tiistai 16. toukokuuta 2017

Tarkastellaan vanhoja Facebook profiilikuvia

Mietin tänään päivällä jonkin aikaa, että minkä tyyppistä postausta tänään kirjoittaisin. Pienen harkinnan jälkeen ajattelin soveltaa hieman tätä haastetta. En ole ollut Facebookissa aivan kymmentä vuotta, joten en sellaisenaan tätä haastetta voi toteuttaa. Rekisteröidyn Facebookiin ollessani 11-vuotias (voi miks kukaan ei estäny mua sillon), mutta ensimmäisen profiilikuvan päivitin sinne vasta 12-vuotiaana. Ajattelinkin nyt ottaa pari kuvaa sieltä jokaiselta vuodelta ja kertoa jotain kuvaustilanteesta.
Facebook 01
Kesäkuu 2010: Ai kauheeta, kattokaa kuinka pieni mä oon! :D Uskon, että en oo kyllä tässä kuvassa 12-vuotias, koska näytän ihan mahottoman pieneltä. Musta tuntuu, että oon tässä kuvassa 10-vuotias. Kuvassa mukana tosiaan mun kummi ja tuona kesäpäivänä oltiin niiden mökillä käväsemässä. Tässä kuvassa taidettiin paahtaa vaahtokarkkeja ja laittaa niitä keksien väliin. Muistan, että myöhemmin samana päivänä ampiainen pisti mua ensimmäistä kertaa koko mun elämän aikana. Voi sitä itkua ja parkua!
Facebook 02
Huhtikuu 2014: Seuraava kuva on vasta vuodelta 2014, milloin oon ollu 15-vuotias. Uskon, että oon kyllä tuossa välissä lisännyt myös muita profiilikuvia, mutta poistanut ne sitten myöhemmin joko sen takia, että ne oli mielestäni rumia tai koska olin liian pieni niissä. Jokatapauksessa, joskus 7.- ja 8.-luokkien välillä värjäsin vaaleat hiukseni tummanruskeiksi. Aluksi tykkäsin niistä todella paljon, mutta nyt kun myöhemmin ajattelen, mulle sopii vaaleat hiukset paljon paremmin kuin tummat. Tuona aikana mun iho oli varmaan myös huonoimmassa kunnossa. En hoitanut silloin ihoani mitenkään ja noista ajoista mun ihoon onkin jäänyt pysyviä arpia. Olisinpa ollut silloin viisaampi.
Facebook 03
Elokuu 2014: Tää kuva on otettu 9.-luokan ja lukion ykkösen välisenä kesänä. Kesäkuulla mun kummi sai vihdoin puhuttua järkeä mun päähän ja Helsingin reissulla kävin värjäämässä tummanruskeat hiukseni takaisin blondeiksi - ja sillä tiellä nykyäänkin olen. Kuvasta näkyy kuinka huonoon kuntoon hiukseni menivät kaiken värin poiston ja värjäämisen myötä, mutta toisaalta se kannatti. Tän kuvan otin matkalla Seinäjoelle mun tädin ja hänen miehensä luokse.
Facebook 04
Marraskuu 2014: Muistan kuinka mulle tuli yhtenä iltana sellanen fiilis, että nyt on pakko ottaa uusi profiilikuva Facebookiin. Olin tuohon aikaan ostanut hiljattain oman järkkärini ja niinpä kävelin Tapanin äidin luokse ja pyysin häntä tulemaan ulos ottamaan kuvia. Kaikista otetuista kuvista tämä valikoitui profiilikuvaksi ja tää on itseasiassa ihan kiva. Okei, toi käsi on vähä outo mutta muuten tää on ainoita kuvia Facebookissa, missä mulla ei ole ollenkaan meikkiä. Mulla oli tuohon aikaan hieman huono itsetunto mun huonossa olevan ihon takia ja sen takia en uskaltanut/halunnut mennä minnekään ilman meikkiä. Tuo kuvassa oleva takki on muuten edelleenkin yks mun lempparitakeista! Harmi vaan, että sen vetoketju on hieman rikki, joten sitä ei voi käyttää enää :/
Facebook 05
Helmikuu 2015: Ja tässä toinen Facebookista löytyvä kuva, jossa mulla ei oo yhtään meikkiä, lukuunottamatta ripsaria. Olin tuona päivänä Jessican luona ja päätimme lähteä ulos kuvailemaan. Mulla on edelleen kaikki tuona päivänä otetut kuvat tallella jollain kameran muistikortilla! :D Tää kuva on myös siinä mielessä harvinainen, että mä en yleensä ikinä pidä talvisin pipoa päässä (oli kuinka kylmä tahansa), koska mun mielestä pipot ei vaan yksinkertasesti sovi mulle. Tuo pipo on ainoa, minkä suostun päähäni laittamaan talvisin.
Facebook 06
Huhtikuu 2015: Uudet lasit! Nää mulla on siis edelleen käytössä. Tää on varmaan edelleen yks mun lempparikuvista. Muistan kuinka onnellinen olin tuohon aikoihin. Olin päässy inhottavista yläaste aikasista luokkakavereista kunnolla eroon ja saanut lukiossa aivan uudet luokkalaiset ja lisäksi olin saanut neljä uutta ystävää. Kuvan otto hetkellä Ylläkselle lähtöön oli ihan vain pari päivää ja Ylläkselle meno on aina mun kevään kohokohta.
Facebook 08
Helmikuu 2016: Mun elämäni tähän mennessä ikimuistoisin päivä, wanhat! Tuossa vaiheessa ei oltu tanssittu vielä yhtäkään tanssia, mutta oltiin lähdössä kohti koulua missä pidettiin vielä viimeiset tanssiharjoitukset ja sitten olikin kauan odotettu ja jännitetty hetki! Voi kunpa wanhojen tanssit vois kokea uudestaan. Onneks mulla on tosi paljon kuvia ja videoita tuosta päivästä tallennettuna koneelle ja kännykälle! :)
Facebook 09
Marraskuu 2016: Viime vuoden lopulla aloin innostumaan meikkaamisesta entistä enemmän ja sen huomaa jo tästä kuvasta. Ensimmäisenä aloin käyttämään enemmän huulipunia. Mulla oli meneillään koeviikko ja koska mun viimeset jaksot lukiossa oli tosi rentoja, mun piti mennä kouluun vasta yheltä. Siinä kouluun lähtöä ootellessa nappasin itestäni muutaman kuvan. Eli tähän kuvaan ei varsinaisesti liity mitään sen kummempia muistoja, hahah.
Facebook 10
Huhtikuu 2017: Tää kuva on tainnukin olla jo täällä blogissa. Tosiaan tästä kuvasta huomaa kuinka paljon rakastan meikkamista ja laittautumista. En siis todellakaan voi sanoa olevani ammattilainen, mutta kyllä mä tiedän meikkaamisesta nykyään paljon enemmän kuin esimerkiksi vuosi sitten tähän aikaan tiesin. Tässä kuvassa hymyilytti erityisesti se, että sain tietää mun äidinkielen kirjotusten lähtevän matkaan E:nä ja aikaisemmin samalla viikolla olin saanut yhteishaun tehtyä. Oli siis helppo hymyillä niin sanotusti.

Toi on viimeisin profiilikuva, minkä oon Facebookiin lisännyt. Seuraava tulee sitten todennäköisesti olemaan ylioppilaskuva. Siitä tulikin mieleeni, että torstaina saa mennä koululta kyselemään lopullisia kirjoituksien arvosanoja! Meinasin mennä sinne heti aamusta, mutta se nyt ei oikein onnistukaan, koska oon huomenna ja torstaina jälleen sijaisena. Tällä kertaa en kuitenkaan ala-asteella tai päiväkodissa, vaan eskarissa. Jee! Mun työpäivä alkaa huomenna yheksältä, joten taidanpa tästä seuraavaksi mennä syömään jotain iltapalaksi ja sitten pesemään hampaat ja nukkumaan.

Linkkailkaa toki kommentteihin, jos olette itse tehneet samankaltaisia postauksia! :)

-Sofia

PS. Pahoittelen sitä, että en saanut jokaisesta kuvasta samankokoista. Tallensin kaikki vain suoraan Facebookista, joten sillä saattaa olla osuutta asiaan.

10 kommenttia:

  1. Hauska idea! Ja voi että susta on söpöjä kuvia :D Ja toi wanhojen mekko, oi että se on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toi oli ensimmäinen mekko, mitä ikinä kokeilin ja tuo tuntu kyllä heti ekalla kerralla siltä kaikista "omimmalta." Olin myös aluks ihan varma, että mulle ei sopivaa mekkoa löydy, koska oon niin lyhyt ja muutenkin tosi pieni. Onneks sattu löytymään! :)

      Poista
  2. Aivan mainio postausidea 😊 Pitäisiköhän toteuttaa itsekin 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tee ihmeessä, koska lukisin sen mielelläni!

      Poista
  3. Tää oli tosi kiva postaus! :) Tuo sun wanhojen mekko näyttää niin kauniilta, ihanan värinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Mäkin tykkäsin siitä kyllä tosi paljon! :)

      Poista
  4. sulle käy tosi hyvin nää viimeisen kuvan eyelinerit! :)

    http://taruanuelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista