sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Week 38

Taas olisi vuorossa koostepostaus kuluneesta viikosta. Tällä viikolla on tapahtunut vähän vaikka ja mitä, mutta silti oon päivittänyt snäppiä vähemmän kuin normaalisti. Tää varmaan kertoo aika paljon siitä, että oon keskittynyt kunnolla siihen hetkeen, enkä vain ajatellut että tästäkin pitää saada kännykällä kuva ja se on mun mielestä välillä ihan ok. Kyllä mystoryyn kuitenkin tulee päivitettyä joka päivä jotain, joten jos haluatte nähä mun tekemisiä, oon siellä nimimerkillä @sofiaa_ida.
Week 38 (1)
Tiistaina innostuttiin lähtemään koulun jälkeen tyttöjen kanssa Kärkkäiselle. Edellisestä käynikerrasta olikin reippaasti yli puoli vuotta aikaa. // Ainoana tehtävänä oli löytää Antti Tuiskun uusi levy ja löytyihän se. On varmaan tosi vaikea arvata mikä levy on soinut autossa tiistaista lähtien melkein koko ajan. // Kärkkäisellä on tosi halvat irtokarkit, joten mäkin ostin niitä melkein kilon.. Voin kuitenkin sanoa, että mulla on edelleen noita karkkeja jäljellä aika paljon, joten kaikkia en todellakaan syönyt heti :-D
Week 38 (2)
Pörrösukat on kyllä mun suosikit heti isoäitin neulomien villasukkien jälkeen. Niin lämpimät ja ennen kaikkea pehmeät. // Torstaina puolestaan lähdettiin koulun jälkeen Kokkolaan. Meidän oli tarkoitus vain käydä Prismassa siellä. // ..mutta pari tuntia myöhemmin oltiinkin hohtokeilaamassa. Oli kyllä kiva käydä pitkästä aikaa keilaamassa!
Week 38 (3)
Lopputuloshan oli kuitenkin se, että mä hävisin :-D Eipä se kyllä tosiaankaan haitannut, koska meillä oli sen verran hauskaa! // Keilaamisen jälkeen mentiin Heseen syömään. Edellisestä Hese käynnistäkin oli jo jonkin verran aikaa, joten oli kiva käydä sielläkin. // Perjantaina kun pääsin Kaustiselta kotiin, me mentiin käymään äitin ja Siljan kanssa Kauhavalla. Pienen harkinnan jälkeen mentiin syömään aasialaiseen ravintolaan ja mä otin sen perinteisen annoksen, minkä otan aina, eli hieman tulisen riisin. Tuo on vaan niin hyvää!
Week 38 (4)
Eilen vietin rauhallista koti-iltaa Netflixin, karkkien ja siiderin kanssa. Toi on muuten tosi hyvää, vähän niinkuin Breezeriä, mutta Lidlin versiona :-D // Nukuin viime yönä yli 12 tuntia, enkä ymmärrä miten se on mahdollista. Vaikka nukunkin aika myöhään viikonloppuisin, näin myöhään en oo nukkunut pitkään aikaan. // Tänään on ollut tosi lämmin ja aurinkoinen päivä. Mieliala on paljon iloisempi silloin kun aurinko paistaa, joten olenkin ihan innoissani siitä, että tänne on luvattu tulevalla viikolla joka päivä yhtä lämmin kuin tänään.

Mitä te olette tehneet tällä viikolla? Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

-Sofia

PS. Jos ette ole vielä käyneet heittämässä kysymystä/kysymyksiä tänne, niin tehkääpä se nyt! Olen enemmän kuin kiitollinen jokaisesta kysymyksestä

6 kommenttia:

  1. Mä en pystyis säästelee irtokarkkeja :D Syön aina heti riippumatta paljon niitä on. Hups :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin vedän ne mahaani yleensä melkein samantien, mutta nyt halusin syödä niitä vähän säästeliäämmin kuin normaalisti :D Jätin ne Kaustiselle viikonlopuksi, kun tulin käymään kotona ja siellä ne mua nyt oottaa ku lähen tänään takaisin! :D

      Poista
  2. Mä kans vähä mietin, että pitäistkö sitä ostaa tui Tuiskun uus levy, ja kyllä mun on kans varmaan pakko se hankkia :D

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
  3. Toi Anatude-albumi! Pakko itekki metsästää se jostakin kaupasta vielä joskus! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannattaa, koska mun mielestä tää uus levy on parempi mitä edellinen, vaikka tykkäsin siitäkin tosi paljon :D

      Poista