torstai 4. toukokuuta 2017

Suosikki Netflix-sarjat

Mun piti tulla jo eilen kirjottamaan teille uus postaus, mutta eilen oli niin kiireinen päivä, että en missään vaiheessa kerennyt. Tänäänkin on ollut aikamoinen päivä, mutta nyt kerkesin istahtamaan koneen ääreen ja kirjottelemaan tännekin jotain. Jos mulla ei oo mitään suunnitelmia jollekin päivälle, suurin osa mun päivästä menee melko varmasti Netflixin parissa. Netflixistä katon yleensä vaan oikeastaan sarjoja, koska jos alotan jonkun elokuvan kattomisen, keskeytän sen todennäköisesti, koska mun keskittymiskyky ei vain yksinkertaisesti riitä. Siksi ajattelenkin jakaa sarja vinkkejä teille.
The vampire diaries
Vampyyripäiväkirjat - Tämä sarja tuskin kaipaa hirveästi esittelyjä. Noh, sanotaan nyt kuitenkin sen verran, että sarjan päähenkilö Elena Gilbert ihastuu Stefan Salvatoreen, joka sattuu olemaan vampyyri. Stefanin veli Damon on ihastunut Elenaan. Aloin aikanaan tätä sarjaa kattomaan Damonin näyttelijän, Ian Somerhalderin, takia. Niin komea ja hyvä näyttelijä!
Teen wolf
Teen wolf - Muistan kun alotin tän joskus viime vuonna ja en ensimmäisen jakson perusteella tykänny tästä yhtään ja jätinkin sarjan kattomisen siihen. Alotin sen uudestaan paria kuukautta myöhemmin ja tykkäsin! Täytyy kyllä tunnustaa, että en oo ite kerenny kattomaan vielä sitä viimesintä kautta mikä Netflixissä on, mutta luulen että sekin on yhtä hyvä kuin aiemmat kaudet. Sarja siis kertoo tosiaan teini-ikäisestä McCallista, joka huomaa olevansa ihmissusi. Jos Scott joutuu ongelmiin, hänen paras ystävänsä Stiles on varmasti auttamassa. Mun suosikkihahmo koko sarjassa on juuri Stiles, koska hän on hahmona erittäin hauska + näyttelijänä on Dylan O'Brien!
American horror story
American horror story - Nimensä mukaisesti kauhusarja, joten tää ei ehkä kaikista herkimmille sovi. Netflixistä löytyy viisi kautta, mutta Suomessahan on muuten nähty jo kaikki kuusi kautta. Jokaisessa kaudessa on 12-13 jaksoa ja jokainen kausi kertoo oman tarinansa. Ensimmäinen kausi sijoittuu murhataloon, toinen mielisairaalaan, kolmas noitapiiriin, neljäs friikkisirkukseen ja viides hotelliin. Mielestäni kolmas kausi on kaikista parhain. Ensimmäinen kausi puolestaan on ainakin minun mielestäni kaikista pelottavin. Olin viikonlopun yksin kotona silloin kun aloitin katsomaan kyseistä sarjaa ja voin sanoa, että ensimmäisen yön aikana en hirveästi nukkunut ja säikähdin jokaista pientäkin ääntä.
RuPaul's drag race
RuPaul's Drag Race - Sitten vähän erilaisempi sarja. Tässä sarjassa maailman tunnetuimpiin drag queeneihin kuuluva RuPaul etsii uutta drag supertähteä. Netflixistä löytyy kaudet 2-7. Tämä sarja on oikeastaan sekoitus Huippumalli haussa sekä Muodin huipulle sarjoista. Ennen Netflixiä en ollut edes kuullut kyseistä sarjasta, vaikka kaikki kaudet on ilmeisesti näkynyt myös Suomen televisiossa. Huomioni kiinnittyi heti tähän sarjaan ja voin sanoa että ensimmäisen jakson jälkeen olet varmasti koukussa. Saatoin joinain päivinä katsoa tästä sarjasta monta jaksoa putkeenkin.
Grace and Frankie
Grace and Frankie - Tätä sarjaa aloin katsomaan silloin kun lähdettiin Ylläkselle ja tarvitsin automatkoille jotain uutta katsottavaa. Olin jo jonkin aikaa meinannut alkaa katsomaan tätä ja nyt siihen tuli loistava tilaisuus. Juonenahan siis on se, että Gracen ja Frankien monta vuotta kestäneet avioliitot loppuvat siihen, että heidän miehensä tunnustavat olleen rakastuneita toisiinsa jo monen vuoden ajan. Sarjasta ei hauskoja tilanteita todellakaan puutu ja olenkin nauranut useasti ääneen sarjaa katsoessani. Multa on vielä kolmas kausi katsomatta, mutta tänään ajattelin aloittaa senkin. Ainoa miinus tässä sarjassa on se, että yksi jakso kestää ainoastaan 30 minuuttia ja yhdessä kaudessa jaksoja on ainoastaan 12-13.
Oprhan Black
Orphan Black - Tää on sen tyyppinen sarja, että en olisi ikinä uskonut että tällaista katsoisin. Sarja alkaa siis siitä, kun Sarah Manning näkee aivan itsensä näköisen naisen tekevän itsemurhan hyppäämällä junan alle. Sarah ottaa naisen henkilöllisyyden itselleen ja myöhemmin hänelle selviää että hän on yksi useista klooneista. Sarjan juoni on aika monimutkainen, joten tätä sarjaa on hieman vaikea kuvailla, mutta katsomallahan se selviää ;) Tällä hetkellä sarjasta on katsottavissa neljä ensimmäistä kautta, mutta tänä vuonna on tulossa vielä viides ja viimeinen kausi.
Orange is the new black
Orange is the new black - En usko että tämäkään sarja hirveästi kaipaa esittelyjä, mutta kerron tästä kuitenkin jotain. Sarjan päähenkilö Piper Chapman tuomitaan 15 kuukaudeksi vankilaan nuoruudessaan tehneen huumausainerikoksen takia. Tällaisetkaan sarjat eivät yleensä ole mun juttu ollenkaan, mutta oli pakko aloittaa tämä, kun kaikki tuntuivat katsovan tätä. Vähän yli kuukauden päästä sarjasta ilmestyy viides kausi Netflixiin, maltan tuskin odottaa!
Pretty little liars
Pretty little liars - Tää on ollu mun suosikkisarja varmaan kaikista kauiten näistä kaikista sarjoista! Alotin kattomaan tätä kyseistä sarjaa silloin kun tämä alkoi Suomessa tulemaan televisiosta ja nyt kun omistan Netflixin, aloitin sarjaan kokonaan alusta. Nyt on kaikki Netflixistä löytyvät viisi kautta katottu ja nyt oottelen että 6. kausi tulisi sinne mahdollisimman nopeasti. Mutta siis tosiaan, sarjan neljä päähenkilöä (Aria, Spencer, Hanna ja Emily) alkavat saamaan outoja viestejä itseään A:ksi kutsuvalta henkilöltä. Tämä sarja ei ainakaan ole tylsä, koska koko ajan tapahtuu jotakin. Ei siis kannata jättää yhtäkään jaksoa katsomatta!
Shameless
Shameless - Nimensä tää sarja on kyllä todellakin ansainnut, sen allekirjoitan! :D Sarja siis kertoo alkoholistista Frank Gallagherista, jolla on kuusi lasta. Lasten äiti on pois kuvioista ja perheen vanhin tyttö Fiona joutuu ottamaan vastuun perheestä, koska Frank ei siihen itse pysty. Vaikka Suomessa on esitetty enemmän kausia, Netflixistä löytyy ainoastaan neljä kautta, joten siitä pieni miinus.
Gossip girl
Gossip girl - Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Gossip girl! Tässä sarjassa tutustutaan New Yorkin Upper East Siden eliittioppilaisiin ja heidän perheisiinsä. En halua spoilata mitään, mutta silloin kun ensimmäisen kerran katsoin sarjan loppuun, yllätyin täysin siitä kuka se Gossip girl oikeastaan olikaan. Suosittelen lämpimästi kyllä katsomaan tämänkin sarjan!

Onko teillä suosikeissa samoja sarjoja kuin minulla? :)

-Sofia

8 kommenttia:

  1. Vampyyripäiväkirjat on ihan paras sarja! Tykkään myös paljon valehtelevista viettelijöistä.. muutan kauden olen gossip girliä katsonut ja sekin on ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vampyyripäiväkirjat on kyllä ihan sairaan hyvä! :)

      Poista
  2. Näistä oon kattonu kaikki Netflixissä olevat Vampyyripäiväkirjojen kaudet ja joitain jaksoja Gossip Girliä. Vampyyripäiväkirjat on niin hyvä ja Ian/Damon niin komea *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli oikeestaan suurin syy miks mä aikanaan aloin kattomaan Vampyyripäiväkirjoja, hahah :D Mutta on se ite sarjanakin kyllä ihan huippu!

      Poista
  3. Kiva postaus ja mielenkiintoisia sarjoja :) En kauheesti seuraa nykyään sarjoja Netflixistä, mutta Vampyyripäiväkirjat on mun ehdoton suosikki! <3 Myös 24 ja Pako on lemppareita :) Tuota Orange is the new blackkia en jaksanut paria kautta enempää katsoa. En tiiä miksi, ei ollut oikein mun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mullakin on kyllä välillä sellasia kausia, että Netflixiä ei tuu katottua niin paljoa ja sit taas toisinaan oon 24/7 Netflixin ääressä, hahah :D En oo ikinä kattonu 24 tai Pakoa, joten pitääpäs tsekata joskus!

      Poista
  4. Shameless ja GossipGirl oli pitkään mun suosikkisarjoja, mutta nyt en oo viime aikoina enää katsonut niitä. Pitäisi kyllä katsoa GossipGirlin viimeiset tuotantokaudet, en vieläkään siis tiedä, kuka se GossipGirl oikeasti oli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kattoisin lisää Shamelessin kausia, koska niitä löytyy Netflixistä vaan 4, mutta yritän olla kärsivällinen ja odottaa muitakin kausia, hahah :D Suosittelen kyllä katsomaan loputkin kaudet Gossip girlistä! :)

      Poista