, että tämän leffasarjan juonesta tarvitsee hirveästi ruveta kertomaan, koska tämä on niin klassikkosarja!
DSC_0527
Kuukauden kirjasuosikki: En näköjään osaa nykyään lukea ollenkaan yksittäisiä kirjoja, vaan kaikki kirjat mitä luen on sarjoja :D Tässä nyt kuitenkin tämän hetken lemppari, jonka ensimmäisen osan mainitsinkin ohi mennen viime viikolla. Ensimmäisen osan nimi on Piiri ja tässä sarjassa on kolme osaa. Sarja on urbaania, skandinaaviseen koulumaailmaan sijoittuvaa, koukuttavaa fantasiaa. Teos kertoo vetoavasti nuorena olemisen vaikeudesta, koulukiusaamisesta, ihastumisista ja kaiken voittavasta ystävyydestä. Suosittelen erittäin lämpimästi, jos tykkäät fantasia kirjoista!
DSC_0528
Kuukauden ostossuosikki on kuvakirja, jonka äiti teki netissä mun ylioppilasjuhlista. Ollaan aiemminkin tehty muutama kuvakirja ja ne on oikeasti tosi käteviä, koska silloin ei oo pelkoa siitä, että kuvat katoaa koneen hajoamisen tai muistikortin hukkaamisen myötä. Äiti laitto tuohon kuvakirjaan ihan kaikki kuvat, mitä mun ylppäripäivänä otettiin.
snäppi 03
Kuukauden ruokasuosikki: En voi hehkuttaa kanaranskiksia liikaa ja tuskin teillekään tulee tää suosikki yllätyksenä, hahah. Noi dipit vielä parantaa tota kokonaisuutta!
Untitled
Kuukauden sovellussuosikki on Songpop 2! Pelissä on siis tarkoituksena arvata biisejä eri kategorioista (esim. 80-luvun biisit, tämän päivän hitit, tiettyjen bändien biisejä jne) ja kilpailla toisia pelaajia vastaan! Pelasin tätä pari vuotta sitten, mutta latasin tämän uudestaan nyt kun oltiin menossa Helsinkiin, että automatkalla oli jotain tekemistä, hahah.
20400972_1866971309985044_1131409726_n
Kuukauden suosikkikuva: Tässä mun tän kuun suosikkikuva. Oltiin Marun ja Teresan kans yhtenä iltana ajelemassa ja nappasin sillä reissulla tämän kauniin kuvan. Oonko jo sanonu kuinka paljon rakastan auringonlaskuja?

Millaisia suosikkeja teiltä löytyy tässä kuussa?

-Sofia

20 kommenttia:

  1. Voi että kun haluaisin maistaa noita kanaransiksia! Olen pari kertaa yrittänyt etsiä niitä kaupasta, mutta kummallakaan kerralla en ole löytänyt niitä :c Tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei löydy noita kaikista kaupoista :/ Jos suinkin löydät jostain niin osta! Kiitos paljon ♥

      Poista
  2. Tosi kivoja suosikkeja :D Iteki tyksin jonkin verran tosta Vartiaisen biisistä. En oo ite koskaan maistanu kanaranskiksia. Vois ihan hyvin ostaa seuraavalla kauppareissulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhun toi biisi iski heti, kun kuulin sen ensimmäisen kerran :D Se on myös aikamoinen korvamato :D Ja joo, osta ihmeessä!

      Poista
  3. Toi kuva on kyllä upee. 😍 Ja noi ifolor kirjat on parhaita! Mäkin oon tehnyt pari ja aion tehdä kyllä lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Mäkin tykkään noista tosi paljon! Mä tein mun vanhojen tansseista sekä toissa kesäisestä Norjan reissusta omat kuvakirjansa ja niitä on edelleen kiva kattoa parinkin vuoden jälkeen :) Mäkin aion ehdottomasti tehdä noita tulevaisuudessa lisää!

      Poista
  4. Kiva postaus! Toi jenni vartiaisen biisi on ihan paras :-) Ja hitsit munkin on pakko maistaa joskus noita kanaranskiksia :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ehdottomasti mun suosikki tällä hetkellä! Enkä muuten taida olla ainut keneen tuo on iskenyt ja lujaa, koska pikkusiskokin usein lauleskelee tuota itsekseen kun se luulee ettei kukaan kuule :D Maistamaista! :)

      Poista
  5. Tota Olipa Kerran -sarjaa voisinkin alkaa katsomaan, kiitos vinkistä! Ja ihana toi kuvakirja, itseltä löytyy omista rippijuhlista vastaava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen erittäin lämpimästi, koska tällä hetkellä Viaplaysta löytyy tuota viisi kautta ja jokaisessa kaudessa on muistaakseni 22 jaksoa, joten katsominen ei ihan heti lopu kesken :D Mun kummi teki mulle sillon aikanaan vähän sellasen pienemmän kuvakirjan mun rippijuhlista :)

      Poista
  6. Kivoja suosikkeja! Mummi teki mulle (ja muille) aikoinaan tollasia ifolor-kirjoja ja niitä on kyllä kiva katella myöhemmin ja muistella menneitä kesiä. Toi kuva on kyllä hieno! Songpop voisi olla tosi hauska, etenkin kun on tullu kuunneltua niin laidasta laitaan musiikkia, että voisin jopa olla ihan ookoo hyvä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään noista kuvakirjoista sen takia, että noi kuvat on jollakin tapaa paljon konkreettisempia kuin tietokoneen tai kameran näytöltä katsottuna! :) Songpop on tosi koukuttava peli! Ainoana huonona puolena voisin sanoa, että ilman VIP:iä siellä pystyy pelaamaan vain 30 ihmistä vastaan :/

      Poista
  7. Ihana tuo yo-kirja, noita pitäisi tehdä enemmän itsekin ja ehdottomasti sitten, kun nuorimmat tytöt mahdollisesti valmistuvat. <3 Ihanaa päivää Sofia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista jää kyllä aivan ihana muisto ♥ Vastaan vähän myöhässä, mutta ihanaa päivää myös sulle! :)

      Poista
  8. Vähänkö ihana tuo kirja! <3 Mä oon suunnitellut pitkään, että tekisin reissuista tuommoisen kuvakirjan :) Tuota peliä muuten pitää kokeilla jossain vaiheessa, vaikuttaa hauskalta :D Mä tykkään myös Indiana Jones elokuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun reissuistahan saa aivan ihania kuvakirjoja muistoksi! ♥ Toi peli on hauskaa ajanvietettä, hahah :D Indiana Jonesit on parhaita!

      Poista
  9. Oi miten ihana toi viimeinen kuva!<3

    VastaaPoista