lauantai 13. toukokuuta 2017

Viisi kaupunkia, joihin haluaisin matkustaa

Ihan ensimmäisenä haluan kiittää kaikkia blogini uusia lukijoita ja kaikkia, jotka ovat viime aikoina kommentoineet postauksiini!  Vaikka kirjoitankin blogia lähinnä ihan vaan omaksi ilokseni, on aina piristävää huomata, kun joku kommentoi postauksiani tai liittyy lukijaksi.

Muutama päivä sitten kirjoittaessani blogiystäväkirja postausta, aloin oikein kunnolla selailemaan vanhoja kuvia tuolta Lontoon reissulta. Sen myötä mieleeni tulikin, että voisin kirjoittaa postauksen, jossa listaan viiisi kaupunkia, joihin haluaisin matkustaa jossain vaiheessa elämääni. Postauksen kuvat on otettu Googlesta sekä Weit:sta.
Paris
1. Pariisi
Haluaisin varmaan kaikista eniten kaikista näistä kaupungeista päästä käymään Pariisissa. Suurin syy siihen on varmaan siinä, että mun mielestä ranska on aivan ihana kieli ja haluaisin ehdottomasti opetella puhumaan sitä joskus. Lisäksi kuvittelen ranskalaiset todella ystävällisiksi ja avuliaiksi ihmisiksi. Monet Pariisissa käyneet hehkuttavat myös aina sitä, kuinka ihana kaupunki se on ja kuinka he tulevat vielä jonain päivänä käymään siellä uudestaan.
New York
2. New York
Tää tuskin tulee yllätyksenä, koska rakastan shoppailua ja New Yorkissa on tooosi laajat shoppailumahdollisuudet. Ja kaikkien amerikkalaisten elokuvien perusteella rakastaisin tosi paljon New Yorkissa olemista. En oo ikinä käyny missään näin suuressa kaupungissa, joten olisi mielenkiintoista päästä joskus käymään!
Berliner Fernsehturm in der Dämmerung
3. Berliini
Saksa on aina kiehtonut mua maana tosi paljon. Oon lukenu saksaa 10 kurssin verran lukiossa, joten osaan myös jonkin verran sitä puhua, vaikka mun kielitaito onki tosi heikko. Perusjutut luonnistuu kyllä kuitenkin. Ollaan saksan tunneilla katottu jotain videoita Berliinistä ja se näyttää ainakin mun silmään tosi kivalta kaupungilta.
Sydney
4. Sydney
Mun serkku asu pari vuotta sitten hetken aikaa Sydneyssä ja hän ainakin kehui kaupunkia erittäin paljon. Ja olisihan se nyt siistiä päästä käymään Australiassa joku päivä! Oon tutustunu Instagramin kautta yhteen australialaiseen ja nyt kuukauden ajan olen snäppäillyt hänen kanssaan. Hän on kertonut myös paljon erilaisia asioita Australiasta ja kaikki jutut kuulostaa vaan niin kiehtovilta!
Kööpenhamina
5. Kööpenhamina
Kööpenhamina ihan vaan sen takia, että vaikka olen käynyt Tanskassa, en sillä reissulla päässyt käymään pääkaupungissa ollenkaan. Tämän kuvan perusteella kaupunki näyttää ainakin jollain tasolla ihan samanlaiselta kuin Oslo, mutta tykkäsin Oslosta tosi paljon silloin pari vuotta sitten, joten miksi en tykkäisi myös Kööpenhaminasta.

Nyt mulla on kiire mennä syömään jotain iltapalaa ennenkuin Euroviisujen finaali alkaa puolen tunnin päästä. Oon samalla tosi innoissani, mutta samalla harmittaa, koska seuraaviin Euroviisuihin on taas vuosi aikaa :/

Mihin kaupunkeihin te haluaisitte vielä matkustaa? :)

-Sofia

14 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus! <3 Voisin kans tehdä tän! :) Noi listan kaupungit on kyllä ihania, oon käynyt muissa paitsi Sydneyssä - ehkä sinnekin vielä joskus :) Pariisia ja New Yorkia hehkutetaan usein, mutta mun kokemus niistä on vähän sellanen,että ei ne oo niin hienoja kuin miltä näyttää.. vaikka toki ihan mielettömät kaupungit kuitenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tee ihmeessä! :) Tykkään lukea tämän tyyppisiä postauksia! :) Oon huomannu kans joidenkin kaupunkien suhteen sen, että ne ei ookaan niin hienoja kuin on ensin ajatellut.

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Itselläkin haaveissa päästä käymään mahdollisimman monessa paikassa :) New Yorkissa ja Kööpenhaminassa olen ehtinyt jo käydä ja Pariisissa tulee todennäköisesti vierailtua ensivuoden aikana kun muutamme elokuussa Ranskaan! Berliini kiinnostaa tällä hetkellä ehkä eniten, ja Aasiaa olisi ihana päästå reissaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vau, tosi siistiä että muutatte Ranskaan! Haluaisin itsekin muuttaa jossain vaiheessa edes tilapäisesti jonnekin ulkomaille. Aasiassakin on varmasti monenlaisia mielenkiintoisia ja hienoja kaupunkeja! :)

      Poista
  3. Ihana postaus! Itse haluisin käydä kans Sydneyssä :) Pariisi on muuten aivan ihana paikka!

    http://elmiiran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sun kommentin myötä haluan nyt entistä enemmän päästä käymään Pariisissa, hahah :D

      Poista
  4. Itse haluaisin myös köydä Sydneyssä, Pariisissa, New Yorkissa ja Berliinissä. Tää oli kyl aika kiva postaus ja hienoja kuvia olit valkannu! :)

    Http://mmarmoritaivas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vaikuttaa kyllä aivan ihanilta kaupungeilta :) Suuret kiitokset! :)

      Poista
  5. Oii miten ihana postaus!<3 Oon käynyt noista kaupungeista Kööpenhaminassa, New Yorkissa ja Berliinissä :) Köpis on jotenki tosi suloinen ja mukava kaupunki! New York taas on nii mahtava kaupunki ja Berliini mielenkiintoinen. Pariisissa haluaisin käydä siskoni kanssa lähivuosina. Sydney ei sillee kiinnosta, mutta Australia kyllä :) Lisää tälläisiä postauksia!<3@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Sydneystä tosiaan kiinnostuin kaupunkina sen myötä, kun mun serkku asu siellä puoli vuotta poikakaverinsa kanssa. Ollaan monta kertaa suunniteltu muutaman kaverin kans, että lähettäis käymään Berliinissä, mutta ainakaan vielä ei olla pystytty toteuttamaan meidän suunnitelmaa :/

      Poista
  6. itsekin haluisin kauheesti käydä Kööpenhaminassa ja New Yorkissa :D Pariisia voin lämpimästi suositella, se oli must tosi kaunis ja ihana paikka. tuun luultavasti mäkin menemään joskus uudestaan - varsinki disneylandiin!!!

    http://tytonhupakko.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Disneylandissa ois nii mahtava käydä! ♥ Varsinkin kun oon ihan pienestä asti ollut Disney elokuvien fani ja oon siis edelleen, vaikka oonkin jo 18-vuotias! :D

      Poista
  7. Tosi kiva tää postaus! :) Itsekin oon tehnyt joskus vastaavan, mutta tein sen että mihin maihin haluaisin matkustaa! :) Sulla on muutenkin tosi kivan oloinen tää sun blogi! <3

    VastaaPoista