keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Mihin käytän viikossa rahani?

Pohdin tuossa yhtenä päivänä, että mihinkäs kaikkeen oikein käytän rahaani. Tuon ajatuksen pohjalta mietin, että tästähän voisi vaikka saada kokonaisen postauksen aikaiseksi, jos pidän viikon ajan päiväkirjamaista listaa rahankäytöstäni. Tein siis tämän listan pari viikkoa sitten. Tuo viikko ei ehkä ollut se kaikkein normaalein viikko, mutta halusin kuitenkin pitää kirjaa siitä mihin käytän rahaani.

Maanantai: Käytiin luokkalaisten kanssa päiväkahvilla ruokalassa. Yhdeltä kerralta pulla + kahvi maksaa 1,50€. Koulun jälkeen lähdettiin käymään kaupassa ihan huvikseen, jossa käytin suunnilleen 8€.

Tiistai: Käytiin taas päiväkahvilla luokkalaisten kanssa, joten sinne meni se sama 1,50€ mikä eilenkin. Koulun jälkeen mentiin käymään Kärkkäisellä ja vaikka mun ei pitänyt ostaa juuri mitään, sinne upposikin 50,66€. Käytiin Kärkkäisen kierroksen päätteeksi vielä Subissa syömässä ja mun subi maksoi 9,70€.

Keskiviikko: En poistunut koko päivänä asuntolalta, joten rahaa ei mennyt tänään mihinkään, paitsi päiväkahviin 1,50€. Jee!

Torstai: Jätettiin päiväkahvi tänään välistä ja mentiin sen sijaan meidän omaan keittiöön keittämään kahvit. Hukkasin viime viikonlopun aikana mun huulirasvan, joten kävin kaupasta ostamassa uuden sekä samalla ostin uuden ripsivärin. Tuolla kauppareissulla kului rahaa yhteensä vähän päälle 8€. Myöhemmin illalla mentiin myös käymään Kokkolassa keilaamassa ja jaettiin yhden radan summa kolmen hengen kesken, eli jokaiselle tuli maksettavaksi 8€. Keilauksen jälkeen mentiin Heseen syömään ja mun ateria maksoi 6,90€.
Untitled
Perjantai: Kun pääsin Kaustiselta kotiin, lähetiin äitin ja Siljan kanssa Kauhavalle. Käytiin Seppälän loppuunmyynti alessa ja sieltä mun mukaan lähti paita, jonka alkuperäinen hinta oli 14€, mutta alennuksen jälkeen hintaa oli ainoastaan 7€. Käytiin myös Lidlissä ja sieltä ostin karkkipussin ja limsapullon, jotka maksoivat yhteensä 2,50€.

Lauantai: Kävin Kauhavalla sukulaisten luona ja sen jälkeen vielä kaupassa suunnitelmissa ostaa vain sipsipussi. Kaupasta kuitenkin tarttuikin mukaan sipsipussin lisäksi iltapäivälehdet, uusin Cosmopolitan sekä yksi Haloo Helsingin levy. Ostokset maksoivat yhteensä 25,60€. Jouduin samalla reissulla käymään myös tankilla, koska muuten en olisi päässyt takaisin kotiin asti. Tankille meni rahaa 59€.

Sunnuntai: Käytiin illalla Subissa syömässä Elinan ja Teresan kanssa. Mun subi maksoi saman verran kuin tiistainakin, eli 9,70€.

Vaikka kaikista päivistä en ihan tarkkaa rahamäärää muistanut, niin laskin että viikossa käytin rahaa n. 199,56€. Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta summalta. Tietystikään yleensä en käytä näin paljoa rahaa viikossa, kun käyn Kärkkäisellä tosi harvoin ja en edes tankkaa joka viikko. Mulla on tosi harvoin käteistä käytössä, joten teen kaikki ostokseni yleensä Visa electronilla. Visa electronissa on mun mielestä se huono puoli, että sitä omaa rahankäyttöään ei välttämättä tajua niin hyvin kuin silloin kun on käteistä. Oletteko te samaa mieltä? Mitäs te muuten tykkäsitte tästä vähän erilaisemmasta postauksesta?

-Sofia

PS. Oon taas viime aikoina ollut niin kiireinen, että uusien postauksien julkaiseminen on vähän jäänyt. Syyskuun suosikit -postaus on tulossa viimeistään viikonloppuna, samoin kuin myös koostepostaus instagram kuvista. Pysykää siis kuulolla!

10 kommenttia:

  1. Hahah tää olisi mullekin hyvä postausidea kun pitäisi vähän tarkkailla tuota rahankäyttöä :D Mutta joo, tosi kiva ja onnistuneesti toteutettu postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on kyllä ihan hyödyllistä pitää päiväkirjaa siitä, mihin sitä rahaa ihan oikeasti meneekään :D Kiitos!

      Poista
  2. Tämä oli loistava ja kun oikein kirjaa rahankäytön, huomaa paremmin rahan arvon ja miten sitä rahaa käyttää. <3 Ihanaa viikkoa Sofia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta! :D Kivaa viikonloppua sulle! ♥

      Poista
  3. Mun mielestä todella oivallinen postaus, jokaisen varmasti tulisi tarkkailla ainakin joskus omaa rahankäyttöään :)

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! :) Joo, se on kyllä ihan totta. Kun ostaa pienellä summalla joka kerta jotain, sitä ei kunnolla tajuakaan kuinka paljon loppujenlopuksi sitä rahaa menee esimerkiks just vaikka viikon aikana.

      Poista
  4. Oli kyllä mielenkiintoista lukea sun rahankäytöstä ja kivan erilainen postaus! :) Mä en tiedä yhtään paljon mulla menee viikossa rahaa, mutta se riippuu juuri ostanko jotakin ylimääräistä ja mitä teen. Ehkä yleensä menee noin 50-100 e viikossa, mutta voi mennä paljon enemmänkin esimerkiksi reisussa :D Voisi joskus tehdä postauksen miten käyttää reissussa rahansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset! :) Mäkin sanoisin, että mullakin menee yleensä se 50-100€ normaalisti viikossa, ellen tee tollasia "ylimääräsiä" shoppailureissuja minnekään :D Hei joo, tee ihmeessä sellanen postaus! Mua ainakin kiinnostais! :)

      Poista
  5. Huippu postaus idea! Pakko toteuttaa tää omaankin blogiin :D <3

    VastaaPoista