keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6. luukku: Mitä itsenäinen Suomi merkitsee minulle?

Luukku 06
En laske itseäni mitenkään sen erikoisemmin isänmaalliseksi ihmiseksi, ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta olen toki todella ylpeä siitä, että saan sanoa olevani suomalainen ja että Suomi on itsenäinen maa. Olen niin kiitollinen kaikille heille, jotka olivat taistelemassa Suomen itsenäisyyden puolesta. Sanani eivät oikeastaan edes riitä kuvailemana sitä, kuinka paljon kunnioitan heitä. Muistan, kuinka aina sekä ala- että yläasteella ne kaikkein eniten odotetut "jaksot" historian kirjoissa oli juuri ne jaksot, joissa käsiteltiin Suomen itsenäistymistä. Niillä tunneilla jopa luokan villeimmät jaksoivat olla hiljaa ja keskittyä asiaan.
Suomi100
Olen monesti kuvitellut, millaista elämä olisi ollut silloin kun Suomi ei ollut vielä itsenäinen. Täytyy kyllä myöntää, että en olisi varmaan pystynyt elämään silloin. Olihan Suomella toki autonomia ennen itsenäistymistä, mutta ei se aja samaa asiaa kuin olla itsenäinen maa. Mun mielestä tärkeintä itsenäisyydessä on se, että me saadaan itse päättää meidän elämää koskettavista asioista. Vaikka en mitenkään erityisemmin ole perehtynyt politiikkaan, mun täytyy sanoa, että oon niin kiitollinen siitä, että Suomi on tasavalta ja täällä vallitsee demokratia. Vaalien kautta kaikki kansalaiset pääsevät vaikuttamaan oman maansa asioihin. Ja eihän elämästä tulisi yhtään mitään, jos maata hallitsisi diktaattori, joka päättää kaikki maan asiat muiden mielipiteistä välittämättä. Se on tullut todistettua aika monta kertaa historian aikana.
DSC_0704
Tänään Suomi tosiaankin täyttää 100 vuotta. Omaan ikään verrattuna se tuntuu paljolta, mutta sitten kun ajattelee toiselta kantilta, niin Suomi on oikeasti ollut vasta ihan pienen hetken olemassa itsenäisenä valtiona. Mä toivon, että tässä tulevien vuosien varrella ei tapahdu mitään niin radikaalia, että me menetettäisiin meidän itsenäisyytemme. En kyllä usko, että niin tulee käymään.

Odotan jo niin innolla Linnan juhlien alkamista, koska niiden katsominen on ehdottomasti jokavuotinen perinne! Tuntematon sotilas tuli toki myös tuossa hetki sitten katsottua. Onnittelut vielä 100-vuotiaalle Suomelle ja ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!

13 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää myös sulle! Me ollaan historian tunneilla käyty jo nämä Suomen itsenäistymiseen liittyvät asiat, mutta meillä ne luokan villeimmätkin riehuivat yhtä paljon mitä ennenkin kyseisen tunnin aikana. Nyt ne on kuitenkin siiretty opiskelemaan eri opettajan kanssa, joten enää ei ole niitä häiritsemässä, jos jotakin näinkin tärkeää opetetaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan näin myöhässä, mutta kiitos oikein paljon! :) ♥ Tuollaiset häiritsevät oppilaat on kyllä aina tosi kurjia, koska silloin ne, jotka haluavat opiskella tosissaan, saavat kärsiä siitä siten, että eivät pysty keskittymään :/ Mulla on valitettavasti niin paljon kokemusta tästä yläaste ajoilta. Mutta onneksi ne on nyt siirretty opiskelemaan toisen opettajan kanssa, että te muut saatte opiskelurauhan! :)

      Poista
  2. Tosi hyvä teksti! Suomen itsenäistyminen on kyllä tosi kiinnostava aihe ja viimeisin historian kurssi käsittelikin just Suomen lähihistoriaa ja se oli tosi kiinnostavaa. Itekkään en malta oottaa Linnan juhlia ja varsinkaan mansikkkaa ja Milla Grönmania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset! :) Just tuo kurssi olikin mun suosikki kaikista historian kursseista mitä lukiossa käytiin. Meillä oli lukiossa myös tosi hyvä historian opettaja, joten hänen opetustyylinsä nosti kiinnostusta aihetta kohtaan vielä entisestäänkin :) Multa meni mansikkkan linnaan meneminen kokonaan ohi kynttiläpolulla käynnin takia, mutta onneksi näin sentään hänen haastattelunsa myöhemmin illalla! :)

      Poista
  3. Mäkin odotan Linnan juhlia, varsinkin nyt tänä vuonna juhlavuoden kunniaksi! :D Hyvin kirjoitettu teksti ja ihanaa itsenäisyyspäivää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnan juhlat oli kyllä upea päätös tämän vuoden itsenäisyyspäivälle, ihan vaan jopa tv:n välityksellä! Kiitos paljon, vähän myöhässä ♥

      Poista
  4. Kauniisti kirjoitettu! Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita ajatuksia! <3 Hyvää itsenäisyyspäivää myös sulle :)

    VastaaPoista
  6. Kauniisti kirjoitettu postaus! <3 Ihanaa torstaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon! ♥ Ihanat torstait myös sinne ♥

      Poista
  7. Mua on myös aina historia kiinnostanut paljon ja myöskin Suomen itsenäistyminen sekä sodat:) Kyllä itsenäisyyspäivä laittaa aina pohtimaan oikeesti sitä miten hyvin meillä on asiat ja arvostamaan sitä mitä on. Hyvin kirjoitettu teksti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista molemmista on kyllä tosi mielenkiintoista lukea juttuja! Mun kummi asuu työnsä puolesta Lontoossa ja monta kertaa hän onkin sanonut, että osaa arvostaa joitakin itsestäänselviä asioita Suomessa paljon enemmän, kun asuu ulkomailla :D Kiitos paljon ♥

      Poista