perjantai 2. maaliskuuta 2018

Helmikuun luetut kirjat

Mun helmikuu meni ihan siivillä koulun ja työharjoitteluun liittyvien juttujen järjestelyssä, mutta kerkesin mä kuitenki jonkin verran kirjojakin lukemaan. Koska tammikuu oli niin kirjojen täyteinen, helmikuu jäi kyllä kakkoseksi sille, mutta se oli ihan ymmärrettävää ja odotettavissakin. Tässä nyt kuitenkin siis kooste helmikuun aikana luetuista kirjoista!
DSC_0694
Ransom Riggs - Kolkko kaupunki: Toinen romaani neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista
Kuten kirjan nimikin jo kertoo, tämä on jatko-osa neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille. Tämä kirja jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen osa loppui. Eriskummalliset lapset ovat menettäneet oman turvapaikkansa ja neiti Peregrine on muuttunut linnuksi, eikä pääse muuttumaan takaisin ihmisen muotoon. Eriskummalliset lapset lähtevät yhdessä etsimään turvapaikkaa sekä apua neiti Peregrinelle.

En ymmärrä, miten multa oli mennyt kokonaan ohi, että jatko-osakin on jo ilmestynyt suomeksi, etenkin kun tää suomennos on ilmestynyt jo vuonna 2016! Ensimmäinenkin osa oli tosi hyvä, mutta tykkäsin tästä toisesta jopa ehkä vähän enemmän. Tämä oli jotenkin tapahtumarikkaampi ja tykkäsin siitä, että tähän toiseenkin osaan oli lisätty vanhoja kuvia (vaikka ne olikin välillä vähän kammottavia, kuten ensimmäisessäkin osassa!) elävöittämään tarinaa entisestään. Tässä kirjassa on 393 sivua.
DSC_0695
Ruta Sepetys - Harmaata valoa
Kirja kertoo 15-vuotiaasta liettualaisesta Linasta, jonka perhe pakotetaan junaan keskellä yötä kohti tuntematonta määränpäätä. He joutuvat olemaan junassa päiväkausia. Lopulta selviää, että he ovat menossa Uralvuorten kautta Siperian kylmille tundrille työleirille. Työleirillä elämä on epäinhimillisen raskasta. Hiljaisina hetkinä Lina takertuu ruostuneisiin unelmiinsa ja taltioi näkemäänsä salaa voidakseen jonain päivänä kertoa tuhansien karkotettujen tarinan.

Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat siis toisen maailmansodan aikaan. Siihen aikaan Stalin määräsi ja pakotti ihmisiä erilaisille työleireille. Koska oon kiinnostunut historiasta, tämä kirja iski kyllä silmään aika nopeasti kirjastossa. Tämä kirja perustuu kirjailijan isosedän perheen vaiheisiin, mikä teki tästä kirjasta mun mielestä entistä mielenkiintoisemman. Sivuja tässä kirjassa on 354.
DSC_0696
R.J. Palacio - Auggie & minä: Kolme Ihme-tarinaa
Tämä kirja tuo kolme uutta, ajallisesti rinakkaista koskettavaa näkökulmaa Ihmeeseen. Tämä kirja kertoo siis kolmen eri ihmisen näkökulmasta Auggiesta. Julian kiusasi Auggieta silloin kun Auggie meni kouluun. Christopher oli Auggien paras ystävä ennenkuin tämä muutti pois ja Charlotte määrättiin yhdeksi Auggien koulukummiksi tämän mennessä normaaliin kouluun.

Tämä ei varsinaisesti ole jatko-osa Ihmeelle, mutta tämä todellakin selventää kaikkia Ihmeen tapahtumia. Tämä kirja ei ehkä ihan vedä vertoja ihmeelle, mutta kuten jo sanoin, oli kiva päästä lukemaan Auggien tarinaa myös kolmesta muusta näkökulmasta. Kiva lisä siis. Tässä kirjassa on 334 sivua.
DSC_0697
Meg Gabot - Prinsessatunnit: Opaskirja tuleville prinsessoille
Mia Thermopolis, Genovien prinsessa ja aivan tavallinen koulutyttö kertoo tässä pikku oppaassa kaiken oleellisen prinsessaksi haluavalle!

Mä lainasin tämän kirjastosta vähän läpällä :-D Mutta siis oon joskus ala-asteella lukenut Prinsessapäiväkirjat -kirjoja ja ne oli ihan mun lemppareita siihen aikaan! Kaustisen kirjastosta löysin tämän kirjan, johon en ollut aiemmin törmännytkään, joten tottakai se oli pakko lainata ja lukea myös! Hahhaah, tämä oli oikein sellainen aivot narikkaan kirja, mikä oli kyllä hyvä! Tässä kirjassa on 139 sivua.
DSC_0698
J.K. Rowling - Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Tutkimusmatkailija Lisco Scamander on ollut tutkimusmatkalla ympäri maailmaa tutkimassa erilaisia ihmeotuksia. Hänen on tarkoitus pysähtyä vain pikaisesti New Yorkissa, mutta siellä hänen ihmeotuksensa pääsevätkin pakoon ja pysähdyksestä tuleekin paljon pidempi, kuin aluksi oli tarkoitus. Amerikan jästit ovat hankalaa joukkoa ja Amerikan velhot pahemmassa pulassa kuin Englannin velhot.

Tämä kirja nyt oli käytännössä ihan sama kuin elokuva, koska olihan tämä nyt sentään elokuvakäsikirjoitus, eli kaikki tapahtumat oli mulla jo etukäteen tiedossa. Oli kiva kuitenkin "lukea elokuva" myös kirjan muodossa. Mulla kesti hetken aikaa, että totuin siihen että tämä tosiaan oli siinä käsikirjoitusmuodossa, mutta toisaalta se teki tästä kirjasta nopealukuisemman. Mulla meni tämän lukemisessa vain yksi ilta. Sivuja tässä kirjassa on 294.
DSC_0699
Alyson Noël - Punaiset tulppaanit
Ever joutuu auto-onnettomuuteen ja menettää perheensä. Auto-onnettomuuden jälkeen Ever saa kuitenkin merkillisen kyvyn: hän kuulee ihmisten ajatukset, näkee heidän auransa ja aistii heidän elämäntarinansa pelkästä kosketuksesta. Onnettomuuden ja kyvyn takia Ever tuntee itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan aiemmin. Yllättäen kouluun tulee kuitenkin uusi poika, Damen, jonka ajatuksia Ever ei pysty kuulemaan. Komea ja salaperäinen poika vetää Everia vastustamattomasti puoleensa.

Mulle tuli tosi vahvasti Twilight mieleen tästä kirjasta, joten jos tykkäsit Twilightista, tykkäät ihan varmasti myös tästä. Tämä on kuusiosaisen sarjan ensimmäinen osa ja sen verran hyvä, että mä todellakin aion jatkaa tämän sarjan lukemista! Sivuja tässä kirjassa on 335.
DSC_0700
Maggie Stiefvater - Väristys
Grace on jo vuosia katsellut kotinsa takana asustelevia susia. Etenkin eräs keltasilmäinen yksilö on saanut hänet pauloihinsa. Suden ja tytön välille syntyy molemminpuoleinen luottamuksellinen yhteys. Sam puolestaan viettää kaksoiselämää. Talvella hän elää metsässä pienen laumansa kanssa ja käy äänetöntä ajatustenvaihtoa pelottoman tytön kanssa. Kesällä lämmön noustessa korkealle hän saa elää muutaman kuukauden ihmisenä, kunnes talvella hänestä tulee taas susi. Eräänä syksyisenä päivänä Grace tapaa kotiovellaan pojan, joka vaikuttaa jotenkin tutulta..

Mua kiehtoo fantasiakirjallisuus tosi paljon ja sen takia tämän oikeastaan valitsinkin kirjastosta mukaani. Mä en oikein osaa sanoa mikä mun mielipide tästä kirjasta oli. Tavallaan hyvä, mutta välillä oli kyllä sellaisia hetkiä, että teki mieli jättää kirja kesken, koska teksti oli tosi pitkästyttävän tuntuista. Tämäkin on kirjasarjan ensimmäinen osa ja aion kyllä varmaan sen toisen osan vielä lukea, mutta jos sekin osoittautuu tylsäksi, niin jätän kyllä tämän sarjan kesken. Sivuja tässä kirjassa on 368.

Helmikuun aikana luin siis yhteensä 2217 sivua, mikä on vähemmän kuin tammikuussa, mutta silti mun mielestä aika kiva määrä :-D Tämän postauksen ilmestyessä mä oon Seinäjoella shoppailemassa ja käymässä sukulaisten luona. Käyn samalla myös kirjastossa, joten saapa nähdä miten suuren kirjalastin kanssa mä taas palaan sieltä kotiin, hahah :-D Ootko sä lukenut jonkun näistä kirjoista? Kivaa viikonloppua kaikille!

15 kommenttia:

  1. Oi nyt oli tuttuja kirjoja! Kolkon kaupungin luin itekin just, ja nyt on vika osa Library of Souls menossa! Ihmeotukset on myös kasassa odottamassa lukuvuoroaan. Punaiset tulppaanit luin kaaauan sitten joskus yläasteella, ja kakkososan myös. Kolmonen löytyy myös hyllystä, mutta se ei enää ihan näin vuosia myöhemmin samalla lailla uponnut (toisaalta aika hyvin on unohtunutkin jo!). Megaiso plussa toisaalta siitä, että päähenkilö kuuntelee Evanescencea:D hyvä lista!

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun muistaakseni noista Noelin kirjoista on kyllä viis tai kuuskin osaa! En sit tiiä onko kaikkia suomeks

      Poista
    2. Tää on kyllä niin hyvä kirjasarja! :) Meidän kirjastossa ei ollut tuota englanninkielistä osaa ollenkaan, mutta onneksi pystyin varaamaan sen toisesta kirjastosta ja nyt se on matkalla mun luo! :D Mulla on sellainen muistikuva, että oon joskus yläasteen aikana katsellut tuon Punaiset tulppaanit kantta, mutta en kuitenkaan koskaan lainannut sitä, ennenkuin nyt. Ja hei oot muuten ihan oikeassa, noita osia on kuusi, mutta meidän kirjastossa on vain neljä ensimmäistä osaa! Siitä syystä sitten varmaan sekoitin ja ajatuksissani kirjoitin väärin :D Pitääpä siis korjata!

      Poista
  2. Oot kyllä ehtinyt lukemaan tosi paljon, ihan kateeksi käy! Itse en ole mitään näistä lukenut ja Rowlingia lukuunottamatta kaikki on tuntemattomia teoksia - kertoiskohan siitä, että pitäis yrittää jostakin saada lisää aikaa lukemiselle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, suurin osa vapaa-ajasta meneekin kirjojen ja Netflixin parissa :D On mullakin tosin välillä kausia, jolloin lukeminen ei oikein innosta tai sopivia kirjoja ei oikein meinaa löytyä mistään :D

      Poista
  3. Bongasin blogisi vasta äskettäin ja jään todellakin lukemaan! Tosi kivoja kirjoja olet lukenut! Tuli vain mieleen, että Maggie Stiefvaterilla (Väristyksen kirjailijalla) on tosi mielenkiintoinen the Raven Cycle -kirjasarja! Suosittelen kovasti, jos englannin kieli sujuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla, tervetuloa mukaan! :) Kiitti paljon kirjavinkistä, pitääpäs ehdottomasti ottaa ylös ja katsoa löytyykö meidän kirjastosta tai täältä jostakin lähialueelta!

      Poista
  4. Mä aina ihailen sitä miten paljon kerkeät lukemaan! :) Mun pitäisi nyt kahdessa viikossa saada luettua yks todella hyvä kirja, mutta aikaa ei tunnu olevan :D No ehkä tämä tästä! Tosi mielenkiintoisia kirjoja jälleen, tuo Punaiset tulppaanit kuulosti näistä semmoselta minkä mäkin voisin hyvin lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, välillä sitä aikaa on enemmän ja välillä vähemmän :D Kyllä sä varmasti saat nipistettyä aikaa jostakin sen kirjan lukemiseen! Mulla tuppaa joskus käymään niin, että laitan kirjat kaikkien koulujuttujen edelle ja sitten myöhemmin kaduttaa nimim. ensi torstaihin mennessä pitäisi yksi tehtävä lähettää sähköpostilla opettajalle ja en oo vielä edes aloittanut koko tehtävän tekemistä.. :D Punaiset tulppaanit oli kyllä tosi hyvä kirja ja lupaava aloitus koko kirjasarjalle!

      Poista
  5. Waau miten paljon kirjoja!! Toi Väristys oli tosi hyvä kirja kuten koko sarjakin! Ostin joskus kirpparilta ton prinsessaoppaan ja se oli oikeesti ihan inspiroiva :'D Punaiset tulppaanit herätti kyllä mielenkiinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä toinen osa tuosta sarjasta iskee muhun paremmin kuin tuo ensimmäinen :D Kieltämättä mä salaa nautin tosi paljon tuon prinsessaoppaan lukemisesta ja toivoisin että saisin tuon jostain omakseni! :D Punaiset tulppaanit oli mun mielestä tosi hyvä ja oon innoissani, koska tuossa sarjassa on tosiaan se kuusi kirjaa, joten luettavaa riittää!

      Poista
  6. Mä niin ihailen sitä, kuinka paljon luet aina kuukaudessa! ❤ Todella mielenkiintoisia kirjoja, taidankin laittaa muutaman listalle! Harmittaa niin, kun ei ole itse ehtinyt muuta kuin koulukirjoja lukemaan, mutta kunhan kirjoitukset on ohi, aloitan kunnon maratoonin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiitos :D ♥ Tässä alkuvuodesta motivaatiota ja intoa lukemiseen on kyllä löytynyt yllättävänkin paljon, joten sen takia näitä kirjoja on sitten kertynytkin :D Muistan kyllä viime vuonna kuinka ihanaa oli kirjoitusten jälkeen keskittyä ihan normaaleihin kirjoihin, joiden lukemisesta nautti ihan aidosti ja oikeasti! Onneksi sunkin kirjoitukset on kuitenkin loppujenlopuksi aika pian ohi :)

      Poista
  7. Kolkko kaupunki kiinnostaa, eka osa luettu. :) Ihanaa viikkistä Sofia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat oli tosi hyviä kirjoja, varsinkin tämä toinen! Tässä nyt vaan yritän saada muutaman kirjan luettua pois alta, että pääsen käsiksi myös siihen viimeiseen ja englanninkieliseen osaan :D Kivaa viikkoa sinne! ♥

      Poista