sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Joululahjani vuosimallia 2017

Vielä ei ole liian myöhäistä julkaista postausta joululahjoista, vaikka nyt vietetäänkin jo uutta vuotta :-D Halusin kuitenkin esitellä nämä vielä vuoden 2017 aikana, joten täällä sitä ollaan. Vielä  tälle iltapäivälle oon ajastanut ostospostauksen, jossa esittelen alennusmyyntien saalista. Mutta nyt ensin siis vuorossa joululahjat!
DSC_0618
Tämä lightbox oli kyllä kaikkein eniten toivottu lahja! Tämän lightboxin mukana tuli 3 kpl jokaista kirjainta, erikoismerkkiä sekä hymiötä. Tämä tulee kyllä reilun viikon päästä mun mukaan Kaustiselle koristamaan mun ikkunalautaa ja tuomaan edes jotakin ilmettä mun huoneeseen siellä!  
DSC_0619
En ole aiemmin omistanut yhtäkään kattilaa, joten nyt mulla on sitten yksi sellainenkin! Kaustisella on valmiiksi keittiössä jo paistinpannut ja kattilat, joten siellä en tätä tarvitse. Tämä on kuitenkin valmiiksi jo tulevaisuutta varten, kun muutan virallisesti omaan asuntoon!
DSC_0620
Sain ylppärilahjaksi keväällä Iittalan mukeja ja nyt olikin sitten Iittalan lasien vuoro. Meillä on kotonakin näitä ja nämä on mun mielestä tosi kauniita, vaikka yksinkertaisia ovatkin. Lisäksi sain Suomi 100 teemaisen Iittalan kastehelmi tarjoilulautasen. Tuo on kyllä tosi kauniin värinen  
DSC_0623
Iittalan mukejakin sain kuitenkin kaksi kappaletta lisää, isommassa koossa tosin. Nämä mukit on oikeasti ihan valtavan kokoisia! :-D Mä voin jo kuvitella juovani glögiä näistä ensi jouluna.
DSC_0624
Tämän vaniljan tuoksuisen tuoksukynttilän ja kauniin sydän mukin sain mun parhaalta ystävältä  Vanilja on yksi mun lempi tuoksuista, joten rakastan tuon kynttilän tuoksua niin paljon! Lisäksi tuossa kynttilässä on tosi kaunis kuva ympärillä. Lisäksi tästä paketista paljastui myös suklaata, mutta ne oon syönyt jo kauan aikaa sitten, hahah :-D
DSC_0622
The Body Shopin tuotteita tulikin sitten saatua jonkin verran :-D En olekaan aiemmin kokeillut satsuman tuoksuisia tuotteita, mutta nämä oli tosi ihanan tuoksuisia, niin kuin The Body Shopin tuotteet yleensä ovatkin.
DSC_0625
Tuo meikkipussi on kyllä justiin eikä melkein mun näköinen ja värinen! Tämä onkin otettu jo käyttöön edellisen meikkipussin sijasta. Yhdestä paketista paljastui myös Dermosilin käsirasva, joka on myös tosi ihanan tuoksuinen. Rakastan myös tuota purkin ulkonäköä, ihanan tyttömäinen ja vaaleanpunainen  
DSC_0626
Sain myös kaksi eri sukkapakettia. Mulla onkin tuollaiset tähtisukat ollutkin aiemmin käytössä, mutta niihin tuli reikä :-D Jokavuotisen perinteen mukaan sain myös uuden yöpuvun ja tuo pääsikin heti käyttöön! Tuota unimaskia en ole kyllä käyttänyt kertaakaan, koska en ole tottunut sellaisen käyttöön ollenkaan.
DSC_0627
Kirjatoiveita mulla oli varmaan kaikkein eniten ja kaikki saamani kirjat oli täysin toivottuja. Mulla on vielä edellinen kirja kesken, joten en ole päässyt aloittamaan näistä vielä yhtäkään, mutta maltan tuskin odottaa, että pääsen näihin käsiksi oikein kunnolla!
DSC_0628
Yhdestä paketista paljastui tosi kaunis avaimenperä ja aivan ihana kirjanmerkki! Tämä kirjanmerkki tulee varmastikin pidettyä tallella, koska tuo on sen verran hieno. Aiemmat magneettiset, pahviset tai paperiset kirjanmerkit ovat menneet hukkaan melkein heti :-D Koruista sain lahjaksi kaulakorun sekä korvikset, vaikka mulla tosiaan ei reikiä korvissa ole. Mua harmittaa niin paljon, ettei mulla ole niitä, koska nuo korvakorut oli kyllä tosi kauniit.
DSC_0630
Nämä valopallot sain vähän myöhäisenä joululahjana Tapaninpäivänä ja sattuikin niin hauskasti että oltiin seuraavana päivänä Seinäjoelle ja mulla oli aikomuksena ostaa tällaiset. Noh, eipä tarvinnutkaan, koska sain tällaiset joululahjaksi :-D Nämäkin lähtee mun mukaan Kaustiselle koristamaan mun huonetta!  

Näiden lisäksi sain myös lahjakortin The Body Shopiin, rahaa ja tietysti myös suklaata. Myös parin viikon takainen Ultra Bran konsertti oli yksi osa äitin antamaa lahjaa. Oon niin kiitollinen kaikista lahjoista, joita sain tänä jouluna, etenkin kun en toivonut oikeastaan mitään. Suuret kiitokset siis kaikille, jotka antoivat mulle lahjoja!  Mitä te saitte joululahjaksi?

14 kommenttia:

  1. Uu tosi kivoja lahjoja oot saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä kiitollinen kaikista näistä lahjoista ja tykkään näistä tosi paljon! :)

      Poista
  2. Oh saitpas ihania lahjoja! Noi Taika mukit on ihanan isoja, ite juon niistä aina teetä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo varmaan aiemmin törmännytkään noin isoihin mukeihin :D Mä en oikeastaan juo teetä, mutta ajattelin, että noista voisin juoda kaakaota tai sitten glögiä! Kahviin nuo taitaa olla vähän liian isoja.. :D

      Poista
  3. Tosi kivoja lahjoja, varsinkin noi Taika-mukit! Ja vau mikä kirjanmerkki, tommonen ois kyllä aivan ihana! :o♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään! ♥ Joo, kerrankin mulla on oikein kunnon kirjanmerkki, jonka tuun varmasti pitämään tallessa!

      Poista
  4. Kivoja lahjoja. Mäkin haaveilin valopalloista pitkään, mutta aatonaattona löysin tuollaiset -50%.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis en ymmärrä miks sun molemmat kommentit oli mennyt roskapostiin ja huomasin nää kommentit vasta nyt.. :/ Joo, mäkin huomasin meidän Tokmannissa noita valopalloja alennuksessa! :)

      Poista
  5. Vähänkö ihania lahjoja oot saanut! <3 Astiat ja muut vastaavat on aina hyödyllisiä! Tuo The Body Shopin satsuma tuoksu on kyllä niin ihana :D<3 Mullakin on lightbox ahkerassa käytössä, se on kyllä kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään kyllä mun lahjoista tosi paljon! :) ♥ Se on kyllä ihan totta! Sen takia toivoinkin ylioppilas-, synttäri- sekä joululahjaksi oikeastaan vain astioita :D Mullakin lightbox palaa tuossa pöydällä koko ajan, paitsi yöksi sammutan sen :D

      Poista
  6. Oi kuinka ihanat lahjat oot saanut<3 Valopallot on aina ihania ja valotaulu on kanssa ihan mahtava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään näistä kaikista lahjoista kyllä tosi paljon ♥ Olinkin kattonu noita valopalloja pitkän aikaa kaupassa aikomuksena ostaa jonkinlaiset ennenkuin sain nämä :D

      Poista
  7. Kivoja lahjoja!
    Valopallot on kyllä kivoja, ite just tilasin omiini muutaman keväisemmän värisen vaihdettavaksi. :) Myös tuollaisen valotaulun hankkimista oon harkinnut, mutta en oo ainakaan vielä ostanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo valopallot on kyllä tosi kivoja, varsinkin kun niitä voi pitää ympäri vuoden halutessaan :) Valotaulukin on kyllä tosi kiva lisä sisustukseen ♥

      Poista