lauantai 28. lokakuuta 2017

Mitä nimeni kertoo minusta?

Ensimmäisenä törmäsin tähän haasteeseen ihanan Nooran blogissa (sinne pääset tästä), mutta alunperin tää haaste on lähtenyt liikkeelle täältä. Haasteen ideana on siis kirjoittaa oman nimensä jokaisesta kirjaimesta jokin adjektiivi, joka kuvaa oma itseään positiivisessa mielessä. Otin Nooran tapaan myös mun toiset nimet tähän postaukseen mukaan. Postauksen kuvina toimii pari vuotta sitten otetut kuvat, joten älkää ihmetelkö kun osissa kuvista mun hiukset on tummemmat ja silmälasit erilaiset kuin nykyisin :-D
DSC_0288
Sinnikäs - Tästä on ollut jo aiemminkin puhetta. En todellakaan oo luovuttaja tyyppiä ja menen vaikka läpi harmaan kiven lannistumatta ja jatkan yrittämistä.
Omistautunut - Oon todella omistautunut niihin juttuihin mitä teen ja keskityn niihin ihan täysillä. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa tämä blogi. 
Fiksu - Tähän kohtaan oli jotenkin supervaikea keksiä mitään adjektiivia. Monet on sanoneet mua fiksuksi, joten päädyin sitten loppujenlopuksi laittamaan tämän tähän.
Iloinen - Onhan mulla toki niitä huonojakin päiviä, jolloin ei huvittaisi tehdä mitään muuta kuin maata sängyn pohjalla monen peiton alla. Suurimman osan ajasta oon kuitenkin iloinen.
Auttavainen - Oon koko elämäni ajan ollut sellainen, että haluan auttaa muita ihmisiä ja teen parhaani auttaakseni muita.
DSC_0297
Innostuva - Voi kuulkaas, oon ihan niinkuin jotkut pienet lapset silloin kun innostun jostain. En malta pitää suutani kiinni silloin kun olen innostunut jostain ja kaikenlisäksi innostun kaikesta ihan super helposti.
Dokumentoiva - Siis nyt oli niin vaikea kirjain, että oli pakko vähän kaivella netistä jotain D:llä alkavia adjektiiveja ja tämä tuli vastaan. Koska otan aika paljon kuvia, niin voisi kai sanoa, että olen aika dokumentoiva ihminen.
Anteeksiantava - Joskus voisi jopa sanoa, että olen liiankin anteeksiantava. Minkäs sitä kuitenkaan luonteelleen mahtaa.
DSC_0705
Aito - Oon aidosti oma itseni, enkä esitä mitään. Uskallan myös näyttää kaikki tunteeni ilosta suruun ilman minkäänlaisia esteitä.
Nuori - Oon myös ikäni puolesta nuori, mutta tarkoitan tällä kohdalla sitä, että mun juttujen taso on välillä kyllä niin alhainen, että mua voisi luulla ala-aste ikäiseksi :-D
Nauravainen - Nauran tosi paljon ja nauraminen on parasta mitä tiedän. Sanonnan "Nauru pidentää ikää" perusteella mun pitäisi elää vaikka kuinka kauan aikaa, koska nauran melkein koko ajan :-D
Ennakkoluuloton - Yritän olla mahdollisimman ennakkoluuloton kaikkia kohtaan, vaikka välillä se on kyllä kieltämättä vähän haasteellista.
Lapsirakas - Mun tulevasta ammatistakin sen kyllä voi päätelläkin. Rakastan olla lasten kanssa tekemisissä ja nyt kun oon ollut melkein kuukauden päiväkodissa harjoittelussa, niin on tullut todettua se, että tämä todellakin on mun juttu
Inhimillinen - Oon elämäni aikana tehnyt paljon virheitä ja tulen varmaan tekemäänkin, mutta se on täysin inhimillistä.

Tätä postausta oli kyllä hauska tehdä ja joitakin adjeketiiveja oli yllättävän vaikea keksiä! Mitenkäs te, oletteko te jo tehneet tätä kyseistä haastetta?

16 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Monia juttuja, esimerkiksi toi nauraminen on iha sama mun kohdalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hahah, hauska kuulla, että pystyit samaistumaan joihinkin kohtiin :D

      Poista
  2. Kiva, kun säkin teit tän ja tosi kivasti teitkin! Itekki nauran paljon ja innostun helposti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! :) ♥ Joskus toi innostuminen on kyllä vähän petollistakin, jos innostun liian aikaisin jostakin jutusta ja loppujenlopuksi se juttu ei sitten toteudukaan :D

      Poista
  3. Tosi kiva postaus ja kivoja kuvia, tunnistan kyllä ittenikin tosi monesta kohtaa vähän liiankin hyvin, haha :-D Jos sulle saa antaa postausehdotuksia niin musta olis tosi kiva kuulla enemmänkin sun opiskeluista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset! Postausehdotuksia saa aina antaa, otan ne enemmän kuin mielelläni vastaan :) Laitan tuon ehdotuksen ehdottomasti ylös!

      Poista
  4. Kivasti toteutit tän Sofia! Oon kyllä just saanu susta tollasen käsityksen kun ittees kuvailitkin <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana postaus, tuli hyvälle mielelle tästä! :) Täytyy laittaa itsellenikin tämä postausidea ylös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Laita vaan, koska näitä on kyllä ollut kiva lukea muidenkin blogeista :)

      Poista
  6. Tää oli kiva postaus! :) Näitä adjektiiveja oli hauska keksiä ja tän postauksen kautta oppii paljon muista bloggaajista! :) Muutama sama adjektiivi löytyy myös mun postauksesta :)

    VastaaPoista
  7. Hahah sulla oli kyllä vaikeita kirjaimia tässä, ihanaa lisähaastetta! :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä yllättävän haasteellinen, hahah :D

      Poista
  8. Näitä postauksia on ollut mukava lukea, muistan joskus kun tälläisiä kirjan juttuja oli esimerkiksi Irc-galleriassa :D Vaikea kyllä keksiä joihin kohtiin mitään. Susta saa kyllä fiksun ja lapsirakkaan kuvan näin bloginkin perusteella :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään lukea kaikkia tämän tyyppisiä postauksia blogeista todella paljon :) Tosi piristävää kuulla, että musta saa tuollaisen kuvan myös blogin välityksellä, kiitos paljon! ♥

      Poista