sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Instagram 2019 Best nine

Heippa sinne ruutujen toiselle puolelle! Mä tein uutena vuotena vain yhden lupauksen itselleni, ja se oli se, että herättäisin blogin taas henkiin. En kyllä tiedä, onko siellä ruutujen toisella puolella enää edes ketään, mutta teen paluun tänne blogiin ihan omaksi ilokseni. Näiden kuluneiden kuukausien aikana on tapahtunut paljon kaikkea, mutta voisi sanoa että yhtäkään päivää ei ole mennyt niin, ettenkö olisi miettinyt tätä blogia tai sen kohtaloa. Monta kertaa kuluneiden kuukausien aikana mun on tehnyt mieli poistaa koko blogi, toisinaan taas mun on tehnyt mieli poistaa kaikki vanhat postaukset ja aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Joinakin päivinä olen miettinyt sitä, että alottaisin kokonaan uuden blogin. Nyt olen kuitenkin tehnyt sen päätöksen, että ainakin toistaiseksi kaikki vanhat postaukset jäävät ja jatkan bloggaamista täällä blogissa. Voisin vielä erikseen tehdä sellaisen koostepostauksen viime vuodesta, jossa kerron pääpiirteittäin mitä vuoden aikana tapahtui, mutta nyt ajattelin palata tänne blogimaailmaan ihan vain näyttämällä instagramistani viime vuoden yhdeksän suosituinta kuvaa, koska niidenkin kautta pääsette vähän kurkkailemaan mitä kaikkea teinkään viime vuoden aikana blogihiljaisuuden aikana. Idean tähän sain Sinin blogista!
01
Vuoden tykätyimmäksi kuvaksi osoittautui valmistujaiskuvani. Valmistuin tosiaan toukokuussa lastenohjaajaksi Kaustiselta. Oli kyllä kaikin puolin tosi ikimuistoinen päivä, koska tutkintotodistuksen myötä sain ensimmäisen ammatin käteeni. Tuntuu kuin tuo päivä olisi ollut vasta eilen, vaikka todellisuudessa kuvan ottamisesta on jo yli puoli vuotta.
02
Toiseksi tykätyimpänä kuvana on ihan perusselfie toukokuulta, jolloin fiilistelin tulevia Euroviisuja!😍 Viime vuoden Euroviisut oli vihdoinkin sellaiset, joissa mun suosikki voitti, kun aikaisempina vuosina melkein mun inhokkiedustajat on voittanu.
03
Voisi melkeinpä sanoa, että viime vuonna olin enemmän itse kuvattavana kuin kameran takana. Tämä kolmanneksi tykätyin kuva on viime vuoden tammikuulta, suunnilleen oikeastaan näiltä ajoilta. Lunta oli aika mukavasti ja aurinko paistoi niin ihanasti, että mentiin sen kunniaksi kuvailemaan. Tykkäsin tuosta mun takista niin paljon, mutta valitettavasti se koki toisen talvensa jälkeen lopun, kun molemmissa kainaloissa oli jostain selittämättömästä syystä reikä😂
04
Sitten kuvia kesältä! Tää kuvausreissu me tehtiin Uusikaarlepyyhyn, missä en ollut aiemmin käynytkään, vaikka Uusikaarlepyy sijaitseekin vain reilun 40 kilometrin päässä kotoa. Uusikaarlepyy oli tosi hienoa ja kivaa aluetta ja voisin mennä sinne joskus uudestaankin kuvailemaan!
05
Vuoden viidenneksi tykätyin kuva on meidän pienestä karvapallerosta, Lumosta, joka muutti meille elokuussa! Lumo on rodultaan Suomenlapinkoira ja se on juhannuksena syntynyt, eli se on reilu puolivuotias nyt. Lumo on tuonut meidän perheeseen paljon iloa ja naurua ja nyt tätä kuvaa katsoessa tuntuu hassulta että Lumo tosiaan on ollut joskus näin pieni. Koiranpennut kasvaa niin nopeasti!
06
Mulle pidettiin vasta heinäkuussa viralliset valmistujaiset, vaikka valmistuinkin toukokuussa. Tässäpä yksi kuvista, jotka tuona päivänä otettiin!
07
Ensimmäinen meikitön selfie pitkään aikaan, jonka uskalsin julkaista johonkin. Mä hengaan 90% ajasta täysin meikittä, mutta silti suurimmassa osassa mun selfieitä ja ylipäätään kuvia, mulla on meikkiä. Muistan, kuinka pyörittelin mielessäni ennen kuvan julkaisua, että voinko mä laittaa kuvan itestäni someen, jossa mulla ei oo meikkiä ja tulin siihen tulokseen että miks en vois ja niinpä mä sitten julkaisin tän.
08
Sitten vähän uudempi kuva Lumosta, vaikka tuntuu että se on tämänkin kuvan ottamisesta kasvanut ihan hurjan paljon! Kuvan ottamisen aikaan maahan satoi ensilumi ja Lumokin näki ensimmäistä kertaa lunta. Oli hauska seurata kuinka se juoksi pihalla ja otti hiutaleita kiinni kielellään!😂💗
09
Yhdeksäntenä ja viimeisenä kuvana on kuva toukokuulta. Olin juuri saanut kuulla hyviä uutisia, koska sain tietää että olen suorittanut viimeisen harjoitteluni hyväksytyksi ja että valmistun lastenohjaajaksi. Ai että, muistan vieläkin kun kirjauduin Wilmaan sisälle lukemaan palautteen harjoittelun ajalta ja kuinka hymy nousi huulille sitä lukiessa. Yksi viime vuoden kohokohtia ehdottomasti!

Mun 2019 vuosi oli kyllä aika vauhdikas, ja niinkuin tuossa postauksen alussa sanoinkin, niin ajattelin että teen jossakin vaiheessa vielä vähän tarkemman vuosikoosteen, jos teitä siellä ruutujen toisella puolella vain kiinnostaa! Jos siellä ruutujen toisella puolella on vielä ihmisiä, niin olisi tosi kiva kuulla mitä teille kaikille kuuluu? Niin ja hyvää uutta vuotta 2020 myös tietysti!💗

6 kommenttia:

  1. Hei ihana kuulla, että sait multa idean tähän postaukseen! Sulla on aina niin värikkäitä kuvia ja ne on tosi kiva piristys feediin :)

    VastaaPoista
  2. Tuttua tuo, että 90% sitä on meikittä ja instanaamakuvat tulee otettua meikin kera. :) Ihanaa, kun olet täällä ja paljon on mahtunut viime vuoteesi. <3

    Kivaa tiistaita Sofia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosi oli kyllä tosi tapahtumarikas kaikin puolin :D On jotenkin hassua, että niitä meikittömiä kuvia tulee julkaistua tosi vähän loppujenlopuksi, vaikka muuten voikin hengailla kaupungilla tai ihan missä tahansa ilman meikkiä. Kivat tiistait myös sinne! ♥

      Poista
  3. Ihana idea, pitäis itekkin toteuttaa tämmöne postaus! Mulla oli vähän samoja "ongelmia" blogin kanssa syksyllä, mut onneks elämä tasaantuu ja pääsee jatkaa bloggailuu <3

    🖤:llä sofilmas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toteuta ihmeessä! :) Bloggaamista on kyllä ollut ikävä ja mä niin toivon, että nyt keväällä pääsisin oikeasti palaamaan siihen entiseen postausrytmiin, koska tää on just sitä mitä tykkään niin paljon tehdä. Mahtavaa, että säkin oot palannut blogimaailmaan! ♥

      Poista