keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

20 facts about me

Selasin eräänä päivänä Pinterestiä ja siellä silmääni osui 30 päivän blogihaaste. Meinasin ensin toteuttaa sen blogissani nyt heinäkuussa, mutta tajusin sitten, että en välttämättä saisi jokaisesta päivästä kokonaista postausta aikaiseksi. Mutta ajattelin ottaa haasteesta itselleni muutaman postausidean ja tämä on nyt yksi niistä. Blogin kirjoittajaan on aina mukava tutustua paremmin lukemalla faktoja. Olen muutenkin tässä viikon sisään saanut muutamia uusia lukijoita, joten tämähän on hyvä tilaisuus kertoa itsestään muutamia faktoja. Osa faktoista on aika tavallisia, mutta osa on myös vähän sellaisia erikoisempiakin, joista kaikki eivät välttämättä tienneet.

1. En oo oikein ikinä viihtynyt oman ikäisteni ihmisten kanssa. Tälläkin hetkellä suurin osa mun kavereista on joko mua vanhempia tai nuorempia. Oman ikäisiä kavereita minulla on tällä hetkellä kaksi ja kumpaankin tutustuin nyt lukio aikana.

2. Musiikin kanssa käy aina niin, että alan kuuntelemaan jotain tiettyä artistia tai bändiä vasta sitten kun bändiä ei ole enää olemassa tai artisti on kuollut. Esimerkkejä tällaisista bändeistä ja artisteista on mm. Michael Jackson, ABBA, David Bowie ja Amy Winehouse.

3. Oon sellainen ihminen, joka viihtyy suurimman osan ajasta yksinään. En tietenkään koko aikaa, mutta mikään ei oo mun mielestä ihanampaa kuin se, että saa olla yksin kotona esimerkiksi viikonlopun.

4. Oon aika tunteellinen ihminen. Saatan esimerkiksi alkaa itkemään jonkin elokuvan aikana ja myös joidenkin biisien sanat herättää mussa voimakkaita tunteita.

5. Edelliseen liittyen, että vaikka oonkin tunteellinen ihminen, mä harvoin kuitenkaan näytän tunteitani muiden ihmisten ollessa lähellä. En itekään oikein tiedä onko tää hyvä vai huono puoli.
Untitled
6. Mun on joka ilta pakko lukea kirjaa ja kuunnella musiikkia vähintään puoli tuntia ennen nukkumaan menemistä. Muuten mun nukkumisesta ei tuu yhtään mitään. Lukeminen ja musiikin kuuntelu rentouttaa mua jotenki tosi paljon ja sen takia nukahtaminen on helpompaa.

7. Tiedän, että aamupala on päivän tärkein ateria jne, mutta mulla ei oo aamusin oikeastaan ikinä nälkä ja sen takia mun aamupala jääkin usein aika kehnoksi. Kahvia mun on kuitenkin pakko saada joka aamu vähintään yksi kupillinen, koska muuten mun päivä ei lähde ollenkaan käyntiin.

8. Mun suht pitkä aikainen unelma on ollut nähdä Antti Tuisku livenä ja nyt näyttää aika vahvasti siltä, että tämä unelma toteutuu tämän kuun lopussa Solar soundeilla. Maltan tuskin odottaa!

9. Mulla on jonkinlainen kummallinen pakkomielle laskea aina portaiden lukumäärä päässäni, menin niitä sitten ylös tai alas. Lasken edelleenkin joka kerta meidän rappuset, vaikka tiedän että niitä on kuusitoista :D

10. Kuulen vähintään kerran viikossa joltakin että oon aivan äitin näköinen. Mun lakkiaisissa kuulin tätä ihan kyllästymiseen asti. Monet sanoo myös että puhelimessa meidän äänet kuulostaa ihan samanlaisilta.
DSC_1010
11. Mun mielestä olisi mielenkiintoista lähteä joskus opiskelemaan ulkomaille. Ihan vaikka vaan Ruotsiin. Mulla ei vaan riitä rohkeus siihen. Kaikkein suurimpana pelkona on se, että en osaa vierasta kieltä tai en ikinä sopeudu vieraaseen maahan.

12. Sain lukion päättötodistukseen kuviksesta numeroksi 9, mistä oon vieläkin yllättynyt. Mun piirtotaidot rajoittuu tikku-ukkoon, jos edes siihenkään. Olin kaikenlisäksi aina muita jäljessä kuviksen tunneilla, koska tein aina niin kauan yhtä työtä.

13. Nyt kun lukio asioihin päästiin, niin jatketaanpas vielä vähän. Kävin koko lukion aikana kymmenen kurssia saksaa, enkä siltikään osaa puhua sitä. Osaan juuri ja juuri esitellä itseni. Jos nyt matkustaisin saksaan, en todellakaan puhuisi siellä saksaa, vaan turvautuisin englantiin. Saksan kielessä on niin paljon erilaisia kielioppisääntöjä, että sen takia en oppinut puhumaan sitä kunnolla koko lukio aikana.

14. Tää on ehkä vähän random fakta, mutta pelkään pellejä. En tiedä mistä tämä pelko johtuu. Silloin pienenä sirkuksessa aloin itkemään heti, jos pellejä astui lavalle ja kun Pikku kakkosessa tuli Pelle Hermanni, televisio oli pakko sulkea, koska en uskaltanut katsoa koko ohjelmaa.

15. En oo mikään hirveän hyvä uimari. Kyllä mä pinnalla pysyn, mutta en ikinä mene hirveän kauaksi järvellä, vaikka paikka olisikin tuttu, koska en luota uimataitoihini tarpeeksi. Pysyn mieluummin vähän matalammalla rannassa.
DSC_0991
16. En ole varmaan kahteen vuoteen katsonut kunnolla televisiota. Musta tuntuu, että sieltä ei tuu nykyään oikeastaan mitään hyvää. Suomen surkeinta kuskiakin seurasin keväällä Katsomon kautta. Ja nyt kun mulla on Netflix ja Viaplay, niistä tulee katsottua aika paljon kaikkia tv-sarjoja ja elokuvia.

17. Mulla on sellainen paha tapa, että ostan kaikkea turhaakin. Olen nyt tässä tämän vuoden puolella yrittänyt tehdä vähän harkitummin ostoksia. Joltain osin se on onnistunutkin, mutta on niitä heräteostoksiakin tullut tehtyä.

18. Voisin istua autossa vaikka kuinka kauan aikaa ilman että kyllästyn! Meiltä on Ylläksellekin sellanen 8 tunnin matka, mutta joka kevät odotan innolla sitä hetkeä kun lähdetään ajamaan sinne. Mun ei edes sen kummemmin tarvitse tehdä autossa mitään. Mulle ei tuu aika pitkäksi, vaikka joudun pelkästään istumaan autossa.

19. Oon varmaan jollain tapaa allerginen hyttysen puremille, koska mulle nousee aina tosi iso patti siihen kohtaan mihin hyttynen on mua purrut. Sitä samaa hyttysen puremaa saattaa myöskin kutittaa jopa viikon verran ja se on inhottavaa.

20. Tähän loppuun myös toinen aika random fakta: mun usko joulupukkiin loppu siinä vaiheessa kun menin 5-vuotiaana meidän kodinhoitohuoneeseen jouluaattona ja näin siellä mun tädin miehen pukevan päälleen joulupukin vaatteita. Olin kyllä jo aiemmin ihmetellyt, että miksi joulupukin silmät näyttää jollain tapaa niin tutuilta. Ja olihan se myös vähän kummallista, että tädin mies katosi jonnekin juuri siksi ajaksi kun joulupukki tuli, hahah.

Huhhuh, näitä olikin yllättävän vaikea keksiä :D Pystyttekö te samaistumaan näistä johonkin/joihinkin?

-Sofia

17 kommenttia:

  1. Luin peruskoulussa pitkän saksan ja jatkoin sitä vielä lukiossa.. sitten koitin Saksassa puhua saksaa ja mulle todettiin,että könnten Sie english sprechen, bitte! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiih :D Mulla ei varmana edes riittäis rohkeus saksan puhumiseen :D Kun alotin lukiossa saksan, mä aattelin että se on ihan helppo kieli, mutta ne sanojen taivutukset on niin hepreaa mulle, että saksan puhumisesta ei tuu kyllä yhtään mitään!

      Poista
  2. Faktapostaukset on parhaita! 3. voin samaistua, yksin oleminen on ihanaa♡ Tietenkin joku raja siinäkin on :D

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta :D Joo, huomaan kyllä itekin että jos oon ollu kaks päivää yksin, niin kolmantena sitä kaipaa jo kavereiden seuraa, koska ei yksinkertasesti jaksa enää istua nököttää kotona :D

      Poista
  3. Seiskaan erityisesti samaistun ja kutoseen sekä kolmoseen myös jonkinverran 😊

    http://saraoonav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen lukeminen ja musiikin kuuntelu on kyllä tosi rentouttavaa! :)

      Poista
  4. Yksinolo on kyllä usein ihanaa!! :D jotkut vielä ihmettelee sitä, kun tykkään oleilla yksinäni. Mut hyvä postaus, itekin aion toteuttaa tän tyylisen heti, kun oon keksinyt tarpeeks hyviä faktoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jotenkin niin rentouttavaa ja parasta siinä on mun mielestä se, että saa tehä ihan mitä haluaa ilman että kukaan valittaa! :D Äitikin usein ihmettelee että miten viihdyn niin paljo omissa oloissani :D Muista on kyllä niin kiva lukea aina uusia faktoja!

      Poista
  5. Mäkin tykkään toisinaan olla yksin, se on tietyllä tapaa tosi rentouttavaa! Ja hah saksan kieli on kyllä oikeesti vaan poikkeuksia ja poikkeusten poikkeuksia, ei sitä opi millään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta! :) Ja niinpä :D Meidän saksan opettaja sano koko lukion ajan että kyllä te opitte ne kielioppisäännöt kunhan muistatte minkä sukusia ne sanat on. Eipä se kyllä hirveesti auttanu ku ei niissä sanojen suvuissakaan ollu mitään loogisuutta, toisin kuin ruotsissa ja englannissa.. :D

      Poista
  6. Hah, muutamaan kohtaan voin samaistua! :D Mä tykkään kans välillä olla itsekseen enkä yhtään jaksa silloin muita ihmisiä :D Samoin mä aloitan mun aamut aina pelkällä kahvilla! Ja pellet ahdistaa mua jostain syystä tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva että pystyis samaistumaan pariin kohtaan :D On jännä huomata kuinka joinain päivinä huomaa heti aamusta, että tänään ei jaksa muiden ihmisten seuraa. Mä oon varmaan kattonu liikaa kaikkia kauhuleffoja ja -sarjoja, missä noita pellejä on ollu :D Sitä en tosin tiedä, että miks oon heti pienestä pitäen pelännyt niitä.

      Poista
  7. Todella kiva ja mielenkiintoinen postaus!:) Sai hyvin uutta tietoa susta ! Lukemista olisi kyllä hyvä itekki harrastaa ennen nukkumaan menemistä :D Ja mä en syönyt joskus vuosia sitten myöskään aamupalaa kun ei ollut koskaan aamuisin nälkä, mutta siihenkin voi totutella pikkuhiljaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on kyllä tosi rentouttavaa ja oikeasti uni tulee paljon helpommin. Mäkin oon nyt yrittänyt parantaa aamupalaani edes jonkin verran, mutta yhtä leipäpalaa ja kahvikuppia enemmän en saa kurkustani alas aamuisin, vaikka kuinka yrittäisin :D

      Poista
  8. Yksinolo on parasta, kun voit vain tehdä mitä huvittaa kuuntelematta muiden mielipiteitä asiasta! Ja sama, lasken myös aina portaat, myös omassa kodissa :D

    http://ihavetakenapicture.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä parasta yksin olemisessa! :) Jes kerrankin joku muu laskee myös portaita mun lisäksi! :D En oo nimittäin kuullu koskaan, että kukaan muu laskisi portaita mun lisäksi :D

      Poista
  9. Ihana kuulla, että sinäki nautit yksinolosta.. :D mä oon ihan samanlainen.. tarvin tosi paljon ns. omaa aikaa.. sanoin aina, että jos mulla on joskus mies niin sen pitää olla joku rekkakuski, joka on paljon reissussa.. no, nyt Timo onneksi onkin usein komennuksilla ja reissussa niin saan olla itekseen :D En oo tiennyt, että sulla on blogi.. instassa nyt pongasin, kun joku oli kysynyt, koska seuraava postaus tulee.. sitten keksin etsiä tän :) tänään olen lueskellu sitten näitä.. kiva blogi!! :) Kirjotat hyvin! :)) Terkuin Anna Ylläkseltä :)

    VastaaPoista