lauantai 27. tammikuuta 2018

#tb: Instagram kuvia vuosilta 2013-2014

Mulla oli viime viikolla tylsää yhtenä iltapäivänä, kun multa loppui koulu aiemmin kuin muilla mun luokkalaisilla. Päädyinkin sitten jotenkin selailemaan kaikki mun Instagram kuvat läpi ja siitä sainkin tällaisen postausidean mieleen, että esittelen täällä blogissa muutamia vanhoja Instagram kuvia. En oo mitään kuvia tässä vuosien varrella poistellut mun instasta (vaikka nykyään en postaisi joitakin niistä kuvista ollenkaan instaani), joten kuvamateriaalia todellakin riitti. Sitä riitti itseasiassa niin paljon, että voisin tehdä myös toisen osan tästä postauksesta joskus. Tämän postauksen kuvat sijoittuvat lähinnä vuosiin 2013-2014.
Instagram collage 01
Tässä mun ensimmäinen varsinainen kuva, jonka ikinä lisäsin Instagramiin ja se on tietenkin Misusta. Mä loin instagramin jo aiemmin, mutta lisäsin sinne lähinnä vaan joitain quote kuvia, koska mulla ei ollut silloin vielä käytössä minkäänlaista älypuhelinta ja mun tabletissa ei ollut ollenkaan kameraa. Tämänkin kuvan lisäsin sinne mun tädin kännykällä :-D // Tässä toinen kuva, joka on otettu ja lisätty mun tädin kännykällä. Tämä on otettu kesällä 2013, kun oltiin mökkeilemässä Lappajärvellä. Mä rakastin pitkän aikaa tuota paitaa, mikä mulla näkyy tuossa kuvassa! // Samana kesänä Stig tuli esiintymään Kaustisen festareille ja pääsin hänen kanssaan yhteiskuvaan. Harmi vaan, että mä katson juuri väärään kameraan.. :-D
Instagram collage 02
Samana kesänä pääsin myös ripiltä! Tämä kuva on edelleen mun suosikki kaikista musta otetuista rippikuvista. Kävin ennen kuvaan menoa oikein ammattimeikkaajalla ja tykkäsin lopputuloksesta tosi paljon. // Elokuussa täytinkin sitten 15 ja tämä kuva on otettu mun tädin luona mun oikeana syntymäpäivänä. Tätä kuvaa katsellessa ei tuu kyllä yhtään ikävä tota mun entistä hiusten väriä. // Sain rippilahjaksi kummiltani matkan Lontooseen ja syksyllä koittikin sitten tuo reissu. Tuo oli ensimmäinen (ja tällä hetkellä myös ainoa kerta), kun olin käymässä Lontoossa ja tykästyin kaupunkiin kyllä niin paljon  Vielä jonain päivänä mä matkustan tuonne uudestaan!
Instagram collage 03
Käytiin samalla Lontoon reissulla myös vahakabinetissa ja tottakai jokaisen tunnetun nuken kohdalla piti ottaa kuva :-D Harmi, että mulla ei vielä tuohon aikaan ollut kunnon kameraa, joten kaikki kuvat otettiin mun silloisella kännykällä ja sen laadun huomaa kyllä.. // Sitten hypätäänkin kevääseen 2014. Meidän pääsiäiskokko pääsi vähän leviämään sinä vuonna, kuten taustalta saatattekin nähdä :-D Meinattiin jopa soittaa yhdessä vaiheessa palokunta paikalle, mutta onneksi saatiin sitten itse tuli kuriin. // Tässä meidän yläasteen luokkahuppari, jota on tullut kyllä käytettyä aika paljon. Me suunniteltiin ja piirrettiin tuon hupparin kuva ihan alusta asti itse silloin.
Instagram collage 04
Kesällä 2014 olin myös ensimmäistä kertaa isosena sekkä rippileirillä että lastenleirillä. Muistan kuinka mua jännitti olla ensimmäistä kertaa isosena, mutta loppujenlopuksi tykästyinkin isosteluun niin paljon, että olin myös muina kesinä isosena. Viime kesä taisi kuitenkin olla mun osalta viimeinen :-D // Käytiin kesälomareissulla Norjassa tuona kesänä ja tässä kuvaa Kuninkaanlinnasta. // Aloitin syksyllä lukion, josta en etukäteen tuntenut ketään. Tuolla lukiossa on joka syksy tapana järjestää orjamarkkinat lukion ykkösluokkalaisille. Tämä tarkoittaa sitä, että lukion kakkosluokkalaiset pukevat ja meikkaavat meidät, sekä laittavat meidät tanssimaan pöydille koko koulun eteen. Abit sitten ostavat ykkösluokkalaiset itselleen ja ykkösluokkalaisten pitää sinä päivänä totella abeja. Tässäpä siis mun ja mun kaverin asut tuona orjamarkkinapäivänä :-D
Instagram collage 05
Meidän jokaisen selkään kiinnitettiin orjamarkkinapäivänä lappu, jossa luki orjan nimi, orjan ostaja sekä juttuja/lauseita, jotka oli itse orjalle tärkeitä. Hahah, näköjään mun entinen blogikin on mainittu tuossa lapussa :-D // Tuona syksynä sain vihdoin ja viimein oikein kunnon kameran, mikä mulla on nykyisinkin käytössä ja venetsialaisten aikaan käytiin Jessican, Teresan ja Ronjan kanssa nappaamassa kaikenlaisia kuvia, joista tässä yksi :-D // Lukioon mennessä värjäsin vihdoin ja viimein hiukset takaisin vaaleiksi. Kyllä mulle tämä vaalea väri sopii kaikkein parhaiten, koska oon alkujaankin blondi.

Tämä päivä on mennyt oikeastaan kokonaan vaan sängyssä maatessa, lukien kirjoja tai katsoen Netflixiä. Oon nimittäin varmaan tulossa flunssaan.. Jo eilen mulla oli tosi kurja olo ja tänään vielä huonompi. En millään haluaisi olla ensi viikolla koulusta pois, koska meillä on tulevalla viikolla niin paljon mielenkiintoisia kursseja tulossa. Mä nyt yritän levätä vielä tämän illan ja huomisen päivän. Mutta kertokaapa toki haluaisitteko myös toisen osan tästä postauksesta?

18 kommenttia:

  1. Kivoja instagram-kuvia. :) Tykkään etenkin tuosta kuvasta, jossa on tehty sydän käsillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Se on kyllä varmaan munkin lemppari näistä kaikista kuvista :D

      Poista
  2. Niin hauska postausidea! :D Mä innoistuin menemään oman instan alkuun ja ai kamala mitä materiaalia siellä on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :D Mäkin kyllä mietin monen kuvan kohdalla, että miksi tällainenkin kuva on pitänyt julkaista joskus.. :D Toisaalta ihan hyvä, että en oo poistanut instasta mitään, koska niitä kaikkia kuvia on näin myöhemmin hauska muistella!

      Poista
  3. Ihana rippikuva!

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Mäkin kyllä tykkään tuosta rippikuvasta edelleen, vaikka sen ottamisesta onkin jo pian viisi vuotta :D

      Poista
  4. Vähänkö tää oli kiva ja itsekin hauska toteuttaa. Oskun kissaserkulle terkkuja. <3 Ihanaa sunnuntaita Sofia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! :) Misu lähettelee myös Oskulle terveisiä ♥ Kivaa alkavaa viikkoa sinne! ♥

      Poista
  5. Kiva idea esitellä Instan vanhoja kuvia :) Tässä oli kivoja kuvia, etenkin tuo Lontoo ja myös tuo Norjan kuninkaanlinna näyttää hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että tykkäsit tästä ideasta! ♥ Lontoon ja Norjan reissut on kyllä jääny tosi kirkkaasti mun mieleen, koska nautin molemmista reissuista tosi paljon!

      Poista
  6. Oi, huippu postausidea! Olis tosiaankin kiva lukea toinenkin osa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihanaa kuulla! ♥ Oon toisen osan laittanutkin jo tuonne luonnoksiin ylös :D

      Poista
  7. Kivoja kuvia ja tosi hauska postausidea! :)
    Itse oon kyllä poistanut joitain vanhoja instakuvia, niin ei onnistuisi niin hyvin enää tehdä tällaista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos! :) Mä oon poistanut oikeastaan kaikkialta muualta vanhat kuvat ja julkaisut, mutta instan oon jostakin syystä jättänyt rauhaan ja sieltä en oo poistanut mitään :D Materiaalia siis todellakin riittää, hahah :D

      Poista
  8. Voi että olipas kiva postaus ja ihanan vanhoja kuvia. :D Tee ihmeessä toinen osa, näitä on kiva kattoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah jotkut kuvista herättää kyllä vähä ristiriitaisia fiiliksiä, että miksi tuollainenkin kuva on joskus pitänyt julkaista :D Kiva kuulla, että toinenkin osa kiinnostaa!

      Poista
  9. Oi kuinka erilaista Instagramin käyttö onkaan joskus ollutkaan :D hyvä postaus ja tosi ihana tää postausidea!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, niinpä! :D En sen erikoisemmin tänäkään päivänä mieti mun feediä, mutta kyllä mä silti vähän enemmän mietin millaisia kuvia sinne julkaisen :D Kiitos Elli! ♥

      Poista