maanantai 28. toukokuuta 2018

Kiireisin toukokuu ikinä

Mä ajattelin nyt taas vaihteeksi kertoa mun kuulumisia tänne blogiin, varsinkin kun elin nuo kaksi viikkoa täydessä hiljaisuudessa. Mulla ei ole varmaan koko mun elämän aikana ollut näin kiireistä toukokuuta kuin tämä toukokuu oli. Taisi tässä olla sellainenkin pätkä, että mulla ei ollut kuin yksi vapaapäivä kolmen viikon aikana. Toukokuun alkupuoli meni mun näyttöä viimeistellessä ja jännittäessä. Se oli mun elämän ensimmäinen näyttö ikinä, joten senkin takia jännitys- ja stressitaso oli aika korkealla. Lopulta näyttö meni kuitenkin ihan hyvin ja sainkin arvosanaksi kakkosen, mihin oon kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Näytöthän siis arvioidaan asteikolla 1-3.
DSC_0841
Viikonloput oon pitkältikin ollut töissä. Mähän siis pääsin kesätöihin Powerparkiin ja ensimmäinen virallinen työpäivä oli jo huhtikuun viimeisenä lauantaina ja siitä lähtien oon ollut joka lauantai töissä. Huhtikuussa meillä oli myös koko viikonlopun kestäviä koulutuksia työhön ja sen takia mulla olikin se kolmen viikon pätkä ilman yhtäkään vapaapäivää. Mä siis oon laitekuskina lastenlaitteissa sekä puuvuoristoradassa ja Cobrassa. Työt on ainakin tähän mennessä sujunut ongelmitta ja oon kyllä tosi paljon tykännyt olla tuolla. Työkaverit on tosi mukavia ja koska tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, niin tässä työssä tosiaan pääsee kohtaamaan ihmisiä. Vielä ei ole ollut mitään mahdottoman kiireisiä päiviä, mutta musta tuntuu että nyt kun koululaisilla alkaa kesäloma, niin väkeä alkaa olla vielä enemmän.
DSC_0838
Kesäloma koulun puolesta mulla alkoi viikko sitten perjantaina, eli 18.5. Viimeisellä kouluviikolla osa meistä lastenohjaajaopiskelijoista järjesti pienen taidetapahtuman Kaustisen perhepäivähoitajille sekä heidän hoitamilleen lapsille. Jokaisella pisteellä oli jokin toiminnallinen tehtävä lapsille ja musta tuntui, että lapset tykkäsivät kyllä tapahtumasta tosi paljon ja oli sitä kyllä mukava olla järjestämässäkin. Tuon viikon keskiviikkona meille pidettiin opistolla leikkimieliset olympialaiset sekä päivän päätteeksi paistettiin makkaraa. Perjantaina oli iloinen, mutta samalla myös vähän haikea fiilis, koska meidän koulusta valmistui porukkaa, jonka on oppinut tässä vuoden aikana tuntemaan tosi hyvin.
DSC_0865
Viime viikolla olikin sitten mun ensimmäinen kesälomaviikko. Viime viikolla oli niin ihana ilma joka päivä, että käytin suurimman osan ajasta hyödyksi ja olin ihan vain ulkona lukemassa kirjoja ja kuuntelin musiikkia. Ja kuten edellisen postauksen lopussa mainitsinkin, en viime viikolla tainnut kunnolla avata konetta kuin kerran. Tiistaina käytiin myös Marun kanssa vähän kuvailemassa pitkästä aikaa ja tuolta reissulta kaikki tämänkin postauksen kuvat on. Pitäisi vähän useammin tehdä näitä kuvausreissuja, että oppisi olemaan vähän luontevammin kameran edessä, mutta kyllä näistäkin kuvista mun mielestä tuli ihan kivoja. Suurin osa kuvista meni kuitenkin pelleilyn puolelle ja muistikortille kertyi sellaistakin materiaalia, jota ei ikinä voisi näyttää kenellekään ulkopuoliselle, hahah :-D
DSC_0873
Tänään alkoi mun toinen ja samalla myös viimeinen kesälomaviikko. Sunnuntaista lähtien oon nimittäin joka päivä töissä. Tottakai meille annetaan joka viikko pari vapaapäivää, mutta kokonaista kesälomaviikkoa mulle ei enää tämän jälkeen tule. Huomenna olisi tarkoitus mennä Seinäjoelle etsimään sopivaa alushametta lauantain yo-juhlia varten. Ihan uskomatonta muuten, että omista yo-juhlista on jo vuosi! 

Yritän muuten tämän viikon aikana saada ulos sen Q&A -vastauspostauksen! Koska en postauksessa antanut mitään aikarajaa sille, koska kysymyksiä saa käydä laittamassa, niin jos et oo vielä käynyt jättämässä mulle kysymyksiä, niin voit tehdä sen täällä! Mä taidan nyt seuraavaksi avata Netflixin, koska oon suunnitellut sen tekemistä koko päivän :-D Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

16 kommenttia:

  1. Kylläpä sulla on ollu kiireinen toukokuu! Verrattuna tähän omaan koita keksiä tekemistä ettet kuole tylsyyteen - toukokuuhun, menee pää pyärälle sun tekemisistä :D

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en edes muista koska mikään kuukausi olisi ollut näin kiireinen :D Mut hei, välillä on myös kiva olla tekemättä sen kummemmin mitään erikoista!

      Poista
  2. Kiirettä pitää, mutta rahapussi tykkää tuosta kiireestä :).

    VastaaPoista
  3. Kiirettä sulla on tosiaan ollut, onneks oot välillä saanut hengähtää ulkosalla hyvä kirjan parissa ja sääkin on suosinut :) Hauska että oot päässyt kesätyöhön laitteiden pyörittelijäksi, se on varmasti hauskaa ja tapaa just vaikka minkälaisia ihmisiä ja tuossa työssä hyvä sääkin on plussaa :) Ihania kesäisiä kuvia <3 Mä oon halunnut pitkään kuvailemaan just tielle koivujen keskelle mutten oon vielä ehtinyt, jotenkin tosi kesäisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimpana plussana tuossa työssä on kyllä mahtavien työkavereiden lisäksi just se, että pääsee olemaan tekemisissä ihmisten kanssa :) Lisäksi missään vaiheessa päivää ei ehdi tulla tylsää hetkeä, koska koko ajan tulee lisää ihmisiä jonottamaan laitteisiin! Mun lomaviikoille sattu kyllä harvinaisen hyvä sää. Yleensä aina mun tuurilla on satanut tai sitten ollut pilvistä ja tuulista :D Kiitti tosi paljon ♥ Viime viikolla oli kyllä tosi kaunista käydä kuvailemassa tuolla alueella!

      Poista
  4. Onnea työpaikasta näin jälkikäteen <3

    Mulla ne työkiireet alkoivat eilen 10,5 tunnin työpäivällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Huhhuh, tuon tuntimäärän jälkeen on varmasti väsynyt!

      Poista
  5. Oi vitsi, puuvuoristorata ja Cobra on ihan huippuja! Saitpa mahtavat laitteet siis :D meillä on suunnitteilla reissu Powerparkiin ja oispa muuten hauska törmätä siellä sattumalta kun oot töissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on munkin suosikkilaitteet Powerparkissa! :) Ja tykkään kyllä tosi paljon myös siitä, että saan olla aina sillointällöin niissä kuskina. Sun pitää laittaa sit viestiä, kun ootte tulossa tänne päin, koska ois tosiaan huippua, jos olisin samana päivänä töissä! :)

      Poista
  6. Mahtavaa, kun olet kiireisen putken jälkeen nauttinut aurinkoisesta säästä ja kirjoista. <3 Niin ihanat ja onnelliset kuvat.

    Kivaa viikon jatkoa Sofia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kahden viikon loma tuli kyllä todellakin tarpeeseen :) Kiitos Tiia ja hyvää viikonloppua! ♥

      Poista
  7. Ihanan värikäs, iloinen ja keväinen postaus!


    ♡: karitakoolla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Vähänkö tuo työ Powerparkissa kuulostaa kivalta! :) Tuntuuko se jotenkin vastuulliselta tai sillee, kun sä painelet kuitenkin niitä laitenappeja ja kokeilet, että turvakaiteet jne on kiinni kunnolla? Kakkonen on hyvä arvosana näytöstä! Mä jännitin myös mun näyttöjä tosi paljon aina :D Toivottavasti kiire nyt hellittäisi hiukan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä tosi paljon tykännyt olla Powerparkissa! :) Kieltämättä tuntuu aika vastuulliselta olla käynnistämässä ja ohjaamassa laitteita, etenkin kun on aina aiemmin ajatellut asiakkaana, että pääsispä joskus kattomaan miten näitä laitteita ohjataan :D Kun meni ensimmäistä kertaa tarkistamaan puuvuoristoradassa ja Cobrassa turvavöitä ja -kaaria, jännitti vähän, koska laitekuskina oon tietysti vastuussa siitä, jos joku vahinko sattuu. Mutta kyllä se jännitys tässä työpäivien mittaan on rauhoittunut! :)

      Mulla on vasta yks näyttö takana ja kolme edessä, joten ehdin varmaan stressata ja jännittää itteni puhki ennenku valmistun tuolta koulusta :D Mä niin toivon, että osaisin olla jännittämättä, mutta en vaan pysty siihen.

      Poista