maanantai 8. toukokuuta 2017

Kiireinen viikonloppu

Johan oli tapahtumia täynnä oleva viikonloppu! Ja kaikista hauskintahan tässä on se, että koko lauantai päivä oli aikalailla täynnä kaikkia ennalta suunnittelemattomia asioita. Mennään nyt kuitenkin päiväjärjestyksessä ja alotetaan perjantaista.

Perjantaina kolmen maissa mun piti mennä lauluharjotuksiin sunnuntain kirkkoa varten. Tämä oli siis pakollinen kaikille tulevan kesän isosille. Valittiin siellä sopivat laulut sunnuntaita varten ja laulettiin ne pari kertaa myös läpi. Mä en todellakaan omista mitään hirveän hyvää lauluääntä, mutta silti mun mielestä joskus on ihan kiva lauleskella. Harjotuksista taidettiin päästä joskus vähän ennen viittä ja seuraavaksi menin nopeasti kotiin pakkaamaan tavaroita kun ollaan tosiaan joka viikonloppu Hakalassa. Nopeasti heitin mun tavarat sitte Hakalaan ja lähinkin melkeen samantien sitten ajamaan kohti Kauhavaa. Taisinkin jo eilen mainita, että käväsin mun isosedän sekä hänen vaimonsa luona. Mun mielestä heidän luonaan on aina niin kiva käydä. Nyt vaihdettiin kuulumisia kahdeksaan asti illalla, kunnes mun oli pakko lähteä, koska olin jo luvannu että meen mun tädin kanssa syömään. Käytiin aasialaisessa syömässä ja harmittaa, että muistanu ottaa annoksesta kuvaa, koska ruoka oli tosi hyvää! Mulla oli siinä vaiheessa niin nälkä, että en siinä miettiny mitään kuvan ottamista annoksesta. Vähän yli yhdeksän otettiin sitten suunnaksi kansalaisopiston keikka, jossa äitikin oli siis laulamassa. Perjantaina taisin olla kotona joskus puoli kahden maissa yöllä.
Untitled
Lauantaina äiti tuli mun huoneeseen puoli kymmenen aikaan kyselemään, että olisinko halukas lähtemään tänään Seinäjoelle ettimään mulle ylioppilaslakkia. Vaikka nukuinki yön aikana ainoastaan vähän yli 5 tuntia, olin enemmän kuin valmis lähtemään. Yo-lakki löytyikin aika nopeasti ja sen jälkeen pystyttiinkin kiertelemään muissakin kaupoissa. Emotionista äiti osti mulle pari uutta Nyxin meikkiä ja Suomalaisesta kirjakaupasta löysin itelleni uuden kirjan. Ihan niinku mulla ei aikasemmin olis ollu jo ihan riittävästi kirjoja. Noh, kunhan saan tuon kesken olevan kirjan luettua, seuraava lukematon kirja odottaa mua jo ;) Onneks en tuon enempää kuitenkaan ostoksia tehny, koska yritän nyt säästää parhaani mukaan rahaa. Shoppailureissun päätteeksi käytiin syömässä Panchovillassa ja unohdin taas ottaa omasta ruoka-annoksestani kuvan :D

Tultiin takas kotiin ja melkeen heti sen jälkeen sain kuulla, että Tommi, Sanna ja Matias on tulossa meille tänään. Tommi ja Sanna on siis mun veli- ja siskopuoli ja Matias on Sannan poikaystävä. Myös Jessi tuli lauantaina illalla meille. Katottiin Euroviisujen ennakkokatselua ja istuttiin parvekkeella juttelemassa kaikesta maan ja taivaan välillä. Kävästiin me kaupassaki yhessä vaiheessa hakemassa mässyä. En tarkalleen muista monenko aikaan Jessi lähti kotiin, mutta sen jälkeen me lähettiin Tommin, Sannan ja Matiaksen kanssa Evijärvelle ysäribileisiin. Siellä oli esiintyjänä Aikakone ja sitten lisäksi DJ, joka soitti 90-luvun musiikkia. Äiti vähä suuttu mulle, että lähin sinne, koska mun piti olla sunnuntaina aamulla jo yheksän mais kirkossa. Pääsin lauantaina yöllä nukkumaan vasta joskus puoli neljän mais.
Untitled
Eilen, eli sunnuntaina herätyskello herätti 7.15. Vaikka olin yliväsyny, nousin kuitenkin heti sängystä ja aloin valmistautumaan kirkkoon lähtöön. Heräsin ehkä vähän turhan aikasin, koska olin jo varttia vaille yhdeksän kirkossa. Tosiaan kirkossahan mun tehtävänä oli toivottaa kaikki tervetulleeksi kirkkoon ja sanoa nimeltä kaikki kolehdinkerääjät, avustajat, pappi jne. Ongelmahan oli siinä, että meillä on uusi pappi, jonka näin ensimmäisen kerran vasta viime keskiviikkona ja koska olin unohtanu kirjottaa mun lappuun papin nimen, siinä oli ainakin 10 sekunnin tauko kun toivotin kaikki tervetulleeksi ja esittelin papin. Täytyy kyllä myöntää, että vähän hävettää, mutta toisaalta kaikki mokaa jollain tapaa joskus. Nyt vaan toivon, että sitten konfirmaatiokirkossa vähä yli kuukauden päästä en joudu sanomaan ketään nimeltä kaikkien edessä, että ei käy juuri noin. Kirkon jälkeen tilaisuus rippikoululaisille, heidän vanhemmilleen ja meille isosille jatkui seurakuntatalolla. Juotiin siellä kahvit sekä me isoset esittelimme itsemme ja omat ryhmäläisemme. Tilaisuus loppui puoli yhden maissa ja sen jälkeen lähinki kotiin.

Loppupäivän eilen vietinkin sitten Tommin, Sannan ja Matiaksen kans. Kuunneltiin musiikkia parvekkella mitään muuta sen kummemmin tekemättä. Eilen illalla mulle tuli jotenki tosi flunssanen olo ja tänään tää jatkuu. Mun ääni on melkeen kadoksissa ja yskin koko ajan ihan valtavasti. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan kuumetta tulis tai menis muuten pahemmaksi, koska perjantaina oisin menossa ala-asteelle sijaiseks ja sillon tosiaankin pitäisi olla kunnossa.

Kylläpä tätä tekstiä näytti nyt tulevan yllättävän paljo, hahah :D Mun mielestä on kuitenki kiva joskus kirjottaa tälläsiä pitkiä postauksia, missä oikeen kunnolla kerrotaan kuulumisia. Eipä tässä nyt varmaan sen kummempia loppuun, paitsi hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)

-Sofia

2 kommenttia:

  1. En seuraa vielä yhtäkään tällästä blogia, jossa ois varmaan yhtäkään näin päiväkirjamaista tekstiä. Tosi mielenkiintosta! :) Jäin seuraileen.

    nooraemiliaaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on kiva kirjottaa joskus vähä yksityiskohtasempiakin postauksia :D Kiitos!

      Poista