lauantai 18. marraskuuta 2017

Yksin olemisesta ja yksinäisyydestä

Vaikka haluan pääasiassa pitää tämän blogin pirteänä ja positiivisena paikkana, tämä oli aihe, josta halusin välttämättä kirjoittaa jotakin. Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat hyvin samankaltaisia sanoja, mutta ne tarkoittaa aivan eri asioita. Itse miellän yksin olemisen sellaiseksi, että on omasta vapaasta tahdostaan välillä yksin ja nauttii siitä. Esimerkiksi minun mielestäni välillä on ihanaa jäädä yksin kotiin viikonlopuksi. Silloin saa kuunnella sellaista musiikkia kuin haluaa, niin kovaa kuin haluaa ja katsoa televisiosta ihan mitä tahansa tekee mieli.
nimetön
Kaikenkaikkiaan mä nautin yksin olemisesta tosi paljon ja tarvitsenkin välillä ihan sitä omaa aikaa. Saan aika harvoin olla kokonaan yksin kotona, mutta onneksi on olemassa oma huone, jonne saa aina mennä, kun haluaa olla yksin. Kun mä oon yksin, mä kuuntelen musiikkia tai kirjoitan ajatuksia jonnekin ylös. Useimmiten mun kalenteri päiväkirjaan. Sinne kirjoittelen lyhyesti päivän tapahtumista ja ylipäätään fiiliksistä. Tätä mä oon tehnyt nyt jo neljän vuoden ajan, enkä varmasti tuu ihan heti lopettamaankaan. Nyt myöhemmin on ollut esimerkiksi tosi hauska lueskella joitain 15-vuotiaan Sofian ajatuksia. Yksin ollessa mä myös monesti katselen eri sarjoja ja elokuvia koneelta.
nimetön
Jos kuitenkin ollaan tarkkoja, niin kukaanhan ei koskaan ole ihan yksin. Maapallolla elää yli seitsemän miljardia ihmistä, joten on täysin mahdotonta että kukaan olisi yksin. Siksi tuntuukin niin oudolta, että jotkut tuntevat olonsa yksinäisiksi, vaikka ympärillä on niin paljon muita ihmisiä. Ei toki sovi unohtaa myöskään sitä, että luokan suosituinkin oppilas saattaa tuntea olonsa oikeasti yksinäiseksi. Yksinäisyys on kauhea ja raskas tunne. En haluaisi kenenkään tuntevan oloaan yksinäiseksi, koska se on kamalinta ikinä. Ei ole ketään, jolle kertoa uutisista, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Onneksi itse olen päässyt tuosta tunteesta eroon, vaikka yläasteen aikana tuntuikin että tämä on täysin pysyvä tunnetila.
Untitled
Yläasteen aikana mulla ei siis varsinaisesti ollut ketään ystävää, lähinnä vain kavereita, jolle olisin pystynyt avautumaan oikein kunnolla. En viettänyt luokkalaisteni kanssa ollenkaan aikaa vapaa-ajalla, hyvä jos edes tervehdimme toisiamme. Olimme vain niin eri planeetoilta. Onneksi kaikki muuttui, kun menin lukioon. Löysin heti ihmisiä, joiden kanssa olin samalla aaltopituudella ja joille pystyin kertomaan ihan kaiken. Näiden ihmisten kanssa yhteydenpito on säilynyt, vaikka asummekin nykyään kaikki eri paikkakunnilla ja se on aivan ihana asia. Vaikka viihdynkin suurimman osan ajasta yksin, kuten jo aiemmin sanoinkin, en silti tiedä mitä olisin tehnyt, jos lukiostakaan ei olisi löytynyt niitä aitoja ja oikeita ystäviä. Siispä olenkin niin kiitollinen kaikista ystävistäni tällä hetkellä. En nyt sano nimiä, mutta tunnistatte itsenne kyllä tästä tekstistä, siispä kiitos

Tämä postaus on tähän mennessä mun postauksista kaikista henkilökohtaisin, vaikka olisin toki voinut vielä syvemmällekin mennä tähän aiheeseen. Ja kieltämättä mua vähän jännittääkin julkaista tämä. Kertokaa toki rehellisesti mielipiteenne, että pitäisikö minun jatkossakin kirjoittaa tämän tyyppisiä postauksia, vai saako tämä suosiolla jäädä viimeiseksi. Ainiin, tämän postauksen kuvat on otettu viime kesänä, kun oltiin ajelemassa auringonlaskun aikaan. Muokkasin ne vain tätä postausta varten mustavalkoisiksi.

16 kommenttia:

  1. Hyvä teksti tärkeästä aiheesta. Ite luen blogeista paljon mieluummin tällaisia rehellisiä ja aitoja tekstejä kuin kiiltokuvameininkiä.
    Oon kärsiny yksinäisyydestä monta vuotta, ja se oli todella kamalaa aikaa. Toki miulla oli puolisoni jonka kanssa elelen siis edelleen, mutta ei ainuttakkaan ystävää jolle oisin voinut laittaa viestiä tai soittaa. Se tyhjyyden tunne on ihan sanoinkuvaamaton. Ehkä koko yksinäisyyden tarkotus oli, että ossaan arvostaa elämässäni olevia tärkeitä ihmissii nyt ihan eri lailla. Vaikeimman kautta piti siihenkin koulia, mutta niin kai se mennee monessakin asiassa.
    Yksinäisyys on harvemmin itseaiheutettua, itselläni suurin tekijä oli sairastumiseni. Sairastin koko nuoruuteni masennusta jonka vaikeusaste vaihteli paljon. Tämä sairaus karsi aika tehokkaasti elämästäni hyvänpäivän tutut, kaverit sekä jotkut ystävätkin. Myönnettäköön, että oon hiukan katkera. Silti, elämä nykyään on hyvää, paikkakuntaa vaihettu ja vointi aina vain parempi sekä saanut ystäviä jotka eivät ole hylänneet mielenterveysongelmien takia.
    Miekin tarvitsen sitä yksinoloa/omaa aikaa, mutta se on tietoisesti kaivattua eikä sitä voi mitenkään verrata itse yksinäisyyteen. Kuten kirjoititkin, ne on ihan eri asioita. Kun saan olla täysin omissa oloissani, nukun niin pitkään kuin huvittaa, teen mitä huvittaa ja lataan akkuja arkea varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin kiitos ihanan pitkästä kommentista! :) Onpa kurjaa kuulla, että säkin oot joutunut kärsimään yksinäisyydestä ja vielä noin kauan aikaa :/ Onneksi sulla on kuitenkin koko ajan ollut sun puoliso rinnalla. Tuo on kyllä totta, mitä sanoit siitä, että tärkeitä ihmisiä osaa arvostaa ihan erillä lailla ja muutenkin mun ajattelutapa on muuttunut. Oon aina ajatellut, että ystävien kanssa ollaan joka päivä tekemisissä jollakin tapaa, mutta toiselle paikkakunnalle muuttaminen on todistanut ettei se sitä tarkoita. Kaikilla on omat kiireensä, eikä aina kerkeä viestittelemään tai soittamaan, mutta silti ne tosiystävät on ja pysyy ♥
      Mun suurin syy yksinäisyyteen silloin yläasteen aikana oli yksinkertaisesti vain se, että mulla ei ollut mitään yhteistä mun luokkalaisten kanssa ja heidän kanssaan oli tosi vaikeaa puhua mistään. Meillä oli ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet ja muutenkin suurin osa mun luokkalaisista oli sellaisia, että en tykännyt heistä persoonana.
      Oma aika on kyllä välillä ihan parasta. Hyvää joulun odotusta sulle! ♥

      Poista
  2. Ihana kuulla että sitten lukiossa löysit itsellesi hyviä ystäviä ympärille <3 Tosi hyvin kirjoitettu teksti ja totta, yksin ja yksinäisyys on eri asioita. Itsekin viihdyn hyvin myös omissa oloissa omia juttuja tehden useinkin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista Emma ♥ Mäkin vietän kyllä suurimman osan vapaa-ajastani yksin, mutta ihan omasta tahdosta tosin :D

      Poista
  3. Tosi hyvä, että kirjotat myös tällasesta syvällisemmästä aiheesta! Blogi voi olla positiivinen, vaikka silloin tällöin mennnäänkin pintaa syvemmälle. Sillä tavalla pääsee myös tutustumaan itse bloggaajaan paremmin! Yksin oleminen on tosi ihanaa, kun saa juurikin tehdä vain sitä, mitä itse haluaa. Yksinäisyys taas on todellakin ihan eri asia eikä siinä ole mitään mukavaa. Onneksi sait lukiosta ihania ystäviä, joille voit avautua asioista! Mulla on tapana sanoa, että jos selviää yläasteesta, niin selviää kaikesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon Sini! ♥ Tää oli mun ensimmäinen vähän syvällisempi postaus ja tuntuu jo tämän yhden postauksen perusteella, että tällaisista saan itsekin enemmän irti. Oon edelleenkin niin onnellinen siitä päätöksestä, että uskalsin mennä ihan vieraaseen lukioon, josta en tuntenut ketään, koska sieltä sain niin ihania ystäviä ♥ Tuo sun viimeinen lause tiivistää kyllä tosi hyvin kaiken sen, mitä ajattelen!

      Poista
  4. Mäkin tykkään syvällisemmistä aiheista! Pystyin myös samaistumaan, mäkin tykkään tosi paljon olla välillä yksin ja tarvitsen aika ajoin sitä ihan omaa aikaa. Silti se on niin eri asia kuin tuntea olonsa yksinäiseksi, mitä mäkin olen joskus kokenut. Tosi hyvin kirjoitettu Sofia! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sanat ei edes riitä kuvaamaan sitä, miten suuri ero noilla kahdella asialla on. Yksinäisyyttä on niin vaikeaa kuvailla, vaikka luulen, että se on kaikille tuttu tunne ainakin jossain määrin jossakin vaiheessa elämää. Iso kiitos kommentista Elli ♥

      Poista
  5. Tosi mahtava teksti sulta! Mä arvostan ihan todella paljon et pystyy puhumaan (tai tässä tapauksessa kirjoittamaan) näinkin vaikeista asioista. Mun mielestä nää henkilökohtaisimmat postaukset on jokaisen blogissa mielenkiintoisimpia ja saa varmasti muiltakin suuremman huomion :) Pystyn samaistumaan sun yläasteaikoihin nimittäin mulla se meni aivan samalla tavalla. Tilanne ei oo muuttunut paljoa niiden vuosien jälkeen vaan päinvastoin ; tuntuu et oon vaan menettänyt melkein kaikki kivat ihmiset mun ympäriltä. No, katse kohti tulevaisuutta ja uusia tuulia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti niin paljon Ella! ♥ Munkin mielestä nämä syvällisemmät ja henkilökohtaisimmat postaukset on kaikkein mielenkiintoisimpia muiden blogeissa ja luen niitä ehkä jopa mieluummin kuin ns. "tavallisia" postauksia. Sellaisiakin postauksia, joissa saadaan vain pintaraapaisu bloggaajan elämään on toki myös ihan kivoja, mutta syvällisemmät tekstit on kivaa vaihtelua! Musta tuntuu, että yläaste on tosi monelle se kaikkein vaikein vaihe elämässä, mutta niinkuin Sini tuolla ylempänä jo sanoi, niin jos selviää yläasteesta, selviää mistä tahansa. Tsemppiä jatkoon! ♥

      Poista
  6. Hyvä että kirjotit aiheesta, se koskettaa nimittäin varmasti monia! Ehdottomasti tällaisia lisääkin, tällaiset syvälliset postaukset on musta tosi mielenkiintoisia. Mulla kävi kans niin että musta tuli tosi yksinäinen joskus yläasteaikoina, eikä sen jälkeen ole oikein ollut kavereita, mutta ihana kuulla että sä löysit lukiosta uusia tuttavuuksia! :) Ja nättejä kuvia tässä, sopii hyvin postaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon! ♥ Varmasti jatkossa on tulossa myös tällaisia lisää, koska musta tuntui tätä postausta kirjoittaessa, että tällaisia postauksia haluan tehdä myös jatkossa. Tuo oli tosi harmi kuulla :/ Yläaste tosiaankin on vaikeaa aikaa monille. Tsemppiä jatkoon ♥

      Poista
  7. Yksinäisyys koskettaa meistä monia. Mä muistan joskus kun mun ympärillä oli oikeesti paljon ihmisiä ja silti tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi :( Onneksi pääsin siitä eroon, mutta pienilläkin jutuilla voi auttaa toisen yksinäisyyteen. Rohkea postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuokin on mulle tuttu tunne, nimenomaan juuri sieltä yläasteelta. Tavallaan tunsin itseni syrjityksikin ajoittain. Tuntui, että kaikilla oli mahtavia suunnitelmia viikonlopuille ja itse vietin jokaisen perjantai- ja lauantai-illan omassa huoneessani Simsiä pelaillen tai elokuvia katsellen. Kiitos paljon Niina! ♥

      Poista
  8. Voin kyllä samaistua tohon yksinäisyyteen. Mulla on ystäviä joo, mutta välillä tuntuu siltä,että ollaan kaikki niin eri elämäntilanteissa ja, että oon välillä niin yksin. Lisäks mun vuorotyö eristää mua muista ihmisistä, kun työajat on mitä on.. :( Rohkea postaus ja ehdottomasti lisää henkilökohtaisempia postauksia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, harmi kuulla :/ Ehkäpä se kuitenkin tuosta pikkuhiljaa tasaantuu! Kiitos paljon Terhi! ♥

      Poista