torstai 28. kesäkuuta 2018

Puhelinkuvia aivan liian pitkältä aikaväliltä

Mä tajusin tässä yhtenä päivänä, että siitä on ikuisuus, kun oon viimeksi julkaissut täällä blogissa kuvia puhelimesta. Kesäkuu on töiden takia ollut myös vähän hiljaisempi täällä blogin puolella, joten näiden kuvien myötä pääsen myös vähän päivittelemään mun kuulumisia. Osa näistä kuvista on tosiaan aika vanhojakin, mutta uusin on eiliseltä 😄
Instagram collage 01 (1)
Paikallisen pizzerian kanasalaatti on vaan ihan parasta 👌 Ai että, tuli ihan kauhea nälkä ihan vaan tätä kuvaa katsoessa! // Toukokuun alussa yhtenä perjantaina oltiin kolme tuntia illalla ilman sähköä, enkä oikeastaan vieläkään tiedä miks sähköt oli niin kauan aikaa pois. // Viimesellä kouluviikolla todellakin tarkeni, koska koko viikon lämpöasteet oli yli 20 asteessa. Päästiin yhtenä päivänä vähän aiemmin koulusta pois ja mentiin sitten loppu päiväksi Lappajärvelle.
Instagram collage 02 (1)
Muistaakseni heti samana iltana mentiin vielä Veteliin jonnekin järvenrannalle ottamaan hienoja auringonlaskukuvia. Jostain syystä mun kännykästä on kuitenkin poistunut kaikki muut kuvat tuolta illalta paitsi tämä. // Joo, tosiaan keskiviikko meidän viimeisellä kouluviikolla olikin vähän erilainen 😂 Meille järjestettiin olympialaiset ja yhtenä "lajina" oli piirtää katuliiduilla asfaltille kuva, joka tiivistää menneen lukuvuoden. Tässäpä meidän taideteos sitten kokonaisuudessaan. Lukuvuosi oli meidän mielestä hieman sekava, mutta meidän yhteishengen ansiosta kaikesta selvittiin ja kyllä vuoden varrelta löytyi myös muutama valopilkkukin. // Ja samalla viikolla yhden koulupäivän jälkeen eksyttiin myöskin Kruunupyyhyn, en itekään tiedä miten 😅
Instagram collage 03 (1)
Kesäloman ensimmäisellä viikolla näin pitkästä aikaa myös Marua ja mitäs muuta me tehtiinkään kuin mentiin seikkailemaan keskelle metsää. // Polun päästä löydettiinkin sitten tosi hieno järvimaisema! Mulla oli tuolla reissulla myös kamera mukana ja suurin osa tämän postauksen kuvista onkin otettu tuolta 😊 // Viides lomapäivä meni tämän kaltaisissa merkeissä 👌
Instagram collage 04 (1)
Jonakin iltana taivas oli niin kauniin näköinen, että mun oli pakko käydä nappaamassa siitä kuva. Kuten oon monta kertaa sanonutkin, niin auringonlaskut on aina joka kerta yhtä kauniita, eikä niihin ikinä kyllästy. // Kesäkuun ensimmäisellä viikolla kävin tosi useasti tuohon aikaan vielä kävelemässä, koska oli niin lämmin ja aurinkokin paistoi tosi ihanasti. // Töiden jälkeen yksin kotona. Eipä sitä tuona perjantaina hirveästi muuta jaksanut tehdä, eikä mun mielestä aina tarvitsekaan mitään sen erikoisempia tehdä.
Instagram collage 05 (1)
Pahoittelut siitä, että tämä kuva on näin päin😅 Pari viikkoa sitten sunnuntaina mulla oli vapaapäivä, enkä mä tietenkään malttanut olla pois työpaikalta. Me työntekijät saadaan aina kerran viikossa kaksi ilmaista ranneketta ja mä käytin mun ilmaiset rannekkeet tuona sunnuntaina. Oli kyllä kiva vaihteeksi olla ihan vain asiakkaanakin Powerparkissa. // Eilen käytiin vihdoin ja viimein siellä Tuurissa ja tuota reissua odotinkin innolla! Mun ostokset tuolta reissulta jäi kyllä aika vähäisiksi, mutta voin silti tehdä jossakin vaiheessa ostospostauksen, jos teiltä lukijoilta löytyy kiinnostusta lukea sellaista? // Samalla reissulla käytiin myös pitkästä aikaa syömässä Subissa.

Mulla on tällä hetkellä neljän päivän vapaat menossa ja uskokaa tai älkää, mutta nämä päivät tulee todellakin tarpeeseen!  Ennen näitä vapaita mulla oli seitsemän päivän työputki, joka todellakin alkoi jo hieman tuntumaan. Lauantaina jään taas pariksi päiväksi yksin kotiin, koska muut lähtee pienelle kesälomareissulle. Ihanaa saada talo hetkeksi kokonaan omaan käyttöön! Mutta hei, kerropas mitä sulle kuuluu just nyt? 😊

8 kommenttia:

  1. Ah nam, noita ruokakuvia katellessa tulee kyllä nälkä! *.* Mua kiinnostaa ostospostaus tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kanasalaatti on kyllä ihan sairaan hyvää! Ostospostaus tulossa jossakin vaiheessa, kunhan ehdin vain kuvat nappaamaan ja muokkaamaan :)

      Poista
  2. Todella kivoja kuvia! :) Tuo auringonlasku kuva on upea <3

    VastaaPoista
  3. Puhelinkuvapostaukset ovat aina kivoja! Ihanan värikkäitä ja monipuolisia :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia, tällaiset puhelinkuva-postaukset on musta kivoja <3 Oot kyllä ikuistanut upeita maisemia kuviin ja nuo ruuat näyttää niin hyville :P Mua kiinnostaa ehdottomasti ostospostaus Tuurista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelinkuva postaukset on yksiä munkin lemppareita muiden blogeissa :) Yritän mahdollisimman nopeasti saada tuon ostospostauksen kirjoitettua ja julkaistua!

      Poista