tiistai 7. toukokuuta 2019

Hei hei mitä kuuluu + Milloin viimeksi tag

Kuinkahan monta kertaa oon näiden menneiden kuukausien aikana kirjautunut bloggeriin sisälle ja aloittanut uuden postauksen kirjoittamisen? Useita, useita kertoja. Jokaisella kerralla on kuitenkin tuntunut, että se teksti, mitä oon kirjoittanut, on ollut jotenkin tosi tyhmän ja "tönkön" kuuloista, joten postauksen kirjoittaminen ja julkaiseminen on sitten jäänyt siihen. Nyt mä oon kuitenkin täällä taas ja mulla on pää täynnä erilaisia postausideoita, joita haluan päästä toteuttamaan mahdollisimman pian!😎 Mä ajattelin tehdä tämän paluun siten, että kerron ensin mun kuulumisia ja lisäksi tämän postauksen lopussa on haaste, jonka löysin Iinan blogista! Postauksen kuvituksena toimii kuvat, joita on otettu tässä kuluneen talven ja kevään varrella.
DSC_0028
Mistäköhän sitä nyt alottais? Noh, alotetaanko nyt vaikka sillä, että mun lastenohjaajaopinnot alkaa olemaan siinä pisteessä, että tämän kuun lopussa mä valmistun! Viime syksynä en olis kyllä kieltämättä ehkä uskonut, että keväällä saan paperit käteen, koska mulla oli neljä tutkinnonosaa vielä suorittamatta, mutta oon nyt tosiaan kaikki neljä saanut suoritettua kunnialla tämän lukuvuoden aikana. Mulla on nyt tällä hetkellä meneillään viimeinen harjoitteluviikko seurakunnalla ja ennen seurakuntaharkkaa olin neljä viikkoa päiväkodilla. Nyt seurakunnalla oon ollut kuusi viikkoa. Harjoittelupaikan saaminen päiväkotiharkkaa varten oli kyllä hieman haasteellista, koska sain kysyä viidestä eri paikasta ennen kuin tärppäsi. Olin kielisuihkutus päiväkodissa, jossa siis toisena kielenä suomen ohella on englanti. Oli kyllä mielenkiintoiset neljä viikkoa!
DSC_0034
Täytyy kyllä myöntää, että aluksi mua jännitti mennä seurakunnalle harjoitteluun tosi paljon. Jotenkin ennen sinne menoa musta tuntui siltä, että se ei ole ollenkaan mun juttu, vaikka monella riparilla onkin tullut oltua isosena tässä vuosien varrella. Mutta kas kummaa, oon tykännyt olla siellä tosi paljon. En kuitenkaan nää itteäni tulevaisuudessa työskentelemässä seurakunnalla, vaikka siellä onkin ollut kivaa. Se juttu, mitä eniten harjoittelun aikana jännitin, oli hartauksien suunnittelu ja pitäminen. Nyt kuuden viikon aikana oon jo tottunut hartauksien pitämiseen, eikä se olekaan niin hirveän vaikeaa kuin aluksi ajattelin.
DSC_0339
Toinen vähän isompi juttu tässä hiljaisuuden aikana on ollut se, että oon saanut taas kesätyöpaikan! Meen tänä kesänäkin Powerparkiin töihin, ihan niin kuin viime kesänäkin. Työt mulla alkoi jo huhtikuun puolella koulutuksien merkeissä ja olihan siellä jo avajaisetkin viikko sitten lauantaina. Tykkäsin viime kesänäkin olla siellä tosi paljon, joten luulen että tästäkin kesästä siellä tulee aivan mahtava!
DSC_0340
Palataanpa vielä hetkeksi hiihtolomaan, vaikka siitä onkin jo pitkästi yli pari kuukautta. Mun hiihtoloma ei saanut mitään parasta mahdollista alkua, koska ajoin heti hiihtoloman alkajaisiksi perjantaina autolla puuhun, minkä seurauksena jouduin olemaan kolme viikkoa ilman autoa. Mulle ei onneksi käynyt mitään, mutta auto tosiaan oli korjauksessa kolmisen viikkoa. Ja jos asiasta pitää jotakin positiivista löytää, niin se että ajoin meidän pihatiellä siihen puuhun, joten vauhtia ei ollut kuin maksimissaan 20km/h. Meidän pihatie oli silloin siis niin liukas, että vaikka kuinka yritin rattia kääntää toiseen suuntaan, niin auto vain liukui puuhun. Lisäksi samana päivänä multa otettiin hammaslääkärissä hammas pois ja hiihtoloman pari ensimmäistä päivää kuluikin sitten suukivun kanssa. Mutta samana päivänä lähdin myös mun kaverin kanssa pariksi päiväksi Helsinkiin ja meillä oli tosi kiva reissu!
DSC_0375
Ja tähän postauksen loppuun ajattelin tosiaan ottaa tämän Milloin viimeksi haasteen!😊 Pääsette tämänkin myötä vähän vielä lisää kärryille mun viime aikaisista kuulumisista.

Milloin viimeksi...

...tutustuit uuteen ihmiseen? - Viikko sitten lauantaina, kun Powerparkissa oli avajaiset, niin tuli tutustuttua uusiin työkavereihin.
...jokin ihana asia sai sinut itkemään? - Nyt täytyy kyllä myöntää, että en osaa sanoa. Itken loppujen lopuksi aika harvoin, enkä muista koska olisin viimeksi itkenyt.
...luin muiden blogipostauksia? - Ehkä joku tunti sitten suunnilleen.
...inspiroiduin? - Tänään, kun luin postauksia muiden blogeista.
...ostin? - Eilen ostin itelleni leffalipun ja herkkuja leffaan.
...hermostuin? - En kyllä tiiä. Hermostun aika harvoin mistään.
...näin ystävää? - Viime viikonloppuna.
...herkuttelin? - Just tässä samalla kun tätä postausta kirjotan, niin syön suklaata ja sipsejä😄
...haastoin itseäni? - Viime viikolla, kun aloitin suunnittelemaan seurakuntanäyttöä, joka alkoi jo viime viikolla ja jatkuu vielä tämän viikon.
...nukuin hyvin? - Toissayönä.

Nyt kun mä oon kertonut omat kuulumiseni ainakin noin pääpiirteittäin, niin haluan seuraavaksi kuulla, että mitä teille siellä ruudun toisella puolella kuuluu?😊 Tai onko täällä enää ylipäätään ketään lukemassa mun höpinöitä? Mä pyrin nyt tulevaisuudessa kirjoittamaan tänne n. 2-3 kertaa viikossa, mutta en kuitenkaan halua ottaa tästä postailemisesta minkäänlaisia paineita itselleni. On kiva aloittaa vähän tällaisella rennommalla otteella ja postailla silloin kun itsestä tuntuu parhaimmalta. Nyt toivottelen teille ihanaa alkanutta viikkoa ja palaillaan taas pian!

12 kommenttia:

  1. Oi, onnea jo valmistumisesta! Ihan paras tunne! <3 Mulla on kans tuo tagi luonnoksissa, pitäisi ehkä vihdoin ja viimein keksiä vastaukset ja julkaista se! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ On tää kyllä uskomattoman ihana tunne, varsinkin kun välillä on tuntunut siltä, että en tuu ikinä valmistumaan :D Oi, maltan tuskin odottaa sun versiota tästä! Ite ainakin tykkäsin kirjoittaa tätä :)

      Poista
  2. Onnea tulevasta valmistumisesta ja kesätöistä <3 Mä en kesätöitä oo saanut, vaikka kirjotin yli 70 hakemusta... Tulee tylsä kesä...

    🖤:llä sofilmas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Voi ei, pidän sulle peukkuja että jostain paikasta tärppäis ja pääsisit kans kesätöihin! ♥

      Poista
  3. Ihana Sofia. <3 Mukavaa, kun olet taas täällä, on kaivattu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että mua on kaivattu! ♥ On kyllä tosi kivaa olla taas takaisin blogimaailmassa pitkän tauon jälkeen :)

      Poista
  4. Jee ihana lukea postausta sulta! Onneksi sinulle ei käynyt pahemmin, kun ajoit puuhun :o Mä valmistaudun pääsykokeisiin ja tällä viikolla aloitin kans autokoulun, tosi jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla! ♥ Joo, vauhtia tosiaan oli niin vähän, ettei mulle tai kenellekään muullekaan onneksi käynyt mitään :) Paljon tsemppiä pääsykokeisiin ja autokouluun! ♥

      Poista
  5. Olipas kiva lukea taas kuulumisia - tervetuloa takaisin! Ihania kuvia myös tässä postauksessa <3

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa takaisin, kiva kuulla susta taas :) Mä aloitin noin viikko sitten mun neljän kuukauden harjoittelun toimittajana, joten on kyllä ollut hulluna opeteltavia asioita, vaikka kivaa onkin ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kyllä tosi kiva olla taas täällä :) Wau, kuulostaa tosi mielenkiintoselta harjottelupaikalta! Nauti harjottelusta, siitä tulee varmasti ikimuistoinen! :)

      Poista