perjantai 21. heinäkuuta 2017

Heinäkuun kosmetiikkasuosikit

Parin päivän hiljaisuuden jälkeen oon taas täällä. Oikeastaan mun piti kirjoittaa ja julkaista tää postaus jo eilen, mutta eilinen olikin aika kiireinen päivä, kun ensin käytiin Siljan kanssa Evijärvellä päivällä ja sitten illalla lähdettiin Marikan kanssa käymään Keskisellä (ajattelin tehdä niistäkin ostoksista erikseen postauksen, vaikka en mitenkään mahdottomasti tavaraa tällä kertaa ostanutkaan), vaikka ei oltu suunniteltu sitä etukäteen oikeastaan mitenkään. Lähdettiin matkaan puoli viideltä iltapäivällä ja oltiin kotona vasta joskus vähän ennen yhtätoista. Tässä kuussa julkaisen periaatteessa kaksi suosikit postausta, mutta tässä ensimmäisessä keskityn pelkästään kosmetiikkatuotteisiin ja toisessa sitten enemmän elokuviin/sarjoihin, kirjoihin ja ylipäänsä muihin asioihin. Mutta nyt siis vuorossa kosmetiikka!
DSC_0513
Copper Eyeshadow & Brow Kit - Tämähän on yksi Helsingin ostoksista ja oon tässä parin viikon aikana ollut niiiin tyytyväinen tähän kuin olla ja voi!  Paletin kolme luomiväriä on tosi ihanan värisiä, niissä riittää pigmenttiä ja kaikenlisäksi nää luomivärit oikeesti kestää luomilla koko päivän ilman että niitä tarvitsisi lisätä päivän aikana. Kulmaväreissäkään ei ollut mitään valittamista, paitsi niihin tarkoitettu sivellin oli mun makuun liian kova.

Essence Prismatic Rainbow Glow Highlighter - Mun ensimmäinen ja ainakin tähän mennessä ainoa highlighter. Kun noi kaikki neljä sävyä yhdistää, niistä tulee tosi kivan sävyinen highlighter. Oon kuitenkin lähinnä harjoitellut tuolla vain kotona, koska en oo mikään hyvä highlighterin kanssa vielä.

Essence All About Matt Fixing Compact Powder - Tää on ollut mun luottotuote tosi kauan aikaa ja kuten näätte, tätä todellakin on käytetty aika ahkerasti. Tää kiinnittää meikin paikoilleen tosi hyvin ja annan plussaa myös todella edullisesta hinnasta! Mulla oli viime joulukuussa joulukalenterina Essencen kalenteri ja tämän yksilön sain siitä kalenterista, kuten purkin ulkoasusta voi huomata :D
DSC_0514
Nyx Shine Killer Primer - Musta tuntuu, että tää on ainakin miljoonas kerta kun tää primer näkyy mun blogissa, mutta en voi lakata ylistämästä tätä :D Ei tää nyt ihan kaikkea kiiltoa vie pois kasvoilta, mutta suurimman osan kuitenkin ja ainakin paljon paremmin kuin muut primerit mitä oon kokeillu tässä about vuoden aikana.

Nyx Lingerie Liquid Lipstick - Tää on aika tuore ostos, mutta pääsee silti mun suosikkeihin. Koostumus tässä on mun mielestä tosi kiva ja plussaa myös siitä että värivaihtoehtoja on useita! Kaikille siis löytyy varmasti se mieluinen. Mun mielestä on myös kiva, että toi purkki on iso. Ainoa huono puoli on, että tuota on hankala levittää, koska se applikaattori on aika leveä. Kun kokeilin tuota ensimmäistä kertaa, mun huulipunat oli jossakin ihan muualla kuin huulissa, hahah.
DSC_0515
Essence Liquid Ink Eyeliner - Kokeilin lukuisia eri eyelinereita (tosin vain Essenceltä) ennen kuin löysin sellaisen, johon oon tyytyväinen. Tässä eyelinerissa on sopivan ohut pää, joten tällä saa aikaiseksi myös tosi tarkkaa jälkeä ja tää kuivaa aika nopeasti mikä on ainakin mun mielestä hyvä juttu, ettei rajaukset sitten leveä ja sotkeennu. Tästä on saatavilla myös vedenkestävä versio, mutta itse en käytä vedenkestäviä silmämeikkejä.

Essence Ultra Last Lipliner - Nimensä mukaisesti todellakin kestävä! Ei lähde sitten ollenkaan koko päivän aikana. Yleensä en tykkää huultenrajauskynistä, joissa on oiken se kynän terä, mutta tää on kyllä poikkeus. Se terä ei ole liian kova ja siitä irtoaa helposti väriä huulille. Olen törmännyt myös sellaisiin huultenrajauskyniin, joita joutuu painamaan tosi lujaa, eikä niistä siltikään tule minkäänlaista jälkeä huulille.
DSC_0516
Herbina Paradise Passion Body Mist - Sain tän mun serkulta joskus keväällä ja rakastuin heti tämän tuoksuun. Jotenkin kevään edetessä tämä kuitenkin jotenkin unohtui ja aloitin tän käytön uudestaan nyt kesällä. Tämän tuoksu ei ole liian voimakas ja tätä ei tarvii lisätä hirveän montaa kertaa päivän aikana. Mulle tulee tämän tuoksusta mieleen ananas limsa :D

Basiderm Oil Control Foam Wash - Äiti hankki tämän kasvojen puhdistusaineen joulun jälkeen. Mulla on tosi helposti rasvoittuva iho ja tämän pesuaineen pitäisi vähentää sitä ihon öljyisyyttä. Öljyisyydessä en oo oikeastaan huomannut mitään eroa, mutta ainakaan tämä ei jää kiristämään ihoa käytön jälkeen kuten jotkut aikaisemmat kokeilemani puhdistusaineet. Lisäksi tämä on alkoholiton mikä on myös hyvä juttu!

Nivea Oil in Lotion Cherry Blossom & Jojoba oil - Tää on oikeesti äitin oma, jota oon tässä vähä lainaillu pitkin kuukautta, hahah :D Mut joo, tää pääsi mun suosikkeihin, koska tää kosteuttaa ihoa kivasti ja tässä on tosi ihana tuoksu. Ostan todennäköisesti äitille ja mulle uuden purkin tätä sitten kun tuo on loppunut.

Tiedän kyllä, että heinäkuu ei ole vielä loppunut, mutta olin malttamaton ja tulin postaamaan tämän jo nyt. En usko, että enää näiden kymmenen päivän aikana kerkeen löytämään mitään uusia kosmetiikkalemppareita.

Huomenna olisi taas vuorossa juhlia, nimittäin äitin tädin 80-vuotissynttärit. Ne alkaa kolmelta iltapäivällä ja sinne on kutsuttu äitin kaikki 28 serkkua perheineen, joten meitä tulee olemaan ihan kiitettävä määrä siellä :D Huomenna illalla puolestaan mun pikkuserkku tulee perheineen meille ja ne on ilmeisesti yötä meillä. Touhuntäyteinen viikonloppu siis edessä taas vaihteeksi! Onko tää mun suosikit teille tuttuja? Entä mitä aiotte tehdä nyt viikonloppuna?

-Sofia

20 kommenttia:

  1. Ah tuo sateenkaarihighlighter on ihana♡ Tuota Essencen puuteria haluaisin kyllä kokeilla, pitää ostaa se testiin, kunhan edellinen loppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ♥ Tuo on kyllä tosi hyvä puuteri, vaikka se onkin todella halpa :D Ehdottomasti yks sellanen tuote, jota tuun käyttämään niin kauan kun noita vaan kaupassa myydään!

      Poista
  2. Nyxin Primer on tuttu! :) Nyt mulla on se Nyxin HD-primer, mikä on kans tosi hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mä en oo koskaan kokeillukaan :D Pitää ottaa testiin sitten kun tuo loppuu ihan vaan mielenkiinnosta!

      Poista
  3. Kivat suosikit! Multa löytyy käytöstä Nyxin se vihreä primer minkä on tarkoitus neutralisoida punaisuutta ja tykkään kyllä. Voisinkin joskus kokeilla muitakin Nyxin primereita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkään mä en oo kokeillu koskaan, mutta mielenkiinnosta voisin ostaa sitäkin :D Mun mielestä on hauska kokeilla aina erilaisia tuotteita.

      Poista
  4. Tosi kivoja! Pitääpä alkaa ostaan enemmän noita essencen tuotteita, kun niistä kuulee vaan hyvää joka paikasta! 🙊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on kyllä hinta-laatusuhde kohdillaan ja se onkin yks syy minkä takia suurin osa mun meikkipussin meikeistä onkin Essencen :D Voin suositella etenkin tuota puuteria ja sit kaikkia ripsivärejä! Tähän päivään mennessä en oo pettyny vielä yhteenkään Essencen ripsariin.

      Poista
  5. Tosi kivoja suosikkeja! Tota essencen puuteria voisin iteki testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suosittelen! Vaikka ei tykkäiskään, niin ei siinä hirveästi menetä, kun yks tollanen purkki on tosi halpa :D

      Poista
  6. Essencen mattapuuteri on niin hyvä! Mulla on nyt yks käytössä ja pari kaapissa odottamassa, heh :D Toi Nivean rasva oli sellanen, että meille tiibetit nuoli koko ajan jalkoja, kun tota laitto ni se on jäänyt vähän kaappiin, ku en halua,että ne syö sitä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ostin ensimmäisen purkin joskus viime vuonna, koska kaverit kehu tuota. Ja on kyllä ehdottomasti kaiken kehumisen arvonen! :D Aijjaa, vähä jännä! Mikähän tossa rasvassa sit on, että se noin houkuttelee niitä :D

      Poista
  7. Oon ollut melko tyytyväinen Essencen kynsilakkoihin, niitä on niin kivan värisiä ja hintakaan ei ole paha. Myös kulmakynä ja ripsari ovat toimivia! Sen sijaan oon aika pettynyt Essencen Eye & face palettiin sekä peitevoiteeseen. Paletin sävyt on kivan hempeitä, mutta pigmentti on olematon ja peitevoide ei peitä silmänalusia. Myös ne huulipunat ovat vähän niin ja näin, osa levittyy hirmu sotkuisesti, mutta toiset levittyvät helposti ja lopputuloksesta tulee kiva. Mun suhtautuminen tähän merkkiin on siis vähän kaksijakoinen, mutta jatkossa aion käyttää noita hyväksi todettuja tuotteita sekä antaa mahdollisuuden testaamattomille tuotteille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on muutama Essencen kynsilakka ja oon kyllä tykännyt niistä! Mä oon vaan aika laiska kaikkien kynsilakkojen kanssa, enkä hirveän usein lakkaile kynsiä :D Mä en oo kokeillukaan tuota Eye & face palettia, mutta oon monesti miettinyt, että ostaisin jommankumman niistä. Mä oon kokeillut Essenceltä kahta eri peitevoidetta ja toisesta en hirveästi tykkää. Se kuivuu tosi nopeasti ja sitä on hankala yrittää levittää. Mutta toiseen oon kyllä ollut ihan tyytyväinen :) Tähän mennessä oon kyllä tykännyt kaikista Essencen huulipunistakin :D

      Poista
  8. Essencen tuotteet on niin hyviä! Mun lemppareita on just toi eyeliner, mut vedenkestävänä (en enää muuta käytäkään) ja Essencen peruskynsilakat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä joo! :) Ja suurin syy miksi tykkään niiden tuotteista on se, että niiden tuotteet on kyllä hintansa arvoisia. Käyttäisin varmaan muuten myös vedenkestävää versiota ripsareista ja eyelinereista, mutta oon jotenkin sen verran laiska iltaisin, että mulla ei riittäisi kärsivällisyys niiden puhdistamiseen :D Sen takia olenkin tyytynyt noihin "normaaleihin" versioihin ripsareista ja eyelinereista.

      Poista
  9. Kivoja suosikkeja sulla! :) Tuota NYXin primeria pitää kyllä kokeilla jossain vaihessa :) Tykkään myös noista NYXin Lingerie Liquid Lipstickeistä! Vaikkakin sitä on välillä hankala laittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite ainakin oon tykännyt tuosta Nyxin primerista, joten suosittelen! :) Ja ehkä sen parhaan levittämis tavan oppii ajan kanssa, mutta ainakin vielä tuon levittäminen on mulle hieman haastavaa :D

      Poista
  10. Heips! Sulla tosi kivan näkönen blogi. Ja näitä suosikkipostauksia on mukava lukea! =) Liityin lukijaksi!

    emmasiniblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, kiva että tykkäät! :) Käyn tsekkaamassa myös sun blogin!

      Poista