maanantai 8. tammikuuta 2018

2017 via Spotify

spotify-2017-wrapped

No tutustutaanpa tässä nyt vielä sitten vuoden 2017 musiikkiinkin Spotifyn välityksellä! :-D Olisi varmaan pitänyt vähän aiemmin alkaa tekemään ja kirjoittelemaan näitä vuosikoostepostauksia, että olisin edes osan saanut julkaistua vielä viime vuoden puolella. Noh, käyhän tämä toki näinkin. Niin eli siis, Spotify kertoo mulle, että oon viime vuoden aikana kuunnellut 4561 minuuttia musiikkia. Tää suhteellisen pieni luku johtuu siitä, että tein elokuussa kokonaan uuden Spotify tilin, enkä silloinkaan kuunnellut Spotifyn kautta niin paljoa musiikkia. Vasta syyskuussa kun ostin premiumin, aloin kuuntelemaan musiikkia Spotifyn kautta. Kärkigenrenä pop, mikä pitää täysin paikkansa, koska poppiahan mä suurimmaksi osaksi kuuntelen aina.

Kärkiartisteina mainitaan Sanni, Ultra Bra, Antti Tuisku, Jenni Vartiainen ja Evelina. Ainoa, mikä yllätti mut, oli se että Sanni on tuolla ensimmäisellä paikalla. Oon toki kuunnellut Sannin musiikkia paljonkin viime vuonna, mutta luulin, että Ultra Bra olisi ollut ensimmäisenä. Kärkikappaleetkin pitävät paikkansa hyvin. Etenkin alkusyksystä tuota Ekstaasiin -kappaletta tuli kuunneltua tosi paljon, samoin kuin myös Timantit on ikuisia. Etsi mut on varmaankin mun suosikki biisi Aleksanteri Hakaniemeltä, joten on ymmärrettävää että sekin on päässyt mukaan listalle.

Mitä tuohon soittolistaan tulee, johon on kerätty 100 eniten kuunneltua kappaletta, osa sen sisällöstä johtuu siitä, että mun luokkalaiset ovat kuunnelleet mun Spotifylla joitain kappaleita ihan puhtaasti läpällä. Kyllähän ne sieltä erottuu joukosta, kun alkaa katsomaan, hahah :-D Huomasin myös, että viime vuonna tuli kuunneltua paljon enemmän suomalaista kuin ulkomaista musiikkia. Aiempina vuosina oon kuunnellut enemmän ulkomaista musiikkia.

Viime vuosi oli muutenkin tapahtumarikas musiikin saralla, koska pääsin käymään festareilla ja lisäksi kävin myös pari kertaa baarissa kuuntelemassa jotain artistia. Lisäksi löysin soittolistoilleni pari uutta bändiä ja artistia, jee! Ainiin, tämän postausidean sain SanniltaTutustuitko sä viime vuonna johonkin uuteen artistiin/bändiin Spotifyssa ja mikä oli sun suosikkibiisi viime vuonna?

8 kommenttia:

  1. Sannin versio Timantit on ikuisia -biisistä on kyllä tosi hyvä, siinä on niin samaistuttavat sanat♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ♥ Tuo olikin suurin syy miksi se alkusyksystä olikin niin kovassa toistossa mulla :D

      Poista
  2. Tää Spotifyn luoma katsaus vuoden musiikin kuunteluun on kyllä kiva! Mielenkiintoista nähdä sekä oma että muiden tulokset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä! :) Muiden tekemistä musiikki katsauksista saattaa myös löytää uutta musiikkia omalle soittolistalle mikä on mun mielestä tosi hyvä!

      Poista
  3. Mä en olekaan vielä katsonut miltä mun lista näyttää :D Kivoja biisejä sulla tuossa listassa! Mä huomasin myös kuunnelleeni enemmän suomalaista kuin ulkomaalaista musiikkia, sekä ajoittain jopa enemmän rokkia, haha. Ellinooran ja Jannan muutamat biisit ovat olleet kovassa soitossa, joista ennen en oo niin välittänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sunki pitää kattoa, hahah! :D Tuokin oli pieni yllätys mulle, koska yleensä en niin hirveästi oo välittänyt suomalaisesta musiikista. Viime vuoden puolella suomalainen musiikki alkoi kuitenkin tuntua tosi hyvältä ja sen takia ulkomaisten artistien kuunteleminen jäi huomattavasti vähemmälle. Ellinooran biisit on aivan ihania, oon tykännyt niistä aina ♥ Jannan biisejä en oo tainnut kuunnellakaan. Pitääpäs tutustua :D

      Poista
  4. Spotifyn katsaus vuodesta 2017 oli kiva idea! Oli mielenkiintoista nähdä mitä on itse kuunnellut ja mitä muut ovat kuunnelleet :)

    VastaaPoista