perjantai 2. helmikuuta 2018

Tammikuun luetut kirjat

Mä sain tammikuun aikana kyllä luettua ennätysmäärän kirjoja. En edes muista koska olisin viimeksi lukenut niin monta kirjaa yhden kuukauden aikana. Selitys tälle on siinä, että mulla oli tosi paljon vapaapäiviä tammikuun aikana ja käytin vapaapäivät suurimmaksi osaksi kirjojen lukemiseen. Viikottain olin kyllä kirjastossa lainaamassa uusia kirjoja jo luettujen tilalle :-D
DSC_0665
Angie Thomas - Viha jonka kylvät
Tämä kirja kertoo 16-vuotiaasta Starrista, joka asuu köyhässä slummissa yhdessä perheensä kanssa, mutta käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Yhtenä iltana Starr näkee poliisin surmaavan hänen lapsuudenystävänsä ilman mitään syytä. Hänen todistuksensa poliisia vastaan saattaa kuitenkin vaarantaa hänen oman henkensä..

Tää oli niin erilainen kirja verrattuna mihinkään mun aiemmin lukemaan, että sen takia tämä oikeastaan kiinnitikin mun huomion silloin kirjakaupassa. Tästä kirjasta on ostettu elokuvaoikeudet ja Starrin rooliin on kiinnitetty Nälkäpelistäkin tuttu Amandla Stenberg, joten aion todellakin katsoa tämän myös elokuvanakin! Tässä kirjassa on 397 sivua.
DSC_0666
R.J. Palacio - Ihme
August Pullman on menossa viidennelle luokalle. Tämä on hänen ensimmäinen kertansa julkisessa koulussa, koska aiemmin hän on käynyt kotikoulua. Syyhyn tähän on se, että Augustin kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Epämuodostuneista kasvoista huolimatta August on ihan tavallinen ja normaali nuori, mutta uskovatko hänen koulukaverinsa tätä?

Mä aion itseasiassa lukea tämän jo kesällä, mutta en sitten kuitenkaan lainannut tätä sen takia, että luulin tämän olevan nuoremmille tarkoitettu kirja. Seinäjoen kirjastossa tämä oli kuitenkin nuortenkirjojen osastolla, joten otin tämän sitten lainaan. Ja se kyllä kannatti. Tämä kirja pisti kyllä miettimään asioita ja tykkäsin kirjan kerrontatyylistä tosi paljon. Tästä ilmestyi tammikuussa myös elokuva, joka ei ehkä ihan yltänyt tämän kirjan tasolle, mutta oli silti katsomisen arvoinen kyllä! Tässä kirjassa on 336 sivua.
DSC_0667
John Green & David Levithan - Will Grayson, Will Grayson
Eräänä yönä kaksi samannimistä, mutta täysin erilaista nuorta miestä kohtaavat Chicagon laitamilla ja tuon seurauksena heidän elämänsä lähtevät täysin odottamattomiin suuntiin. Edessä on ihastumisia, sydänsuruja sekä toisen Will Graysonin parhaan ystävän Tiny Cooperin musikaali.

Tästä kirjasta huomasi kyllä selkeästi, että tätä ei ollut kirjoittanut pelkästään John Green. Oli tämä sen verran erilainen verrattuna muihin Greenin kirjoihin. Mutta siis hyvällä tavalla erilainen! Näistä kaikista kirjoista tämän lukemiseen meni kaikkein vähiten aikaa, ehkä noin suunnillen puolitoista päivää. Tässä kirjassa sivuja on 319.
DSC_0668
Nadja Sumanen - Terveisin seepra
"Kun Iris ahdistuu, viiltely vie pahan pois. Hetkeksi. Kunnes pimeydessä häivähtää valo. Iris löytää Runotytön, jolla on haave. Ja isän vanhan kameran, jonka linssin läpi tuntuu luonnolliselta tarkastella maailmaa. Mutta pääseekö seepra raidoistaan?"

Mun oli pakko ottaa tuo suoraan kirjan takaa, koska tuo takakansi todellakin kiinnitti mun huomion. Kirjan aihe on toki raskas, mutta tää oli silti ehkä yks parhaimmista kirjoista, mitä luin tammikuussa. En nyt oikein osaa tästä kirjasta sen erikoisemmin sanoa muutakuin, että jos tää aihe kiinnostaa sua, niin kannattaa lukea. Sivuja tässä kirjassa on 264.
DSC_0669
John Boyne - Poika vuoren huipulla
Kirjassa eletään vuotta 1936. Seitsemänvuotias Pierrot jää orvoksi ja joutuu muuttamaan pois kotikaupungistaan Pariisista tätinsä luokse Saksaan salaperäiseen taloon, joka sijaitsee vuoren huipulla. Talossa Pierrot saa uuden nimen ja hänen täytyy välttää puhumasta juutalaisesta ystävästään Anshelista, etenkin talon isännän kuullen. Vähitellen Pierrot unohtaa lapsuutensa Pariisissa ja kantaa ylpeästi uutta univormuaan. Uudessa maailmassa on kuitenkin vaikea erottaa mikä on oikein ja mikä väärin.

Tähän kirjaan päädyin siten, että käskin mun kaverin päättää mulle joku lainattava kirja. Hän sitten toi käsiini tämän. Tosi hyvän kirjan sain käsiini ja tämä olikin tosi koukuttavaa luettavaa. Millään en olisi malttanut laskea tätä kirjaa pois käsistäni. Kirjan lopusta sanon sen verran, että se ei ainakaan jättänyt yhtäkään kysymysmerkkiä mieleen. Kirjassa on 238 sivua.
DSC_0670
Mila Teräs - Tyttö tulevaisuudesta
Aadan kesätyönä on käydä kastelemassa aution pappilan oleanteripuuta. Mennessään pappilaan, Aada ei tiedä pääsevänsä matkaamaan vuoteen 1889, joka poikkeaa todella paljon 2000-luvun Suomesta. Vuodessa 1889 Aada tutustuu ja ystävystyy Tildan kanssa, joka tutustuttaa hänet kunnolla vuoteen 1889. Miksi Aada sai juuri tämän kesätyökseen?

Täytyy kyllä myöntää, että en oo pitkään aikaan lukenut näin sekavaa kirjaa. Tai siis, juoni sinällään ei ollut mitenkään sekava, mutta mulle ei ollenkaan auennut se, että miksi Aada matkustaa vuoteen 1889 ja mikä ylipäätäänkin on kirjan tapahtumien taustalla. Ennenkaikkea olisin halunnut tietää miten vuoden 1889 ihmiset liittyvät Aadaan. Tästä kirjasta jäi siis paljon kysymysmerkkejä, ainakin mun mieleen. Sivuja tässä on 205.
DSC_0671
John Green - Kilpikonnan kuorella
Aza Holmesin paras ystävä Daisy Ramirez painostaa tyttöä auttamaan kadonneen miljonääri Russell Pickettin etsimisessä, koska hänestä on luvattu suuri löytöpalkkio. Kirjan edetessä Aza alkaa tuntea vetoa miljonäärin poikaan Davisiin, jonka Aza on joskus kauan sitten tuntenut. Aza tekee parhaansa, mutta välillä pelkkä eläminen käy työstä, koska hän yrittää selvitä samaan aikaan pakkomielteisten ajatustensa kanssa, jotka tuntuvat koko ajan pahenevan.

Tämä kirja oli tosi mielenkiintoinen. Mun mielestä on ihan mahtavaa, että tässä kirjassa puhutaan mielenterveysongelmista, koska tää on aika ajankohtainen aihe nykyään. Mulle tuli tästä kirjasta ajoittain mieleen se Oonko ihan normaali? -kirjasarja. Jos tykkäät lukea teoksia, jossa käsitellään mielenterveysongelmia, tää kirja on just sua varten! Tässä kirjassa on 264 sivua.
DSC_0672
John Boyne - Poika raidallisessa pyjamassa
Kahdeksanvuotias Bruno muuttaa Berliinistä isänsä työn perässä Aus-vitsiin (kuten Bruno paikkaa nimittää), mutta Aus-vitsissä Brunolla ei ole ketään leikkikaveria. Talon lähellä on piikkilanka-aita, jonka toisella puolella kulkee ihmisiä pukeutuneena samanlaiseen raidalliseen pyjamaan ja aidan toisella puolella on myös sadoittain lapsia. Bruno on kateellinen kaikille noille lapsille ja eräänä päivänä hän päättää lähteä tutkimusretkelle aidan toiselle puolelle kohtalokkain seurauksin..

Olin lukenut tämän kirjan itseasiassa aikaisemmin joskus 2-3 vuotta sitten, mutta halusin lukea tämän uudestaan. Tämä oli ihan yhtä koskettava kuin muistinkin. Elokuvana tämä on vielä koskettavampi. Tämä kirja oli aikalailla samanlainen verrattuna tuohon Poika vuoren huipulla kirjaan, mikä on ihan ymmärrettävää, kun kyseessä on sama kirjoittaja. Tässä kirjassa on 206 sivua.
DSC_0673
John Boyne - Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Kahdeksanvuotias Nooa Notkoniitty karkaa kotoa, koska haluaa seikkailla ja nähdä maailmaa. Oikea syy Nooan karkaamiselle on, että hän ei halua ajatella kotona tapahtuvia asioita. Karkumatkallaan Nooa päätyy lelukauppaan, joka on hyvin kummallinen. Vanhan lelukauppiaan tekemät leikkikalut ovat vertaansa vailla, mutta niin ovat kauppiaan tarinatkin. Nooa kertoo myös oman tarinansa ja kirjan lopussa molemmat huomaavat ymmärtävänsä omaa tarinaansa paremmin.

Tämän kirjan lainasin ihan vaan tuon kirjailijan takia. Tämä on selkeästi suunnattu paljon nuoremmille lukijoille, mutta toisaalta vähän vanhemmankin oli kiva lukea tämä. Tästä kirjasta tuli jotenkin tosi hyvä mieli itselle. Tässä kirjassa on 224 sivua.
DSC_0674
Jenny Downham - Ennen kuin kuolen
"16-vuotiaalla Tessalla on vain muutama kuukausi elinaikaa - on viimeinen hetki tehdä unelmista totta. Haurastuvan nuoren naisen tarinasta kasvaa ylistyslaulu elämälle."

Tästäkin otin tuon takakannen tekstin mukaan. Tessa haluaa tosiaan ottaa viimeisistä hetkistään kaiken irti, sen ihan oikeasti huomaa heti kirjan alussa. Tosi koukuttava kirja ja lopussa tulikin sellainen fiilis, että joko tämä kirja ihan oikeasti loppui? Olisin siis todellakin voinut lukea vielä lisää. Sivuja tästä kirjasta löytyy 379.
DSC_0675
Péter Gárdos - 117 kirjettä
Tässä kirjassa kirjailija kertoo omien vanhempiensa rakkaustarinan, eli tämä on täyttä totta koko kirja. Kirjailijan vanhemmat ovat molemmat juutalaisia ja ovat juuri selvinneet toisen maailmansodan kauheuksista. He alkavat kirjoitella toisilleen kirjeitä, joista kirjassa löytyykin otteita.

Tämä kirja on aikuisten puolelta, joka on suuri yllätys, koska yleensä luen vain nuorten kirjoja. Tekstin tyylistä huomasi kyllä selkeästi, että tämä ei ole nuorten kirja, mutta nautin silti tosi paljon tämän lukemisesta. Johtuu varmaankin siitä, että oon aina ollut kiinnostunut historiasta ja etenkin toisesta maailmansodasta. Tässä kirjassa on 257 sivua.

Tammikuussa tuli siis luettua yhteensä 3089 sivua! Tuo kuulostaa jopa mun omaan korvaan nyt ihan kauhean suurelta määrältä :-D Nämä kaikki oli kuitenkin niin mielenkiintoisia kirjoja, että näitä ei todellakaan tehnyt mieli laskea käsistä pois. Minkä kirjan sä oot lukenut viimeksi? Hyvää viikonloppua kaikille!

24 kommenttia:

  1. Todella paljon oot lukenut mielenkiintoisia kirjoja! :) Tuon Poika vuoren huipulla -kirjan haluaisin kyllä itsekkin joskus lukea! Mä oon myös muistaakseni joskus lukenut tuon Tyttö tulevaisuudesta -kirjan enkä tainnut ees loppuun lukea kun oli niin sekava. Tuo poika raidallisessa pyjamassa on niin surullinen elokuva :( Voisin katsoa sen joku päivä uudelleen ja nyt kun on itse käynyt Auschwitzissä osaa siihen suhtautua ihan eri tavalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuu oli kyllä tosi hyvä kirjojen puolesta :D Poika vuoren huipulla oli tosi hyvä ja olisin voinut vielä jatkaa kirjan lukemista sen loppumisenkin jälkeen, hahah. Aika samantyyppinen kuin tuo Poika raidallisessa pyjamassa, mutta mun mielestä vähän parempi :D Voin kuvitella millaista on vierailla Auschwitzissa, vielä jonain päivänä mäkin kyllä meen käymään siellä! Tyttö tulevaisuudesta kuulosti kyllä takakannen perusteella tosi mielenkiintoiselta, mutta itse sisältö oli kyllä aikamoinen pettymys sen sekavuuden takia :/

      Poista
  2. Siis mä oon vaan niin kateellinen sulle, kun luet noin paljon! Ihailen suuresti ja haluaisin itsekin jaksaa lukea enemmän. Kirjaston hyödyntäminenkin on mulle ihan turhaa, kun unohdan ensinnäkin lukea sekä sen lisäksi unohdan aina palauttaa kirjat! :-D Tuo Kilpikonnan kuorella vaikuttaisi mielenkiintoiselta ja John Greenin kirjoja olenkin halunnut testailla. :-) Tällä hetkellä luen kuitenkin Yu Danin kirjaa Kiinan viisauden sydän, jonka toivon motivoivan kiinan opinnoissa. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tammikuu oli kyllä poikkeus, en mä yleensä ihan näin paljoa saa luettua, vaikka paljon luenkin :D Mulla oli myös sellainen aika, jolloin en käynyt oikeastaan ollenkaan kirjastossa, vaan ostin itse kaikki kirjat. Nyt viime vuoden alussa opin taas käyttämään kirjastoja enemmän :D John Green on kyllä tosi taitava kirjoittaja. Oon lukenut kaikki hänen kirjansa ja mikään ei oo tuottanut pettymystä. Mä en ollut aiemmin kuullut tuosta Kiinan viisauden sydän kirjasta, mutta se vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoiselta googlaamisen jälkeen! :)

      Poista
  3. Vaaau kuinka paljon oot saanu luettua ja vieläpä noin mielenkiintoisia kirjoja! :o Noi molemmat John Greenin kirjat oli kyllä hyviä ja ite pidin enemmän Will Graysonista. Tästä postauksesta pitääkin ottaa parin kirjan nimi ylös, alkaa luettavia kirjoja kertyä jo ihan mukava määrä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itekään oikeen ymmärrä miten oon saanut näin paljon kirjoja luettua :D Vapaapäivät tosiaan tais tehdä tehtävänsä! Mä tykkäsin myös molemmista kirjoista tosi paljon, mutta mulla itellä tuo Kilpikonnan kuorella vetää pidemmän korren :D Mullakin on kyllä sellainen kirjalista puhelimen muistiossa tällä hetkellä ja se kasvaa kasvamistaan, että musta tuntuu ihan siltä, että noista kirjoista riittää kyllä lukemista koko loppuvuodeksi!

      Poista
  4. Ihan mielettömän määrän olet lukenut tammikuun aikana <3 Mahtavaa ja jotain tuttuja kirjoja oman tyttären nähneen lukevan, vaikka nyt toisella on mennyt 3 Potteria viikossa.


    Ihanaa viikonloppua Sofia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itteäkin jaksaa kyllä yllättää tämä määrä, kun katsoo tätä postausta nyt myöhemmin :D Mutta lukeminen on ihan parasta! Wau, aikamoinen lukutahti kyllä tuokin, kun saa kolme Potteria luettua viikon aikana! Kivaa viikkoa sinne ♥

      Poista
  5. Kuulosti taas tosi kiinnostavilta kaikki nuo sinun lukemasi kirjat! Mun on tällähetkellä pakkotyön alla lukea yksi kirja, koska koulussa on pakko tehdä kirjaesitelmä ja ajattelin nyt kuitenkin yrittää panostaa siihen, joten tällä kertaa yritän lukea sen kunnolla! :) Hyvää viikonloppua sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa näistä oli kyllä tosi mielenkiintoisia kirjoja ja voin suositella lämpimästi! :) Koulun puolesta luetut kirjat on kyllä välillä vähän sellaisia, että ei millään jaksaisi kiinnostaa niiden lukeminen. Toisaalta lukio aikana pääsin just äikän tuntien kautta tutustumaan myös tosi mielenkiintoisiin kirjoihin, joita ei kyllä ehkä muuten välttämättä olisi tullut luettua :D Kivaa viikkoa sinne! ♥

      Poista
  6. Vau oot lukenu ihan super paljon! Jos vaan mullakin olis aikaa... :D Kiva oli kuulla sun mietteitä tosta Angie Thomasin kirjasta, koska lainasin sen just kirjastosta! Nyt vaan kun ehtis alottaa lukemisen :) Mutta huippu postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tammikuussa mulla vaan sattui olemaan niin paljon vapaapäiviä, että sitä kautta sitten tuli luettua näin paljon :D Angie Thomasin kirja oli kyllä tosi erilainen verrattuna muihin mun lukemiin kirjoihin, mutta ehdottomasti yksi parhaimmista. Kiva kuulla, että tykkäsit tästä postauksesta! :)

      Poista
  7. Oho, ootpas sä lukenut monta kirjaa kuukauden aikana! Sain monta uutta kirjaa lukulistalle, kiitti vinkeistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tulihan noita pari luettua, hahah :D Kiva kuulla, että sait tästä postauksesta uusia kirjoja sun lukulistalle!

      Poista
  8. Jösses minkä määrän kirjoja oot ehtiny lukee! Pitäisi itsekin lukea tuo Poika raidallisessa pyjamassa, mutta en oo vielä pystynyt. Hankalaa lukea, kun itkee koko ajan :'D

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tiedän jo valmiiks, että nyt helmikuussa ei tuu ihan näin montaa kirjaa luettua, koska vapaapäiviä ei oo niin paljon verrattuna tammikuuhun :D Poika raidallisessa pyjamassa on kyllä tosi koskettava ja elokuvana ehkä vielä koskettavampi. Suosittelen kyllä sekä lukemaan kirjan että katsomaan elokuvan!

      Poista
  9. Vau, ihan supermonta kirjaa! ♥ Ihailen todella paljon, voi kun olisi itselläkin aikaa D: Itseäni houkuttelee eniten nuo John Greenin kirjat, itselläni on vain periaate, että luen ne vasta sitten kun olen saanut ostettua ne itselleni :D haha, saa nähdä kuinka kauan tässä odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä itekin vähän ylpeä tästä kirjamäärästä, jonka sain luettua :D Mullakin oli viime keväänä tosi vähän aikaa lukea kirjoja ja se kyllä harmitti tosi paljon. Mullakin on tavoitteena ostaa kaikki John Greenin kirjat itselle! :D Tällä hetkellä multa puuttuu ainoastaan tuo Will Grayson, Will Grayson, koska en oo onnistunut löytämään sitä enää mistään kirjakaupasta, ainakaan täältä päin :/

      Poista
  10. Nää kirjapostaukset on musta tosi mielenkiintoisia ja tulee heti hirveä lukufiilis, vaikka oonkin tosi laiska kirjojen lukija enkä saa koskaan luettua mitään kirjaa loppuun asti :D En edes muista minkä kirjan jaksoin lukea viimeksi loppuun asti :D Tuo poika raidallisessa pyjamassa vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, en tiedä vaan pystyisinkö lukea sitä loppuun asti jos se on hirveän surullinen :D Oot kyllä ehtinyt lukea tosi monta kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama juttu, että tällaisten postausten myötä tekee mieli ottaa lähin kirja käteen ja alkaa lukemaan sitä! :D Mullakin oli aika, jolloin en meinannut millään jaksaa lukea aloittamaani kirjaa loppuun asti, mutta sitten se lukuinto palasi jostakin :D Poika raidallisessa pyjamassa on kyllä aika surullinen, mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan sen, koska se on tosi hyvä ja pistää miettimään asioita!

      Poista
  11. Vautsi kuinka paljon oot ehtinyt lukea!! Arvostan todellakin :D tuosta Poika raidallisessa pyjamassa -elokuvasta oon nähnyt noin puolet ja nyt kun se muistui tästä mieleen, pitäisikin katsoa kokonaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuussa olin kyllä tosi innokas kirjojen suhteen! Elokuvana tuo Poika raidallisessa pyjamassa on kyllä jopa vähän parempi mun mielestä kuin kirjana, mikä on tosi harvinaista :D

      Poista
  12. Vau mikä kirja- ja lukusaldo! :) Poika raidallisessa pyjamassa on kyllä tosi koskettava, ja tuo 117 kirjettä kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tammikuussa oli niin paljon vapaapäiviä, että oli sitten aika lukea myös kirjoja :D Jos yhtään on kiinnostunut historiasta niin kannattaa kyllä lukea tuo 117 kirjettä! Itse harvemmin luen muita kuin nuorten kirjoja, mutta tuo oli niin mielenkiintoisen kuuloinen, että oli pakko lainata se kirjastosta :D

      Poista